lauantai 6. kesäkuuta 2020

PUITA JA MUITA



Kauan kaivattu ja tervetullut sade on virkistänyt puutarhaa torstai-illasta alkaen. Sade on kyllä lähinnä ollut hienoista sumutusta, määräksi on kertynyt toistaiseksi vain 7,2 mm. Mutta tämä on ollut selvästi kasveille tarpeen. Keittiöpuutarhassa sipulit, herneet ja kumppanit ottivat oikein kasvupyrähdyksen mielissään. Itsekin sain lepohetken päivittäisistä kasteluista ja siirryin sisälle pesemään ikkunoita (vihdoin). 



Omenapuu "Syysjuovikas" talon eteläseinustalla on ollut ihana kukkapilvi


Laitan vielä muutaman kuvan kukkivista puista, sillä pidän niistä niin tavattoman paljon. Malttamattomana haluaisi nähdä viime ja tänä vuonna istutetut puut jo muutaman vuoden suurempina ja tietysti kukinnan sen mukaisena. Onneksi pörriäiset ovat löytäneet omenapuuni, joten satoakin voisi olla luvassa.

Kirsikkapuu "Pohjolan helmi" kasvaa keittiöpuutarhan eteläreunassa



Kaksi vuotta sitten istutettu kirsikkapuu "Schedraja" eli "Pohjolan helmi" aloitti kukinnan ennen vieressä kasvavaa suklaakirsikkaa. Pienestä koostaan huolimatta Pohjolan helmi on ollut suloisesti täynnä kukkia.




Kirsikkakulmassa nousivat syksyllä istutetut Thalia narsissit, valkoiset kirjopikarililjat ja palloesikot aikaisempien perennojen lisäksi. Tähän yritän saada maanpeitekasviksi leviämään rönsytiarellaa ja uutena kasvina sinivuokkoja, joita sain mukavilta "mökkiläisiltä", jotka poikkesivat katsomassa puutarhaa.



Odottelen vielä, näkyykö mitään elonmerkkejä "Rouge Cardinal" loistokärhöstä, jonka syksyllä istutin kärhökaareen. Laitoin varmuuden vuoksi kelloköynnökset kiipeämään molemmin puolin kaarta. Ehkä istutan uuden kärhön, jos mitään ei tule esiin kuukauden sisällä? Epäilin kärhön vointia jo syksyllä.

Edessä keskipenkissä kasvavaa rönsyleimua, kauempana näkyy köynnöskaari

Tässä muutama kuva tänä keväänä pystytetystä köynnöskaaresta. Tällä alueella ovat työt vielä kesken ja multatilaa vapaana ihan liikaa, mutta tehän voitte kuvitella, miltä alue näyttää myöhemmin :).

Toisesta suunnasta katsottuna. Edessä paratiisiomenapuu "Dolgo" ja lisäksi alueelle on istutettu mm. pensasruusuja ja perennoja


Loistokärhö "Omoshiro"
Toisella puolella kaarta kasvaa tarha-alppikärhö "Albina Plena" ja toisella puolella loistokärhö "Omoshiro".  Aika julmalta tuntui katkoa nuput Omoshirosta, juurtukoon ennen kukkimista. Olisi varmaan pitänyt jättää ruukkuunsa vahvistumaan, mutta kaivoin maahan kuitenkin.








Tavoitteena on saada maanpeitekasvit täyttämään multatilan ja rönsyämään osin kivien päälle. Tavoitetta siinä onkin, sillä jakopalat näyttävät niin pieniltä vielä. Yllä kuvassa tukikeppien välissä kasvavat pienet kirsikkaluumupuut. Ai että, nämäkin olisi jo hauska nähdä valkoisen kukkapilven peitossa.



Puista puheen ollen... Istutin uuden kirsikkapuun "Latvian matalan". Kirsikkapuu näkyy kuvassa keskellä. Arvelin, että tässä olisi oikein suojaisa ja lämmin paikka kirsikkapuulle. Vasemmassa reunassa näkyy pari vaahteran oksaa. Joudun varmaan luopumaan tästä vaahterasta, sillä se on vaahteralle tyypilliseen tapaan haljennut keskeltä syvälle ja toisesta haarasta kuolee kaiken aikaa isoja oksia. Puutarhayhdistyksen ihmiset jo viime vuonna uskoivat, että puu ei tule selviämään. Olen tässä harkinnut, että pitäisikö vaahteran viereen istuttaa joku arempikin kirsikka esim. "Kevätsuudelma" tai itselle toinen rusokirsikka jo varttumaan, jotta alue ei vaahteran menetyksen jälkeen näyttäisi niin autiolta? Mieheni arveli, että vaahteran saa kaadettua ilman, että taimi vahingoittuu (sitten kun aika on).



