torstai 15. joulukuuta 2022

TALVISÄÄTÄ JA VALMISTAUTUMISTA RILLAN OPERAATIOON



Viime päivinä on tullut lisää lunta lähes päivittäin ja pakkanen on paukkunut. Keskiviikko valkeni kylmänä, aamulla oli pakkasta -18,6 astetta, tänään torstaina aamupäivällä mittari näyttää -17,3 astetta. 



Olen peitellyt tähtimagnolian lähes kokonaan puuterilumen alle, samoin helmipensaat ovat lumihupun alla. Lumen alla on lisäksi kerros talvensuojaturvetta. Ehkä on vielä mietittävä muita suojia pensaiden ympärille, jos sää muuttuu plussan puolelle ja lumet sulavat pois.



Isäntä rakensi pientä potilasta varten rampin portaisiin, jotta olkanivelen leikkauksen jälkeen voi kulkea kävellen sitä pitkin. Portaita alaspäin laskeutuessa operoituun olkaniveleen kohdistuu liikaa painoa. Rilla ihastui ramppiin heti, ennen kuin työ oli edes kunnolla valmis. Pentu testasi ramppia moneen kertaan ja ryhtyi käyttämään sitä kaikkeen kulkemiseen jo tässä vaiheessa.

Ramppia varten löytyi omista varastoista sopiva pala pinnottamatonta vaneria. Vanerin reunoihin tuli laudat varmistamaan, ettei tassu vahingossa luiskahda sivuun kulkuväylältä. Koska tämä vanerin pala ei ollut ihan riittävän pitkä sopivan loivaan kulmaan, isäntä laittoi rampin alapäähän korokkeeksi harkon ja sen jälkeen lumesta rakennettiin sopiva kiila jatkamaan rampin pituutta. Rampin kokonaispituus on noin 4 metriä, kun lumiosuus otetaan mukaan. Lumi saatiin tarttumaan vaneriin kiinni ja nyt kulkuväylä ei ole liukas. Tarvittaessa rampin voi hiekottaa. 



Tällä viikolla kävimme ostamassa Rillalle hyvinistuvat pehmustetut kahvalliset valjaat. Kahvasta voi yrittää pitää  ipanaa paikoillaan, kun riehumisvaihde iskee. Kahva on kätevä myös autosta poistuttaessa eli pentu ei tömähdä etujaloilleen hypätessään autosta, kun kannatan sopivasti valjaista. Tätä pehmeää laskeutumista on harjoiteltu nyt ahkerasti, jotta kaikki ei tule yllätyksenä leikkauksen jälkeen. 



Näiden valjaiden malli jättää lavan ja olkapään alueen vapaaksi. Joten uskon, että näitä voi käyttää leikkauksen jälkeen. 



Tämä suurin löytämämme kuljetushäkki on ollut Rillan harjoitettavana. Häkki on niin iso, ettei se autoon mahdu, mutta olohuoneessa sitä voi käyttää tarvittaessa, jos täytyy rajoittaa koiran liiallista omaehtoista liikuntaa. Häkin ovi on ollut auki ja Rilla on käynyt etsimässä sinne piilotettuja nameja ja tehtäviä. Välillä siellä on ollut mukava nukkua päikkärit. Rilla mahtuu istumaan häkissä pehmusteiden päällä niin, ettei pää osu kattoon. Kuvassa Rillalla on vielä Ritan vanhat hölskyvät valjaat.



Tästä näkee, että koira mahtuu makaamaan etujalat suorina ja vähän jää tyhjää tilaa. Häkin pituus on 122cm, leveys 76cm, korkeus 84cm. Rilla ei tykkää yhtään, että häkin ovi laitetaan kiinni. Sitäkin on harjoiteltu pienin erin niin, että suljetussa häkissä ollessa voi samaan aikaan tehdä jonkun kivan tehtävän, jonka ratkaisun palkintona on mukava makupala.

Onneksi ortopedi sanoi, ettei hän suosittele pennulle jatkuvaa häkissä oloa, jos voidaan muuten seurata, ettei potilas ala villiin riehakointiin ja hyppimään kenguruloikkia. Uskon, että yritämme valtaosan ajasta pärjätä ilman häkkiä ja keksimme erilaista sallittua puuhaa. 



