maanantai 16. elokuuta 2021

PAAHTEISEN KESÄN KELLOKÖYNNÖKSET



Kasvatin tänä vuonna kolmatta kertaa siemenestä kelloköynnöksiä. Kylvin omat kelloköynnökseni tänä vuonna 6.2. ja vaihdoin taimet sisällä suurempiin ruukkuihin 17.3. Kolmannen siirron tein vielä ulkoruukkuihin tai istutin maahan. 

Kahtena edellisenä vuonna kelloköynnökset kasvoivat hyvin suurissa ruukuissa ulkona ja tänä vuonna käytin samoja ruukkuja kuin viime vuonna. 




Ilmeisesti tämän vuoden kova paahde ei oikein sopinut ruukussa kasvaville kelloköynnöksille tai sitten niitä olisi pitänyt kastella enemmän kuin kerran päivässä. Kuvastakin huomaa, että lehdet ovat osittain ’kovemmat’ ja kuivahkot. Helle ei saanut näitä ruukussa kasvavia kelloköynnöksiä aikaistamaan kukintaa, sillä viime vuonna samoissa paikoissa kasvaneet kukkivat aikaisemmin.



Kasvihuoneen viereen laitoin tänä vuonna onneksi vain yhden kelloköynnösobeliskin. Tämäkin ruukussa kasvava kelloköynnös on näyttänyt vähän kärsineeltä samalla tavalla kuin talon päädyssä oleva. Molemmissa on ollut muutama yksittäinen kukka, mutta ei samaan tapaan kukkaryöppyä kuin viime vuonna. 



Sitä vastoin Arboretumissa maahan istutetut kelloköynnökset voivat erinomaisesti korkeissa köynnösporteissa, vaikka istutin ne kasvupaikalleen vasta touko-/kesäkuun taitteessa. Ilmeisesti kosteus säilyy kasvualustassa paremmin.



Ensimmäinen kukka ilmestyi heinäkuun 13. päivä ja sen jälkeen nuppujen ja kukkien määrä on lisääntynyt tasaista tahtia. Myös lehdistö on samalla tavalla kaunis kuin aikaisempina vuosina.



Näitäkin olen tietysti kastellut, mutta ei suinkaan joka päivä. Kasvua voi hyvällä syyllä sanoa reheväksi.



Osa köynnöksestä on siirtynyt maanpeitekasviksi ja osa verhoaa portin.



Kuvasta näkyy vähän heikosti, mutta katossa on nuppuja vieri vieressä, vähän kuin pystytukka konsanaan. Pian on hauska nähdä nuput kukkivina.



Vertailun vuoksi laitan kuvan toisen köynnösportin tuoksuköynnöskuusamasta. Tämä on myös istutettu kesäkuun alussa ja kasvuun lähtö onnistui hyvin. Köynnös on kiivennyt portin yläreunaan saakka ja on kukkinut, mutta ensimmäisenä vuonna kasvu on vielä harvaa. Toivottavasti talvi menee hyvin ja ensi vuonna kasvu on jo rehevämpää.



Tämän portin toisella sivulla on kelloköynnös, jotta vihreyttä tulee jo tälle kesälle enemmän.



Toivoin keväällä, että nämä köynnösportit kasveineen tuovat nuoren arboretumin 'tyhjyyteen' runsautta, koska puiden kasvua saa vielä odottaa. Mielestäni ne täyttivät tehtävänsä. Edessä näkyy tänä keväänä istutettuja atsaleoja (keskellä) ja vasemmassa reunassa purppuraheisiangervo 'Lady in Red'. Maanmyötäisesti kasvaa lamoherukkapensaita.



Muutama metri siirrytty edellisen kuvan paikalta oikealle. Pensasalueen päädyssä (molemmissa päädyissä) kasvaa metsätammi. Tammien keskinäinen etäisyys toisistaan on 10 metriä.



Vielä lopuksi täältä suunnasta lähempää katsottuna. Kallion vieressä kasvaa kellokuusama 'Kellokas'.

Tämän kuivan ja paahteisen kesän perusteella näyttää siltä, että kelloköynnökset viihtyivät paremmin maahan istutettuna tai sitten olisi pitänyt kastella ruukuissa olevia pari kertaa päivässä, sillä minulla ruukut olivat auringon paisteessa. 

Millaisia kokemuksia teillä oli omien kelloköynnöstenne suhteen tämän kesän osalta?