Tässä toisesta suuntaa katsottuna uuden kirsikkapuun sijainti.



Olen ollut oikein tyytyväinen, että viime keväänä kaivoin nurmikon pois graniittikiviportaiden ja raparperin välistä. Syksyllä maahan upotetut matalat graniittikivet asettuivat myös reunaan oikein luontevasti - eikö? Vuoden päästä sammalleimut, ristikit, koreakärsämö jne. täyttävät jo kasvutilan. Raparperin vieressä kukkii sammalleimu valkoisena ja ohotanmaruna on herännyt vähän verkkaisemmin.




Rautatieomenapuun alla on patjarikkoa, hieman kauempana mm. posliinirikkoa ja isorikkoa.



Tässä kuvakulma ylhäältä katsottuna. Lopuksi vielä etupihan purppuraomenapuun kukintaa :)



Teille kaikille hyvää viikonloppua!

36 kommenttia:

  1. Meilläkin vettä satoi hiljalleen koko eilisen päivän. Tänään tulikin sitten jo muutamia rankempia kuuroja.
    Voi, toivottavasti ’Rouge Cardinal’ vielä ilmaantuu esille. Se on todella upea. Minullakin on muuten uutena kasvattina ’ Omoshiro’ ja jännitän kovasti miten se on mahtanut selvitä lumettomasta talvesta.
    Kaunista hedelmä- ja purppuraomenapuun kukintaa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin toivon Rouge Cardinalin olevan hengissä, se on näyttänyt kuvissa niin kauniilta. Täytyy vielä odotella ja antaa näiden yksivuotisten köynnösten tehdä tehtävää tämä kesä. Omoshiro vaikuttaa kiinnostavalta ja löysin ihania kuvia tästä mm. Oravan kesäpesä -blogista. Hedelmäpuut :).

      Poista
  2. Oi tuota purppuraomenapuuta. Minulla on jäänyt useampi kärhö ilmaantumatta, onneksi löysin alesta kolme uutta. Maahan laitoin vaikka ehkä olisi pitänyt jättää ruukkuun. Ehkä nämä mitkä piilottelevat nousevat myöhemmin, myös siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhemmista kärhöistäni näyttää olevan versoja tulossa. Myös alekärhöistä, mitkä iskin suoraan maahan kesällä 2018. Ei näistä aina tiedä. Tuon Rouge Cardinalin kohdalla epäilen, ettei se heikkona ehtinyt kuitenkaan juurtua kunnolla syksyllä, mutta katsotaan.
      Tuo nimetön aikoinaan ilmaiseksi saatu purppuraomenapuun rääpäle on kasvanut niin kauniin malliseksi ja on ihan huikea kukkaloistossaan - en saa kuviin tallennettua sen kauneutta. Epäilen lajiketta Hopaksi.

      Poista
  3. Siellä on niin tavattoman kaunista! Ihan joka suunnassa, joka kuvassa. Mukava kuulla, että sinnekin tuli vettä. Tännekin on tullut, ja parhaillaan on oikein kova ryöpytys. Tuulenpuuska pakotti porttini auki sellaisella rytinällä, että sen haka irtosi kiinnikkeistään, huoh. Näitä myrskytuhoja saa korjailla vähän väliä. Onneksi saranat ovat ehjät ja nyt häthätää sidoin portin kiinni narulla, ettei heilu tuulessa ja hajoa.
    Minullakin on muuten useimmiten jättänyt nousematta juuri syksyllä istutetut kärhöt. Kaipa ne kesän mittaan pääsevät juurtumaan paremmin, vaikka olisikin kuiva kesä. Sikäli en usko, että ruukkuun jättäminen olisi ollut hyvä ajatus, parempi vain, että juurtuvat maahan kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saila, kauniit sanasi ilahdutttavat! Sateen vaikutus näkyy puutarhassa kaikkialla aamukävelyllä katseltuna. Nyt täälläkin tuulee kovissa puuskissa vaikka aurinko paistaa. Uskon, että saaristossa tuulenpuuska tekevät tuhoja - tylsää, että joudut aina korjaamaan aitoja ja portteja.
      Juuri tuo juurtuminen vaikutti päätökseen istuttaa kärhö suoraan. Samat kokemukset ovat asiasta kuin sinullakin.