Kasvihuoneen katon olen jo kertaalleen putsannut lumesta. Taas näyttää olevan uusi kerros lunta katolla. Puuterilumi on helppo poistaa, joten täytyy muistaa hoitaa homma ennen sään lauhtumista.



Rillan ontuminen on jokapäiväistä, välillä lievempää ja välillä ihan sydämeen käyvän hankalaa. Tänään on taas huonompi päivä. Yritin välillä kokeilla ilman kipulääkettä, mutta kyllä sitä on pakko antaa aamuin illoin. Koiraa on yritetty liikuttaa lääkärin ohjeiden mukaan, mutta eihän pentu mahda itselle mitään. Välillä se yrittää kaikkensa päästäkseen loikkimaan ja taluttimesta vapaaksi. Lumessa olisi niin hauska telmiä. 



Etualalla on enkeliperhoangervon hentoja oksia talventörröttäjinä.



Vielä neljä päivää on kestettävänä ja sitten on leikkaus. Toivon niin hartaasti, että kipu ja ontuminen jää leikkauspöydälle. En enää keksi, mitä voisimme etukäteen tehdä valmistautumisen suhteen. Varmaa on, ettei ole ihan yksinkertaista saada tätä tarmopesää pysymään rauhallisena useita viikkoja.


22 kommenttia:

  1. Oi,voi! Piti erellinenki postaus lukia, että pääsi kärryylle Rillan tilanteesta. Ei kiva juttu ollenkaan, minkään osapualen kohoralta. Toivottavasti kaikki menöö hyvin. Ootta ainaki teheny leikkauksen jäläkeestä elämää ennakoovia toimenpiteetä hualella. Tsemppiä kaikille!
    Lunta tääläki, muttei ihan nuan kylymää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne on tosiaan kurja varsinkin pienen koiran puolesta, koska se ei ymmärrä, miksi ei saa juosta ja rallatella menemään lumipenkat pöllyten. Onhan tulevat viikot meillekin raskaita, koska joudumme olemaan ohjelmatoimistona koiralle sen hereilläolon aikana, ainakin silloin kun sen aika käy pitkäksi ja vaihtoehtona olisi virkistävät hepulit.
      Kiitos kannustuksesta, sitä tarvitaan!

      Poista
  2. Olette tehneet paljon asioita jo etukäteen. Helpottaa varmasti tulevaa. Koiraystävän kipuilua on vaikea katsoa😟 Kiva kun ramppi kiinnostaa ja häkissäkin viihtyy kohtalaisesti. Kivaa namiharjoittelua.
    Kaikkea hyvää leikkaukseen ja toipumiseen 🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle lämpimistä sanoistasi. Sinullakin on oma kokemus koirien leikkauksista, joten tiedät nämä huolet.

      Poista
  3. Voi, ihan sattuu omaankin sydämeen Rillan tilannetta ajatellessa. Siinäkin on jo valtavasti kestämistä, että pitää hillitä tarmokkaan pennun ilakoimista. Mielessäni ryömin itse tuonne Rillan häkkiin sen viereen sitä rapsuttamaan ja rauhoittamaan. Toivottavasti leikkaus tuo helpotusta tilanteeseen. Tsemppiä leikkauksen odottamiseen ja siitä toipumiseen. Niin Rillalle kuin teillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ollut puoliksi häkin sisällä viettämässä ’onnellista’ aikaa yhdessä pennun kanssa, jotta kotiutuisi häkkiin. Voi tosiaan olla tilanteita, että pentu on pakko laittaa sinne rauhoittumaan, ettei vahingoita itseään. Tuntuu, että Rilla on kiinnittynyt meihin vielä entistä enemmän tämän sairastamis vaiheen aikana. Kiitos paljon sinulle!

      Poista
  4. Kaikkea hyvää teille! ♥ Olette mielessäni.

