keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

TAIMET SUUREMPIIN RUUKKUIHIN

 



Kevätaurinko paistaa häikäisevän kirkkaasti. Paprikan taimet ovat kasvaneet, samoin on laita muiden helmikuun alussa kylvettyjen vihannesten kanssa. Aikaisempien vuosien kokemuksesta vakuuttuneena vaihdoin taimet suurempiin ruukkuihin. 




Minulla on taas kahden kasvihuonekurkun osalta kokeiluna ajoissa aloitettu kasvatus. Partenokarppiset kasvihuonekurkut 'Max' ja 'Deltastar' pääsivät suuriin ruukkuihin. Näihin suurempiin ruukkuihin tulee riittävästi painoa, jotta ruukut pysyvät pystyssä pitkän tukikepin kanssa. Nämä kaksi kurkkua ehtivät kasvaa korkeutta vielä hurjasti ennen kasvihuoneeseen muuttoa. Seuraavat kurkun taimet aion kylvää vasta huhtikuussa. 

Blogiani seuranneet tietävät, että olen harrastanut omia kokeilujani kurkkujen kasvatuksessa jo kahtena edellisenä vuonna ja olen näistä kokeiluista paljastanut haasteet ja hyödyt. Sisällä aloitettu pitkä esikasvatus ei ole kovinkaan suositeltavaa, ellei ole siihen sopivia tiloja ja lämmitettävää kasvihuonetta, mihin taimet saa kannettua huhtikuun loppupuolella. Lisäksi puuha vaatii seikkailuhenkeä, huumorintajua ja assistentin kurkun siirtämiseen sisältä kasvihuoneeseen. Istutus on myös oma projektinsa, sillä kasvi on tässä vaiheessa miehenmittainen ja katkeaa herkästi. Vaivan palkaksi pääsee syömään omavaraisesti kurkkuja jo toukokuun puolesta välistä alkaen.


Ennen uuteen purkkiin istutusta sidoin kurkun juuripaakun 'kuin lahjapakettiin',  tämä varmistaa osaltaan tukinarun pysymisen paikoillaan. Lisäksi laitoin näihin ruukkuihin varastolannoitukseksi kanankakkarakeita yhteen kohtaan. Sen jälkeen lisäsin vielä multaa sopivasti istutuksen loppuun saattamiseksi. Olen ollut tyytyväinen Biolanin kylvö- ja taimimultaan, joka on höystetty mykorritsalla, hyötymikrobeilla ja sammalella.





Tässä kasvihuonekurkku on tyytyväisenä uudessa purkissaan. Vaihdan vielä myöhemmin tähän tukevamman tukikepin, nyt kurkku pärjää näin.



Varmasti 2.2. kylvettyjä pensastomaatin taimia olisi voinut vielä kasvattaa näissä perennapurkeissakin, mutta uskon, että kasvien hyvinvointi lisääntyy, kun ne saavat laajentaa juuristoaan lisämultaan. Viikossa 'Romello' luumutomaatti on levittänyt lehtiään melkoisesti.



Pensastomaatti 'Vilma' on jo tehnyt pikkuruiset nuput, tosin tässä vähän härärässä kuvassa ne eivät näy. Pensastomaatit joutuvat kasvihuoneeseen päästyään huhti-toukokuun vaihteessa odottelemaan omaa paikkaansa joko itselle istutettuna tai sitten läheisille annettuna, myös sen vuoksi on hyvä laittaa ne nyt suurempiin purkkeihin.



Vertailun vuoksi tässä näkyy osa 2.3. kylvetyistä runkotomaateista. Tomaatti on kiitollinen kasvatettava, koska se kasvaa mukavan reippaasti. Pensastomaattien ja näiden runkotomaattien kylvöjen väliä oli tasan 4 viikkoa.

2.3. kylvetty punainen kirsikkatomaatti 'Gardener's delight'








Maustebasilikan ja kanelibasilikan taimia on kasvamassa etualalla purkeissa, nämä eivät vielä riitä alkuunkaan vaan lisäkylvöt ovat tarpeen.





Palataan vielä pensastomaatteihin. Keittiössä on näinä aikoina varsin multaisat meiningit. Tomaatit pääsevät nyt purkkeihin, jotka ovat tulleet pensaiden oston myötä. Säästän taimipurkit ja käytän ne uudelleen huolellisen pesun jälkeen.



En kertakaikkiaan onnistunut tarkentamaan nuppuihin, mutta 'Vilman' nukkapinta näkyy hauskasti.



Koska kelloköynnökset kasvavat hurjaa vauhtia ja nämä vihannesten suuremmat ruukut vaativat lisätilaa ikkunoilta, oli taas aika hakea ulkovarastosta vanha pöytä salin toisen ikkunan eteen. Onneksi päivä pitenee kaiken aikaa ja sunnuntaina on kevätpäiväntasaus. Auringon paistaessa saliin tulvii valoa niin paljon, että kuvaaminen on hankalaa.