      Poista
  4. Sade on pelastus monella tapaa. Minä iloitsin siitä, että sade huuhtoo siitepölykerroksia. Olen täysin kyllästynyt kuinka hetkessä kaikki kuorruttuu keltaiseksi.

    Kukkivat puut ovat muuten alkukesän kauneinta loistoa. Ne pärjäävät hyvin omillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin olen näin hartaasti odottanut sadetta. Siitä on iso apu niin moneen asiaan pitkään jatkuneen kuivuuden jälkeen.
      Kukkivat puut ovat ihania :).

      Poista
  5. Kukkivat puut kuuluu niin tähän aikaan ja kaunistavat luonnon. Hienosti kiviä esillä, tykkään kovasti. Kraniittireunukset on hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska, pidän kovasti kivistä ja sen varmaan huomaa.

      Poista
  6. Voi miten kaunista, sinun puutarhassasi silmä lepää. Sade tosiaan tuli aivan kuin tilauksesta, täällä saatiin hiukan enemmänkin ja eilen oikein rivakan tuulen kera. Minäkin laitoin siihen Niittypenkkiin Latvian matalan, eilen istutettiin uudet kasvit ennen sateen alkua. Latvian matala sai kylkiäisiksi kunnon tukipuut jotka otettiin pari vuotta sitten istutetulta ompulta. Ja onneksi laitettiin, tuuli riepottelil siihen maalliin että olisi raukkapieni varmaan kunnon istutuksesta huolimatta kallistunut kenolleen.
    Nuo kivireunukset ovat hienot, kivien ja kasvien liitto on mieleinen täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi :), nyt onkin kiva seurata puidemme kasvua. Olen huomannut tukikeppien välttämättömyyden (vaikka ne eivät niin kauniita olekaan). Juurtuminen tapahtuu paljon nopeammin ja paremmin, kun juuripaakku ei heilu. Kiva saada puut myös kasvamaan suorassa.
      Kivet ja kasvit muodostavat niin hauskoja yhdistelmiä :).

      Poista
  7. Hyvälle näyttää. Erityisen ihana on tuo kallio porrasaskelmineen!

    VastaaPoista
  8. Kaikki näyttää NIIN ihanalta etten osaa sanoa kuin 'oooo'! Minäkin haluaisin päätyä "mökkiläisenä" teidän pihaan katselemaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ilahduttava kommentti Eeva! Ehkä joskus uskaltaudun avoimiin puutarhoihin jakamaan kokemuksia, mutta nyt on vasta käynyt pieniä porukoita tai jollain tavalla tuttuja. On kiva kiertää puutarhaa ihmisten kanssa, joilla on tämä sama innostus :).

      Poista
  9. Meillä tuli pari päivää myös vettä. Aika tihkuna, mutta pari isompaakin kuuroa kävi. Nyt on taas hetken maa kosteana. Tuo portaiden ja raparperin välinen alue näyttää ihan siltä,että olisi ollut siinä aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän näillä rakenteilla esim. kivillä pyrkiä vaikutelmaan ”että olisivat aina olleet siinä”. Kommenttisi siis ilahdutti kovasti, tuon kohdan sain tekeytymään aika nopeasti. Graniittipenkin kanssa on vielä käytettävä aikaa.

      Poista
  10. Voi miten ihana puutarha. Kyllä siinä on saanut kottareita työntää ja konttausaskelia ottaa, että on tuohon hanttiin päästy 💪🏽
    Suorastaan upeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Eija ja tervetuloa jatkossakin seuraamaan puutarhamatkaani! Tottahan se on, että ei ihan itsekseen tapahdu, vaikka toisaalta ei pysty kaikkeen vaikuttamaan :).

      Poista
  11. Minulla myös tuo 'Shedraja'- kirsikka, olisko nyt 3v, viime kesänä kukki jo kovasti ja sai maistaa kirsikoitakin. Ihanaa aikaa on tämä kun puut kukkii. Niin kaunis tuo purppuraomenapuu♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka on kukkiessaan oikein kaunis ja sato on hyvä bonus. Meillä shedraja teki jo viime vuonna muutaman kirsikan, mutta linnut ehtivät ennen minua. Tuo vanha koristeomenapuu täynnä kukkia on kyllä aika hengästyttävä näky.

