perjantai 6. elokuuta 2021

ESIKASVATUSTEN JA KYLVÖJEN TUOMAA ILOA KEITTIÖPUUTARHASSA

 

Koristeporkkana 'Dara'


On varsin mukavaa, että helmikuussa aloitettu esikasvatus tuottaa satoa ja iloa keittiöpuutarhassa. No, kaikkia kylvöjä en toki tehnyt helmikuussa. Tämä etualalla kuvassa näkyvä Dara koristeporkkana on kylvetty 26.2.2021. 



Olen hämmästellyt, että tämän vuoden 'Darat' ovat kaikki aika vaaleita, lähes valkoisia. Viime vuonna sävyt olivat tummempaa rosaa. Viime vuoden tapaan tässä keittiöpuutarhan kivipenkissä kasvaa esikasvatettuja 'Purple Prince' tsinnioita, punakosmoksia ja vuonna 2020 siemenestä kasvatettuja 'Astello Indigo' yrtti-iisoja, nämä talvehtivat hyvin kivipenkissä ja kukkivat runsaasti. 



Tämä kivipenkki kukkineen ja yrtteineen on taas niittymäinen olemukseltaan ja kaikenlaisten pörriäisten sekä perhosten mieleen. Kasvihuoneen vieressä on 'laatikollinen' 'Gazebo Red' punakosmoskukkia.



Kivipenkin ympärillä ovat pensasmustikat kasvaneet tänä kesänä hyvin, samoin muotoonleikattu taikinamarjapensasaita. 



Kasvihuoneessa on toistaiseksi kaikki hyvin. Kasvihuonekurkkujen versoja karsin aika kovalla kädellä ja nostin muutamat parhaat sivuversot tukinarulla ylös. Kurkkujen muodostuminen on nyt maltillista, mutta olemme koko kesän olleet yltäkylläisesti kurkuilla kyllästettyjä, kurkkujen suhteen omavaraisuus alkoi 17.5.



Kaikkia kasvattamiani tomaatteja on päässyt syömään jo muutaman viikon. On hauska tehdä makuvertailuja, nyt jo tiedän, että osa lajeista menee varmuudella jatkoon ja joku jää ehkä pois kasvatuksesta.



Pestyihin jäätelörasioihin on kätevä kerätä aamun sato. Pensastomaatit ovat niin satoisia, että osa tomaateista on päätynyt säilöntään basilikan ja sipulin kanssa.



Olen yrittänyt muistaa ottaa kesäkurpitsat kohtuullisen pieninä talteen, mutta joskus tulee unohdus ja joku yksilö pääsee kasvamaan aivan liian suureksi. Punajuuret ovat myös olleet hyvänkokoisia syötäväksi ja niin maukkaita maultaan.



Eilen harvensin jälleen porkkanat ja näistäkin sai makoisan lisän ruokapöytään.



Tämä pisin harvennusporkkana hämmästytti. Olisi hauskaa, jos jäljelle jääneet olisivat yhtä huikeita.



Kuvasta ei oikein välity punajuurten koko. Kaksi alempaa ovat ns. normaalin kokoisia ja nuo ylemmät ovat jättiläisiä. Onneksi maku oli maukas, eikä lainkaan puisevia. 



Meillä ei ole vieläkään saatu sateita kuin aivan pieniä pilven ripsuja, kunnon sateet ovat menneet ohi. On siis jatkettava veden kantamista. 

Hyvää viikonloppua ja nauttikaan sadosta sekä muustakin mieltä ilahduttavasta!

16 kommenttia:

  1. On se ihana nähdä kättensä töiden tuloksia, myös esikasvatusten osalta. Upean värisiä tsinnioita sinulla ja kaikkea muutakin. Tuo koristeporkkana on nyt kovasti suosiossa ja kivalle se näyttääkin. Kesäkurpitsaa ja rucola salaattia on maisteltu täälläkin, omakasvatuksia siis ja ruohosipulia. Muuta syötävää en nyt laittanut. Kesäkukkia on sitäkin enemmän ja kyllä nautin niistä, paitsi veden kantamisesta ruukkuihin, siitä en niin piittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Laitoin nyt Daran taimia myös toiseen paikkaan, mutta olisi niitä voinut olla tässä kivipenkissä enemmänkin. Kiva, että olet saanut iloa kesäkukista :). Veden kantaminen on tosiaan aika työlästä!

      Poista
  2. Onpas pitkä porkkana. Kurkkujen tulo on tasaantunut meilläkin mutta nyt on merkkejä uuden lannoituksen avusta ja raakileita on paljon. Ehkä voisi muutaman verson poistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna nuo keinot auttoivat kurkuille ja toivotaan, että nyt on samoin, ainakin kukkia on mukavasti ja uusia kurkkuja kypsyy. Kastelu ja lämpö ovat varmaan kasvattaneet juureksia suotuisasti.