26 kommenttia:

  1. Todella upeat ja rehevästi kasvaneet kelloköynnökset porteissa. Minulla kelloköynnökset kasvavat terassille johtavien portaiden kahta puolta suurissa ruukuissa. Ovat kasvaneet hyvin ja tehneet jonkin verran myös nuppuja. Kotiuduimme juuri kesämökiltämme, jossa olemme olleet viikon, joten en ole vielä katsastanut köynnösten tämän hetkistä tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisempien kokemusten johdosta ihmettelin näitä ruukussa kasvaneita, muuten en ehkä olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Ruukkuja olisi selkeästi pitänyt kastella enemmän, mutta sattuneista syistä kastelua oli liikaa tänä kesänä ;). Kiva kuulla, että sinulla kelloköynnökset pärjäsivät hyvin ruukuissakin.

      Poista
  2. Maahan istuttamasi kelloköynnökset ovat juuri niin hienoja, kuin siltä voi odottaakin. Mikähän muu yksivuotinen köynnös olisi yhtä nopeakasvuinen ja näyttävä.

    Minulla kasvaa kelloköynnöstä kolmessa isossa ruukussa, joista kaksi pergolan sisäänkäynnin molemmin puolin ja se kolmas talon seinustalla. Sisäänkäynnin ruukuissa kelloköynnökset ovat hyväkuntoisia, mutta eivät ole kasvaneet aivan yhtä rehevästi, kuin aikaisempina vuosina. Kukinta alkoi vasta elokuun alussa. Talon seinustan kelloköynnöksessä on kuivuneita ja vioittuneita lehtiä, eikä se ole kasvanut kaveriensa tapaan yhtä korkealle. Nuppuja siinä ei ole ollenkaan. Olen kastellut kaikkia ruukkuja samalla tavoin ja paikkakin on jokaisella paahteinen.
    Ehkä tämä ei vain ole ollut kelloköynnösten kesä. Ehkä ne eivät välitä pitkistä hellejaksoista. Kaikesta huolimatta aion niitä kasvattaa ensi kesänäkin.

    Kenties kuusamatkin ottivat nokkiinsa tästä kesästä. Ruotsinköynnöskuusamani kasvoi vuosi sitten melkoista vauhtia ja kukki runsaana. Nyt sen kukinta on ollut hyvin vaatimatonta, eikä uutta kasvuakaan ole paljon tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuvasti sanoit, vaikea keksiä mitään yksivuotista köynnöstä, jonka kasvuvoima olisi tällainen.
      Viime kesänäkin oli hellejaksoja, silloin kelloköynnökset voivat oikein hyvin, mutta ehkä ne eivät pidä yli 30 asteen jaksoista liian vähäisellä kastelulla :).
      Totta myös on eri vuosien sopivuus eri kasveille; ei mene aina samaan tapaan. Minäkin aion jatkaa kelloköynnösten kasvatusta tulevina vuosina, niillä saa moneen paikkaa rehevyyttä ja kauneutta. Ulkoruukku voisi olla ehkä vielä suurempi, jotta kosteutta riittäisi ja ehkä biohiili kasvualustassa auttaisi tasaamaan kosteutta ja ravinteita?
      Toivotaan köynnöskuusamille virkeyttä ja kasvuvoimaa, kauniita ovat nekin.

      Poista
  3. Voi ku on rehevät porttikelloköynnökset. Muutenki näkyy, että kastelusta on puutarhas hualehrittu. Selevästi mulla on kuivuus ja ehkä sitte kuumuuski verottanu kasvua ja kukintaa. Keväällähän mulla oli kelloköynnöksiä joka paikka täynnä, mutta osan myin avoomis ja osan annoon flikalle. Ittellekki jäi riittävästi, mutta kastelua ja lannootusta olis taaski pitäny hoitaa paremmi. Ensimmääset kukat on sentäs nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös tarvitsee normaalistikin paljon vettä ja ravinteita kukoistaakseen ja nämä tarpeet korostuvat paahteessa. Hyvä, että sinun köynnöksesi kuitenkin kukkii. Kelloköynnös on selvästi edukseen päästessään kunnolla kiipeämään.

      Poista
  4. Ostin yhden valmiin kelloköynnöksen taimen. Se on kasvihuoneessa mutta kasvaa tosi kituliaasti, lehdet kuivia ja ruskettuneita vaikka on saanut vettä. Nuppuja ei näy. Oli eka kerta kun kokeilin ja voi jäädä viimeiseksi ellen sitten innostu kokeilemaan tuota maahan istuttamista. Eli ei kovin hyvin onnistunut kokeilu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että kasvihuone on liian lämmin tila kelloköynnökselle, mutta ei ole mitenkään fakta tieto. Kelloköynnös tarvitsee paljon vettä ja ravinteita, mutta minulla ruukuissa meinasivat kuivua, vaikka hoidin samaan tapaan kuin aikaisempina vuosina. Sekä viime vuonna että nyt sain parhaan kasvun maahan istuttamalla ja alkukesällä annoin lannoiteliuosta kastelun mukana.

