lauantai 18. helmikuuta 2023

KOSKA KUKKII? -haaste

Sain haasteen Minnalta blogista Hiidenkiven puutarhassa. Minna laittoi toistamiseen liikkeelle tämän visaisen haasteen. Tarkoituksena on arvata, milloin jotkut oman puutarhan kasvit alkavat tänä keväänä kukkia. Kasvit voi etukäteen päättää itse ja minäkin päätin Minnan tapaan valita tämän vuoden veikkaukseen eri kasvit kuin viime keväänä.

10.5.2022




Ensimmäiseksi lajiksi päätin valita luonnonkukan, nimittäin keltaisena kukkivan pikkukäenrieskan. Pikkukäenrieska on viihtynyt nurmikoillamme niin kauan kuin muistan. Olin erittäin iloinen, että nämä suloiset kevään kukkijat säilyivät tässä kuvan paikassa, vaikka poistin syksyllä 2021 rikkaruohottuneen nurmikon tältä alueelta. Tavallisesti pikkukäenrieskan kukinta osuu tontillamme toukokuun alkupuoliskolle ja yleensä se kukkii samaan aikaan scillojen kanssa.

Veikkaus: Tänä vuonna pikkukäenrieska avaa kukkansa tällä alueella 2.5.2023.

20.5.2022



Löysin itse kirjopikarililjat aivan liian myöhään. Itse asiassa vasta löydettyäni puutarhablogit, tutustuin tähän viehättävään sipulikasviin. Minulla on sekä punaviolettia ruutukuvioista että valkoista kirjopikarililjaa. Tavoitteena on lisätä joka syksy vähintään yksi pussillinen kirjopikarililjaa uuteen paikkaan. Ainoa ikävä puoli on, että liljakukot viihtyvät tässäkin pienessä liljassa. Keväällä kierrän kasvustot usein ja poistan löytämäni liljakukot.

Veikkaus: Tänä vuonna kirjopikarililjat kukkivat tässä ruusupensaiden juurella 16.5.2023.

6.5.2022



Puutarhablogit johdattivat tieni myös valkovarhohiipan luo. Valkovarjohiippani kasvavat aitan päädyssä ja pidän tästä viehättävästä perennasta aivan valtavasti. Ilmeisesti paikka on ollut niille mieleinen, sillä kasvustot ovat tuuheutuneet ja selvinneet jo muutamasta talvesta, toivottavasti myös meneillään olevasta. 

Veikkaus: Tänä vuonna valkovarjohiippa kukkii 1.5.2023.

10.6.2022



Rotkolemmikki 'Jack Frost' kukkii tavallisesti touko-kesäkuussa, tämän perennan kauniit lehdet ilahduttavat kukinnan jälkeen koko kasvukauden. 

Veikkaus: Tänä vuonna Varjolehdossa kasvava 'Jack Frost' rotkolemmikkini kukkii 30.5.2023.

6.6.2022



Kellukka 'Pink Fluffy' on istutettu Kärhökaaren kolmioon syksyllä 2021. Minun on ollut vaikea löytää meidän alueelta kellukoita perinteistä oranssia lukuunottamatta. Tämän yksilön pääsee jakamaan muutamaan osaan, jos se selviää talvesta kunnialla. Tykkäsin tästä kovasti.

Veikkaus: 'Pink Fluffy' kellukka kukkii tänä vuonna 2.6.2023.

Jännää nähdä, osuvatko veikkaukset edes lähelle. Viime vuoden kevät oli myöhässä, mutta yllättävän reippain harppauksin kevät eteni lumien lähdettyä ja kukat kuitenkin kukkivat melkein tavanomaiseen aikaan. Kiitos Minna tästä hauskasta haasteesta!



Haastan blogit:

Saaripalsta ja Tutkimusmetsän puutarhassa

Haasteen säännöt:

Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvin kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä.

Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi.

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.