      Poista
  3. Hauska pitkän huiskea porkkana. Näyttää ihan hyvän makuiseltakin.
    Tämä kesä on minusta ollut erinomainen tomaattien ja kurkkujen kannalta. Etenkin kurkkusato on ollut yltäkylläinen ja lisää tulee edelleen.
    Tsinniat ja Dara ovat kaunis ja sopiva pari niin väriensä kuin korkeutensakin puolesta. Minulla on lavakauluksessa muutama Dara, jotka eivät tänä vuonna ehtineet kukkia. Ajattelin siirtä ne jossain vaiheessa kukkapenkkiin jatkamaan tulevaa elämäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maku oli hyvä niin tässä pitkänhuiskeassa kuin muissakin porkkanoissa. Ovathan nämä kesäporkkanat miellyttävän makeita. Luulisi kurkkujen häiriintyneen näin paahteisesta kesästä, mutta sato on ollut hurja. Samoin tomaatteja tulee mahtavan paljon. Herneitä olisi pitänyt kastella vielä enemmän, sillä osaan herneistä kuivuus vaikutti.
      Muutama Dara kasvoi viive vuoden taimista eli oli talvehtinut, ja osa sitten oli näitä esikasvatettuja.
      Toivottavasti joku Sinun Daroista ehtii vielä kukkia, onhan tässä vielä kesää jäljellä.

      Poista
  4. Onpa pitkä porkkana! Meillä on ollut nippanappa 5cm pitkiä pisimmät, ei varmaan tarvitse odotella kauhean paljoa isompia lopuistakaan 😅 no toivottavasti kasvaisivat tässä elokuun lempeässä viileydessä 🤭 tosin yöllä on "parhaimmillaan" ollut jo 4 astetta ulkona 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästyin itsekin aika tavalla. Varmaan kastelu ja lämpö ovat kasvattaneet - onhan kasvualustassa seassa myös syksyllä laitettua kompostia.
      Yleensä elokuu ja syyskuu ovat olleet hyvää kasvun aikaa juureksille. Muutama kylmä yö on ollut meilläkin.

      Poista
  5. On tosi kauniit kasviyhdistelmät alkukuvissa. Muutenkin vedenkantosi on selvästi ollut vaivan arvoista. Meillä on onneksi jo tullut sadetta. Minä kannoin ennen sateita liian laiskasti vettä, joten täällä ei ole kummoista satoa, mutta toki jotakin aina tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidän näistä kasviyhdistelmistä. Ilman kastelua olisi sato jäänyt aivan varmasti pieneksi, pitkään jatkunut paahde ja kuivuus olisi ihan varmasti vaikuttanut kasvuun.

      Poista
  6. Ihanaa kun puutarhasta saa käydä keräämässä itse kasvattamaansa satoa!
    Onko muuten sinulla nuo Darat kylväytyneet itsestään puutarhaan, vai kylvätkö aina kevättalvella uudet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, syömme satoa monin tavoin sekä tuoreena että eri tavoin ravinnoksi valmistettuna.
      Viime vuonna kasvatin ensimmäistä kertaa Dara koristeporkkanoita ja keväällä huomasin muutamia siementaimia edellisen vuoden peruina. Olisi kiva, jos kaksivuotisuus toteutuisi ja Dara jäisi kivipenkkiin (jos aina ei jaksa tehdä uusia taimia).

      Poista
  7. Ihana kesäkukkaniitty! Se oli kaunis jo viime kesänä ja on nytkin, vaikka 'Darat' ovatkin vaaleampia. Siellä näyttää satoa tulevan totuttuun tapaan yltäkylläisesti. Kärsivätkö sinulla tomaatit helteistä? Meillä tomaatit kyllä kukkivat hyvin, mutta uusia raakileita ei ilmeisesti heinäkuussa kovin montaa tullut, sillä tertut ovat aika vajaita. Onneksi kesäkuussa alulle ehtineet raakileet ovat kasvaneet hyvin kokoa ja ensimmäisiä maistiaisiakin on jo saatu.
    Hauska pitkä porkkana. Taisi olla kuohkea maa sen kohdalla.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoin viime vuoden tapaan, kuten muistitkin.
      Ihmeekseni kasvihuoneen tomaatit eivät oikeastaan ole kärsineet helteestä. Luulen, että paksu multatila ja multaa varjostavat basilikat ovat olleet avuksi. No, en osaa sanoa, muuta kun, että tomaatit ovat kasvaneet hyvin ja satoa on tullut runsaasti. Paras tomaattivuosi tähän asti.
      Laatikoiden kasvualusta on kuohkeaa :).
      Kiitos samoin!

      Poista
  8. Hyviå tuloksia! Mukavaa saada satoa ja silmäniloa. Aika huikean kokoiset punajuuret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sato on ilo ja silmäniloa ei myöskään voi väheksyä :).

      Poista