      Poista
  5. Your creepers look really great!
    Greetings

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot and welcome to follow my blog! Have a good week!

      Poista
  6. Sain tänä kesänä yhden kelloköynnöksen taimen ja se on ihka ensimmäiseni. Sen lehdet ovat värittynyt tumman liiloiksi ja kasvu on hyvin maltillista. Ei lähelläkään tuollaista kuin sinulla. Kukkia eikä edes nuppuja ei ole näkynyt, mutta se ei haittaa, tykkään sen lehdistä kuvien perusteella enemmän, varsinkin violetteina. :) En ole lannoittanut sitä lainkaan, kuten en muitakaan kasveja tänä kesänä, joten siinä lienee syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Violetit lehdet ovat minustakin kauniita, mutta mielummin ilman kuivaa ruskeaa reunusta :). Kiva, että oma kelloköynnöksesi on tuonut iloa!

      Poista
  7. Kyllä on mahtavan näköinen kelloköynösportti. On niin rehevä ja vihreä! Olet viherpeukaloiden viherpeukalo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Kommenttisi ilahdutti, vaikka en ole aivan varma sen paikkansapitävyydestä :).

      Poista
  8. Vau mikä kelloköynnösportti! Minulla on näitä ruukuissa, ja hiukan huonolla kastelulla...ensimmäinen kuitenkin kukkii jo muutamalla kukalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kelloköynnöksesi alkoi jo kukkia, yleensähän kukkien määrä lisääntyy nopeasti. Kuumuus oli sitä luokkaa tänä kesänä, että minun olisi pitänyt antaa vettä kahdesti päivässä tasaisemman kastelun turvaamiseksi. Varmaan biohiilen sekoitus multaan olisi ollut hyvä idea.

      Poista
  9. Minä olen liian laiska lannoittamaan aina kesäkukkia, joten ehkä se on syynä, että kelloköynnökseni eivät ole mitenkään runsaita. Sama meno oli viime vuonna. Kuivuudesta eivät kai niin paljon kärsineet. Nyt uudessa kasvussa tulee kyllä pieniä kukkanuppuja tasaiseen tahtiin, joten voi kukkia kauankin, vaikka ei noin reheväksi kyllä ehdi, mitä sinulla. Minulla kasvaa kelloköynnös ruukussa ja puolivarjossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös hyötyy lannoittamisesta, mutta jos sait kukkivan kelloköynnöksen niin eikö se olekin pääasia. Ruukun sijainnillakin on oma merkityksensä, minulla ruukuissa oleviin kelloköynnöksiin paistaa aurinko hyvinkin tehokkaasti. Minäkin kyllä lopetin lannoittamisen heinäkuun puolivälissä.

      Poista
  10. Ihan mielettömän hienot kelloköynnökset! Kaunis alue kasvamassa muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta, toivon arboretumin näyttävän parin vuoden päästä jo vähän enemmän siltä, kuin on tavoite. Tietysti puiden kasvamiseen menee vielä enemmän kuin pari vuotta. Hauskaa on suunnitella ja edetä vaihe vaiheelta.

      Poista
  11. Upea köynnösportti.

    VastaaPoista
  12. Komeilta näyttävät kelloköynnöksesi. Niissä on jo noin paljon kukkiakin. Rehevät portit tuovat runsautta arboretumiin, vaikka ei se enää edes kovin tyhjältä näytä. Puut toki ovat vielä pieniä, mutta pensaista tulee jo aika paljon rehevyyttä ja väriä.
    Minulla on kaikissa kelloköynnöksissä nuppuja (ja vielä yllättävän paljonkin hoitoon nähden) mutta ei vielä yhtäkään avonaista kukkaa. Saisivat pistää vähän vauhtia, sillä sää on kylmenemään päin ja pahoin pelkään, että ensimmäinen hallayökin saattaa jo pian kolkutella ovelle. Toivottavasti eivät ole näin syksyllä kovin hallanarkoja...
    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin köynnösportit tuovat runsautta. Toivottavasti sinun kelloköynnösten nuput aukeavat pian, luulisin näin. Toivotaan hartaasti, ettei hallaöitä ihan heti tulisi. Jotenkin minulla on mielikuva, että kelloköynnös ei ihan pienestä nollan alle menevästä suuttunut, mutta varma en ole.
      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  13. Minä en kasvattanut tänä vuonna ollenkaan kelloköynnöstä. Sinulla on todella runsas kasvusto ja hieno kukinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääolot eri vuosina vaikuttavat, mutta ainakin tänä vuonna maahan istutettuna kasvustosta tuli tosi runsas :).

      Poista