20 kommenttia:

  1. Eipä ole helppoa näin helmikuulla arvailla miten aikaisin kevät päättää edetä tänä vuonna. Onnea veikkauksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, onneksi voi olla mukavasti leikkimielinen ja ajatella keväisiä ajatuksia.

      Poista
  2. Ihanaa, kiitos haasteesta! Tämä on tosi kiva ja ihanaa on katsella näitä kevätkuvia, ja etsiä niitä omaan haastejuttuun.
    Unelmanihanat keväiset tunnelmat kuvissasi. Pikkukäenrieska on tosiaan sanattoman suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan millaisen jutun saat kauniista kevätkukkijoista aikaan, kun vastaat tähän haasteeseen :). Kiitos Saila!

      Poista
  3. Onnea sinulle arvaukseen. 👍😊

    VastaaPoista
  4. Kiva, että osallistuit haasteeseen. Hyvät lajit valitsit ja noita kuvia oli ihana katsella näin lumituiskuisena talvipäivänä. Mietin muuten itsekin, että ottaisin kirjopikarililjan veikattavaksi, mutta sitten vaihdoin sen johonkin toiseen. Ehkä ensi vuonna sitten on sen vuoro. Pidetään peukkuja, että veikkauksesi osuisivat kohdilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin pyryttää lunta täydennykseksi jo ennestään valkoiseen maahan. Arvuuttelu on hauskaa, muttei ole onneksi niin vahinko jos päivä ei osu oikealle kohdalle - kunhan kaikki lajit vain heräisivät talviuniltaan uuteen kasvuun.

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! 😊 Tähän lähden oikein innoissani mukaan 🤭
    Valitsit kivat kasvit itsellesi tälle vuotta. Ihana tuo pink fluffy 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva, että innostuit lähtemään mukaan. Pink fluffy oli tosiaan kiva yllätys.

      Poista
  6. Voi, miten soma kellukka sinulla on! Omani ovat kirkkaan keltaisia, ja sekaan on eksynyt yksi punaoranssi. Touko-kesäkuun vaihteessa kukkivat nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pink Fluffy on tosiaan kaunis eli hento vaaleanpunainen. Siltä se ainakin viime kesänä näytti. Yritin miettiä, mistä sen löysin… taisin tuoda sen mukana joltain reissulta itselleni.

      Poista
  7. Aah, miten ihania kuvia. Erityisen kivaa on matalammat kuvakulmat. Aivan liian harvoin tulee polvistuttua kasvien tasolle.
    Sain saman haasteen, joskin en ole ehtinyt siihen vielä kunnolla paneutua. Ajattelin sinun laillasi valita tänä keväänä eri kasvit.
    Tuo Pink Fluffy -kellukka on niin hieno. Tykkään kellukoista ja olisi kiva saada muitakin, kuin niitä oransseja. Laitan nimen muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Matalla kuvatessaan joutuu yleensä makaamaan maassa, mutta vaivan palkaksi saa aika kivoja mahdollisuuksia. Oranssit kellukat ovat oikeassa ympäristössään ihan nappivalintoja, mutta tuossa penkissä oranssi ei olisi ollut edukseen. Odotan sinun arvauksia, kunhan ehdit miettiä omat valintasi.

      Poista
  8. Pikkukäenrieska on minun suosikkini, olen onnellinen, että se on levinnyt puutarhassa sinne ja tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Joka vuosi se ilahduttaa eri puolilla nurmikkoa kasvaessaan.

      Poista
  9. Kiva haaste tuntuu vähän kummalta kun lunta saatiin reilu kymmenen senttiä taas . Ajatus että jotain noin kaunista voi olla kiitos kuvista . Kellukat on ihania laitoin siemenistä jotain uuttakin tulemaan sen oranssin seuraksi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi kiva kuulla ja nähdä kuvistasi, lähtevätkö uudet kellukat siemenestä itämään ja minkävärisiä kukat ovat. En ole itse löytänyt kellukoiden siemeniä niistä lajikkeista, mitkä kiinnostaisivat. Pitäisi etsiä useamman siemenkaupan kuvastosta.

      Poista