    VastaaPoista
  5. Hienosti teillä on valmistauduttu, eihän tuon enempää voi tehdä ja sitten vain toivoa parasta, kun kaikki voitava on tehty. Teillä pitää varmaan olla silmät selässäkin vilkkaan ison pennun kanssa.
    Ihanaa, että noin iso häkki löytyi! Hienoa tuo koulutus häkissä oleiluun ja muuhun, että jää mukavia muistikuvia.
    Voimia viimeisiin odotuksen päiviin ja onnistunutta leikkausta sekä parasta mahdollista toipumista (joutuisaa myös)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Saila. Tarkkana on kyllä oltava, sillä ennakointi on monessa tilanteessa hyvä apu. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

      Poista
  6. Rillaa on hienosti valmisteltu jo tulevaan. Häkkikin on tullut avullanne jo tutuksi ja turvalliseksi. Paljon onnea leikkaukseen ja leikkaksen jälkeiseen haastavaan aikaan. 👍👍👍

    VastaaPoista
  7. Hyvin olette valmistautuneet. Hienoa, että löytyi iso häkkikin ja Rilla on siihen ehtinyt tutustua ja totutella. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja toipuminen etenee suunnitellusti. Valtavasti voimia ja tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ontuminen on sen verran hankalaa, että toivon kovasti leikkauksen auttavan. Enää viikonloppu ja maanantai, tiistaina lähdetään klinikalle aamuvarhain. Kiitos Kati!

      Poista
  8. Onpa ollut teillä kylmää! Meillä taisi käydä alimmillaan -15 asteen tienoilla. En usko, että kaikki lumet enää sulavat, vaikka olisikin plussakeliä useamman päivän. Ja jos sää on nollan tietämillä, ei tarvitse stressata arempienkaan kasvien talvehtimista, kunhan ei vain tule sen jälkeen kipakkaa pakkasta ilman uutta suojaavaa pakkaslumikerrosta.
    Teillä on Rillan leikkaukseen valmistautuminen jo hyvässä vaiheessa. Hyvä, että Rilla innostui saman tien kulkemaan rampista ja viihtyy edes kohtalaisesti häkissäkin. Tässä on vielä muutama päivä aikaa totutella siihen ja oppia, ettei oven sulkeminen tunnu rangaistukselta. Oletteko muuten kokeilleet peittää häkkiä jollain peitolla? Jotkut koirat kuulemma tykkäävät luolamaisista paikoista enemmän kuin avoimista verkkohäkeistä.
    Täällä pidetään kovasti peukkuja leikkauksen onnistumisen puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alin pakkaslukema oli eilen eli -25 astetta aamupäivällä. Tuntui kyllä kylmältä.
      Lohdullista on, että Rilla kuskaa häkkiin aarteitaan ja yrittää viedä sinne piiloon minulta varastamiaan sukkia yms.
      Häkin päällä on ollut pieni peitto ja ajattelin kokeilla myös vielä pimentävämpää peittoa, sillä olen kuullut saman kokemuksen luolan tunnusta.
      Kiitos Minna!

      Poista
  9. Tsemppiä leikkauksen jälkeiseen aikaan!

    VastaaPoista
  10. Olipa harmillista lukea pentunne sairaudesta, mutta onneksi se on leikkauksella korjattavissa ja toivottavasti onnistuu hyvin Rillallakin toipumisineen. Yhden treenikaverini koiralla oli aikanaan sama, mutta leikattiin myös ja nyt on kaikki hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kerroit hyvän kokemuksen treenikaverisi koiran saamasta avusta! Toivottavasti Rillakin saa avun.

      Poista
  11. Ritavuoren juurella12/24/2022

    Voi että, ikävää lukea Rillasta tämmöistä. Itse olin samankaltaisessa tilanteessa, en osaa sanoa, oliko sama vaiva, mutta olkanivelen kasvuhäiriö kumminkin, joka todettiin puolivuotiskuvauksessa. Tyttö leikattiin eli sairas alue poistettiin, ja hän eli 11,5 vuotiaaksi. Eikä jalan tähden lopetettu.
    Mutta en muista, että olisi tullut näin paljon liikkumisrajoitetta eli ehkä on erilainen vaiva.
    Tsemppiä ja mielikuvitusta potilaan viihdyttämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan sinun koirallasi oli hyvinkin sama tai ainakin lähes sama tilanne. Onneksi leikkaava ortopedi sanoi, ettei villin pennun kaikkia hyppyjä mitenkään saa estettyä. Lähinnä hän suositteli mahdolisuuksien mukaan välttämään hyppyjä, riehumista ja nopeita pysähdyksiä. Lohdutti, ettei lääkäri ollut niin ehdoton, kuin monesta lukemastani ymmärsin. Toki kivut pysyvät paremmin poissa, jos koira ei riehu ja näin myös toipuminen etenee suotuisammin. Oli hienoa kuulla, että sinun koirasi eli pitkän ja hyvän elämän!

      Poista