keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

JUHANNUS JUHLITTU

24.6.2020 Pionit aloittavat, kurjenpolvet ovat kukkineet jo jonkun aikaa


Takana on ikimuistoinen juhannus, sillä vanhin lapsistamme vietti juhannusaattona häitään. Juhlat olivat oikein onnistuneet ja juhlapaikkana oli pariskunnan koti ja puutarha, jota olen blogissani estellyt aikaisemmin. Kaikki oli niin kaunista, että mieli ihan herkistyi. Varmaan voin jotain kuvia jakaa kanssanne myöhemmin, kun esittelen tätä tyttären uuden pihan kasvua puutarhaksi.

"Varjolehdon" uudella alueella on paljon uusia kasveja. Kuvan keskellä tuoksumatara on levinnyt mukavasti ja näkyy niin kauniisti pitkälle.





Tällä hetkellä puutarhatöissä on avainsanana kastelu. Pakkohan uusia istutuksia on kastella. Meillä satoi pitkään jatkuneen kuivuuden jälkeen ennen juhannusta vain vaivaiset 0,9 mm, vaikka jossain saatiin vettä reippaasti. 



Haluan esitellä teille yhden ilonaiheen kasviyhdistelmissä, en olisi etukäteen arvannut, että nämä näyttävät niin kivoilta yhdessä. Huvimajan viereen viime kesänä istutettu "Palibin" pikkusyreeni, lehtoakileijat "Nora Barlow", isotähtiputki purppuranpunaisena ja mirrinmintut muodostavat suorastaan hempeän näkymän. Lisäksi ilahduttaa, että nämä itse siemenestä kasvattamani Nora Barlowit ovat näin upeita. Tämän alueen pionit ovat vasta pieniä ja kukkia tuskin tulee kuin muutama.

Huvimajasta katsottuna
Kohta kukkivat "Ritausma" ruusut, takana mirrinmintut huvimajan vieressä
Tässä lähempää "Nora Barlow" lehtoakileijat, oikealla mirrinminttu, takana Palibin pikkusyreeni



Toinen suuri ilo on kärhöistä. Olin lähes varma, että menetin talven aikana syksyllä istuttamani loistokärhöt "Rouge Cardinal" kärhökaaren molemmilta puolilta. Mutta pari päivää sitten huomasin, että molemmilta puolilta on nousemassa pikkuruinen verso. Alku on vielä heiveröinen, mutta seurataan tilannetta. Kelloköynnökset ovat kohta kaaren puolessa välissä kasvamassa ja pienet kärhöt saavat vahvistua rauhassa ensi vuoteen.

Keskellä pikkuruinen verso loistokärhö "Rouge Cardinal"





Ihastuksen vinkaisuja on aiheuttanut tämän kevään uusi loistokärhö "Omoshiro", jonka istutin toisen köynnöskaaren viereen. Alkuun napsin kaikki nuput pois, mutta myöhemmin en enää raaskinut, ja mikä ihana kukka!

Loistokärhö "Omoshiro"




Hauska on myös nähdä viime vuonna istutettu kellokuusama "Kellokas" kukkivana. Tämä "Kellokas" kasvaa arboretumin kallion edessä.

Kellokuusama "Kellokas"


Pioneja poksahtelee auki kiihtyvällä tahdilla ja samoin on pensasruusujen laita. On ollut innostavaa odottaa, miltä näyttävät ensimmäiset kukat uusissa ruusuissani. Nyt ruusualue on vielä harva, sillä onhan taimille jätettävä kasvutilaa.



Tässä penkissä kasvaa pensasruusujen lisäksi myös muita pensaita ja vähän perennoja. Esittelen alueen tarkemmin vielä myöhemmin.



Idänunikot ovat leiskuneet jo aika pitkään, kohta voi sanoa näille hyvästit. Minulla ei ole muuta oranssia puutarhassani, mutta nämä saavat säilyttää paikkansa luumupenkissä. Valkoinen taimi on hengissä, mutta muita värejä ei ole tullut taimireissuillani vastaan.

Vanhat hansaruusut aloittavat kukinnan, takana rinteessä ketoneilikkaa samassa sävyssä




Kastelua on vielä jatkettava alue kerrallaan, saa täällä hehtaarin puutarha-alueella taivaltaa sekä kastelukannujen että letkujen kanssa, lämpötila on nyt varjossa + 28,2.

Nautitaan kesästä, koittakaa selvitä helteestä!