Ajatella, kohta ollaan jo maaliskuun puolivälissä! 



28 kommenttia:

  1. Vau! Siellähän on jo upeaa viherrystä ja niin topakan näköisiä taimia!
    Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihertää kyllä 😊. Ruukut lisääntyvät tasaisesti ja taimet kasvavat. Kiitos Riina, samoin sinulle!

      Poista
  2. Sanoisin että vallan upeita, taimistoilla ei varmasti ole sen kummempia voi olla että jopa häviävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 Onneksi harrastamiseen voi käyttää aikaa ja minä satun harrastamaan tällaista vihertouhua. Minusta taimet ovat kauniita ja lisäksi voi jo tuntea sadon maun suussa. Kiitos Nila.

      Poista
  3. Taimesi ovat tanakoita ja terveen näköisiä. Ilohan tuollaisten kanssa on touhuta. Tai ihan vaikka istua ja ihastella.
    Minulla kävi viime vuonna köpelösti (Nelson Gardenin juuttinaru) tukinarujen kanssa. Laitoin ne taimipaakun alle istuttaessani kasveja isompaan astiaan. Maatuivat ja katkesivat mokomat melko nopeasti ja jouduin virittämään uudet tukinarut tomaateille ja kurkuille. Täytyy tänä vuonna valita tukinarun materiaali tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksen jakamisesta tuon juuttinarun suhteen. Varmaan naruissa on eroja, joten pitää huomioida tuo riski. Ehkä laitankin vielä narun lopullisen tukikepin alaosaan solmuun ennen kieputuksia ylöspäin.
      Taimien hoitaminen on mukavaa ja helpottaa kevään tuskaa, ulkona näyttävät yhä lumikinokset peittävän maiseman. Ja kieltämättä myös kiertelen katselemassa taimia sekä yläkerrassa että alakerrassa.

      Poista
  4. Tanakat ja hyvinvoivat taimet. Kuinka suuri on sinulla paprikan lopullinen ruukku? Sain vinkin, että paprika tykkäisi ahtaasta ruukusta ja mietin pitääkö paikkansa ja voisiko se olla yksi syy aiempaan epäonnistumiseen sadon kanssa kun olen laittanut oikein reilun kokoisiin ruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt laitoin paprikat halkaisijaltaan 22,5 cm, korkeus 18 cm ruukkuun. Tarkoitus on vielä myöhemmin toukokuussa istuttaa ne tätä isompiin astioihin. Sain ’Ollysta’ tosi hyvän sadon tällä tavoin toimien edellisinä vuosina. Minulla ei ole sen varmempaa tietoa oikeasta toimintatavasta. Sadon määrään on todennäköisesti monia syitä, mutta olisi kiinnostavaa kuulla jonkun ammattilaisen kommentti asiaan. Oliko sitten sattumaa tai ei, 2 taimea ’Olly-paprikaa’ tuotti niin paljon satoa, kun ehdin syödä ja jaettavaksikin niitä riitti.
      Kaikki kokemukset ja tieto kiinnostaa minua kyllä todella paljon, ehkä niitä löytyy täältä blogeista toisilta kasvattajilta?

      Poista
    2. Sain lopulta viisi paprikan taimea ja taidan kokeilla niitä erikokoisiin ruukkuihin ja katsoa miten käy. Ohjeita kun taitaa olla niin paljon kuin kasvattajia.

      Poista
    3. Tuo onkin hyvä idea ja olen oikein kiinnostunut kuulemaan kokeilun tuloksen. Kaikesta kasvattamisesta tuntuu olevan ihan valtavan monia mielipiteitä ja ohjeita. Varmasti samaan päämäärään päästään eri reittejä pitkin, mutta toki olisi kiva myös tietää, mihin eri ohjeet perustuvat. Onnea matkaan paprikoillesi!

      Poista
  5. Siellä ollaan menossa hyvää vauhtia kohti kevättä ja kesää <3 Taimet näyttävät hienoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli on menossa hyvää vauhtia, mutta valkoiset näkymät ulkona eivät vielä näytä kovin keväisiltä. Kiitos 😊.

      Poista
  6. Sinulla on keväisin kovin vihreä koti! Aivan ihanan näköistä.

    VastaaPoista
  7. Minäkin ihailen komeita taimiasi! Ihanaa vihreää loistoa 🌱

    VastaaPoista
  8. Vau mitä taimia!
    Minä kylvin tomaatit maaliskuun alussa ja kurkut yleensä vasta toukokuussa. Nyt aloin miettimään, pitäisikö kurkut kylvää vähän aiemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkujen tavanomainen kylvöaika on luultavasti toukokuun alku, sillä kurkku on arka kylmälle. Vien huhtikuun loppupuolella kurkut kasvihuoneeseen, mutta siellä ne on laitettava lämmitettävän telttaan. Jokaisen kannattaa arvioida omat mahdollisuudet varhaiseen esikasvatukseen, minulle tämä kokeiluluonteinen touhu eri aikaan kylvetyistä kurkuista on sopinut 😊.