      Poista
  12. Sullon kyllä mahtavan näkööstä. Selaalin täs monta postausta peräkkäin. Muutaman vuaren päästä, ku uuret istutusalueet o kasvanu, nii eherottomasto avoomiihin mukahan. Kova kastelu nuas uusis, näi kuivana keväänä, mutta onneksi teillon kasteluvettä yllin kyllin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos rohkaisusta! Itse pystyy kuvittelemaan, miltä uudet alueet toivottavasti näyttävät muutaman vuoden päästä, mutta tämä on varmaan mahdotonta ihmiselle, joka ei harrasta lajia :). Uudet rakennetut alueet imevät vettä mahdottomasti, joten kastelu on aikamoista.

      Poista
  13. Ihanasti kukkivat hedelmäpuusi! Minä odottelen kärhöjeni kanssa ainakin ensi vuoteen, jos vaikka pitävät välivuotta. 'Rouge Cardinal' on ollut äidilläni yksi kestävimmistä kärhöistä, joten antaisin sille vielä mahdollisuuden herätä. Itse en ole istuttanut kärhöjä syksyllä, joten en tiedä, miten ne silloin käyttäytyvät. 'Omoshiron' istutin tänä keväänä heti ostettuani maahan, sillä se ei ollut niissä ihan pienimmissä mahdollisissa kärhöruukuissa. Kaksi halpaa kärhöä istutin isompiin ruukkuihin kasvattamaan juuristoa. Pitää katsoa myöhemmin, istutanko ne loppukesällä maahan vai talvetanko kellarissa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ohjeista Minna, ehkä tuo on hyvä suunnitelma. Kelloköynnökset istutin niin, etteivät haittaa, jos kärhöt päättävät nousta tämän kesän aikana. Kelloköynnökset porhalsivat heti kasvuun, joten saavat vihreyttää köynnöskaarta toistaiseksi.

      Poista
  14. Voi miten kaunista! Kukkivat puut ovat niin ihania, ei ihme että japanilaiset viettävät hanamia kirsikkapuiden alla.

    VastaaPoista
  15. Upea pihapiiri! On väljyyttä ja avaruutta ja sitten tuo hieno kivetys porrastuksineen ja betoniruukkuineen!

    VastaaPoista
  16. Käsittämättömän kaunis pihapiiri sinulla, niin paljon mietittyjä ja viimeistelyjä yksityiskohtia. Pidän erityisesti tuosta avaruuden ja tilan tunnusta ja riittävän isoista istutusalueista. Tuohon päästäkseen ei ihan ykköstunnit riitäkään. Muista pysähtyä iloitsemaan puutarhastasi!
    Ihanko oikeasti sait ikkunanpesu-urakan tehtyä? Minä vielä kerään energiaa..
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait hyvälle mielelle noin rohkaisevasta sanoista! Valitettavasti viimeistellyt yksityiskohdat eivät tahdo montaa vuotta säilyä siisteinä, vaan kaikenlainen ylimääräinen kasvusto tuppaa valtaamaan alaa :). Näin laajalla alueella on myös aina paikkoja, jotka odottavat hihojen käärimistä - ei vaan millään ehdi kaikkea pitää niin kunnossa. Toki olen iloinen, että paljon on vuosien saatossa tullut tehtyä ja kasvit ovat kasvaneet kauniiksi. Isossa puutarhassa on istutusalueidenkin oltava laajoja.
      Onneksi sain alakerran ikkunat melkein kokonaan pestyä, yläkerran urakka vielä odottaa (siinä onkin urakka, hirveä määrä pieniä ruutuja.....

      Poista
  17. Omenapuiden kukinta on todella alkukesän suuri kohokohta. Jos puut vielä kukkivat hieman peräjälkeen, sitä ihanuutta riittää pitkään. Kaikki rakenteet ja istutetut kasvit ovat selvästi koitutuneet paikkaansa ja kauniiseen vanhempaan ympäristöönsä. Kivet ja vanhat raparperit luovat vaihtelevan kokonaisuuden puiden ja rakennusten kanssa. On hyvä, että on tilaa kasvien levittäytyä, ettei heti ole ylitsepursuava tunnelma, upealta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko, tänä vuonna kiinnitin huomiota juuri tuohon puiden peräkkäiseen kukintaan - pidentää iloa. Vahva pyrkimys on saada uudet istutukset harmonisesti kiinnittymään vanhaan ympäristöön, kiva kuulla, jos sinusta näyttää tämä onnistuneen.

      Poista
  18. Voi ihanuus, mitkä näkymät 🥰

    VastaaPoista