      Poista
  9. Siellä on jo kunnon viidakkomeininkiä :) Suurempiin ruukkuihin istutus on varmasti hyväksi tomaateille ja muille. Osaat myös selvästi lannoittaa taimia sopivasti, kun ovat noin vahvavartisia ja tummanvihreitä. Yritän kovasti petrata omien tomaatintaimieni lannoittamisen kanssa. Ainakin sitten kun alkavat ottaa ensimmäistä kasvupyrähdystään. Viime viikonloppuna vasta koulin ne omiin ruukkuihinsa. Laitoin kyllä purkkien pohjalle yhteen nurkkaan muutaman kanankakkarakeen hätäavuksi, jos vaikka unohtuu laittaa kastelulannoitetta jollain kastelukerralla.
    Aurinkoista loppuviikkoa! Ainakin tänne luvatut ennusteet näyttävät siltä, että hanget saattavat lähteä selvästi vajumaan. Toivottavasti teilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitan purkin ohjeen mukaisen lannoituksen taimilla siinä vaiheessa kun omia kasvulehtiä alkaa kehittyä toisen lehtiparin verran ja kasvu näyttää olevan hyvässä vauhdissa. Nyt olen käyttänyt Neko -kasviravinnetta. Se on tosi riittoisaa ja sitä käytetään vain 10 tippaa /litraan vettä. Kun kastelen lannoitevedellä, laitan sen ruukun reunaan, jotta juuret voivat ottaa sen sieltä halutessaan. Minusta pikkupurkkien lannoitus on ollut helpompaa nestemäisellä lannoitteella ja varastolannoituksen laitan sitten kun vaihdan taimet suurempiin purkkeihin. Nämä ovat vain omia tapojani.
      Aurinko toivottavasti sulattaa lunta, nyt aamu näyttää ainakin ihanalta. Kiitos samoin!

      Poista
    2. Samaa Nekon lannoitetta on sitten minullakin. Tosin en taida osata puristaa siitä oikean kokoisia tippoja, sillä tänään mittasin vanhan lääkeruiskun avulla, paljonko se 10 tippaa millilitroina lopulta onkaan. Tulin siihen tulokseen, että se on selvästi alle 1ml, eli aika paljon vähemmän verrattuna purkin kyljessä olevaan "parhaimpana kasvuaikana annostusta voi lisätä 2-4ml/1l vettä" -ohjeeseen. Kokeilen nyt lannoittaa pieniä taimia 1ml/litra ainakin alkuun ja isommille kasveille suuremmalla annostuksella. Jospa tämä selittäisi nyt sen, miksi taimeni ovat usein olleet vähän vaaleahkoja. Voi myös olla, että kasvusammalessa on vähemmän ravintoa kuin muissa kasvualustoissa, eli taimia saisi lannoittaa siinä muutenkin reippaammin. Nythän se tulee testattua, kuinka käy :)

      Poista
    3. Ihan fiksua on testata määrä lääkeruiskulla, niin minäkin usein teen. Ja pienille taimille alkuvaiheessa varovaisesti vähän ohjeen alatasolla ja taimien kasvaessa olen lisännyt lannoitetta, kuitenkin niin ettei ohjeen haitarin yläraja ylity. Minulla on ollut myös kasvusammal käytössä, tosin suurempi osa on sitä kylvö- ja taimimultaa, missä on mykorritsa ja hyötymikrobit kasvusammalen kanssa. Hyvä on tarkkailla taimia ja yrittää reagoida, jos taimien hyvinvointi mietityttää :).

      Poista
  10. Voi että miten hyvännäköisiä taimia. Sinulla on kyllä viherpeukalo paikallaan! Minulla taitaa olla sama ongelma kuin Hiidenkiven puutarhan Minnalla, jotenkin riittävä lannoittaminen tuntuu hankalalta. Lannoitteena käytän tällä hetkellä omista biojätteistä bokashin avulla tuotettua lannoitenestettä, mutta sen annostelu tuntuu haastavalle. Ehkäpä siihen oppii kokeilujen ja kokemuksen myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijunkukkanen 😊. Luulen, että lannoittamisen oikea tuntuma kehittyy kasvien seuraamisen myötä ja tärkeää on myös varoa ylilannoittamista. Ainakin taimikasvatus on kiinnostavaa puuhaa, sillä koko ajan voi oppia lisää. On välillä haastavaa seuloa erilaisista mielipiteistä ja ohjeista ”se oikea tieto”, ihan kaikkea ei kannata purematta niellä.

      Poista