31 kommenttia:













  1. Postaus täynnä ihanuuksia. Piti taas kelata moneen kertaan kuvat ja lukea tekstit.
    Miten kauniisti lehtipuut tuovatkaan valon ja varjon läikähdyksiä varjolehtoon. Tuo polveileva nurmikon reuna tekee paikasta elävän ja kiinnostavan. Kasveista puhumattakaan.
    Kellokuusaman kuvia näin muutama päivä sitten ensimmäisen kerran. Ja nyt sinulla. Aika ihana kasvi. Kukkiikohan se joka vuosi noin runsaasti. Omoshiroa on kehuttu monessa muussakin blogissa, eikä syyttä. Kivasti sinun Omoshirosi "ylittää" kivireunuksen kulkiessaan kohti köynnöskaarta. Näin sen kukkia pääsee tulevaisuudessakin ihailemaan läheltä.
    Viime päivien tärkein puutarha lienee kaikilla sama: kastelua, kastelua ja vielä kerran kastelua. Yleensä en kovin paljon perennoja kastele, sillä Arno Kasvin mukaan alkuvaiheen intensiivisen kastelun jälkeen kasvit vievät juurensa syvälle ja pärjäävät vähemmälläkin kastelulla. Tällaisilla helteillä ei kuitenkaan taida pärjätä mikään kasvi. Ihan jo itsekin nääntyy katsellessaan niiden väsynyttä olemusta.
    Teillä oli todellakin ikimuistoinen juhannus. Sääkin oli mitä mainioin puutarhahäiden järjestämiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain ihmeellistä taas tapahtui, sillä en saanut vahingossa painamiani tyhjiä rivinvaihtoja poistettua. Pahoittelut.

      Poista
    2. Voi kiitos Between! Kellokuusama hämmästytti runsaalla kukinnalla, olisi kiva, jos tämä olisi pensaan tapa.
      Omoshiroa voi tämän lyhyen kokemuksen perusteella suositella lämpimästi.
      Kasteltavien listalla ovat uudet istutukset, mutta saahan siinä välillä vettä joku sellainenkin perenna, joka siitä voi hyötyä mm. kärhöt. Normaalisti minäkään en vanhoja istutuksia kastele. Harmittaa, kun nurmikko alkaa jo palaa monista kohdista, sitä en kuitenkaan aio kastella.

      Juu, ihanat juhlat :).
      Outoa, että tyhjiä rivejä ei saanut poistettua, mutta ei asia minua haittaa.

      Poista
  2. Teillä olikin ihana juhannus - onnea!
    Aivan ihania ja ihanan värisiä kasviyhdistelmiä siellä - silmä lepää ihan joka kuvassa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan ihana juhannus! Kiva, että sinustakin näyttää hyvältä, vaikka en saa kuvia otettua niin kuin haluaisin. Valokuvaus on vaikea laji. Haluaisin tallentaa sen kokemuksen, minkä näen, mutta kuvat eivät onnistu niin kuin haluaisin.

      Poista
  3. Onnea vielä äidille/anopille :)
    Hurjan kaunista, tykkää varjolehdon alueesta, kaunis muoto ja muutenkin. Huvimajan edustan Nora Barlowit keimailee kilpaa muiden kanssa. Kärhö on namunen, ihana väri :)
    On sinulla kaunis puutarha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Minustakin ’Varjolehdosta’ on muotoutumassa oikein mieleinen, vaikka se ei vielä valmis olekaan.

      Poista
  4. Onnittelut sekä hääparille että vanhemmille, juhannushäät ovat nykyisin harvinaisia. Uusia kasveja olen kastellut mutta muut ovat saaneet lähes kaikki pärjätä itsekseen vaikka on todella kuivaa. Kellokas on kyllä suloinen, menikö ilman talvisuojausta tai saiko yhtään lunta päällensä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, juhannushäät ovat tosiaan harvinaisia tätä nykyä ja nämäkin vietettiin porrastetusti eri ryhmille eli iltapäivällä lähisuku (ikäihmiset) ja illalla kaverit.
      Kellokas on tietojen mukaan arka, mutta en suojannut sitä mitenkään ja joutui pärjäämään ilman lunta. Toisaalta sanotaan, että kasvista saattaa paleltua ylimmät osat, mutta se lähtee uudestaan kasvuun alaosilla siitä huolimatta.

      Poista
  5. Juhannushäät olivat varmasti ikimuistoiset. Onnea.
    Nyt on tosiaan ollut pakko tarttua tiuhaan kastelukannun kahvaan, vaikka yleensä en suuremmin tapaa kasveja kastella. (Kärhöt tietenkin poislukien.)Tänäänkin ilmalämpöpunpun mittari näytti hetken aikaa varjolämpötilaksi jopa 31 astetta.
    Todella kaunis tuo ’ Omoshiro’. Toivottavasti minäkin saan kukkamaistiaisia omastani.
    Mukavaa loppuviikkoa. Toivotaan, että lempeää sadetta saataisiin lähipäivinä janoisille puutarhoille.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minulla on nyt paljon puita ja muita kasveja, jotka on istutettu tänä vuonna tai viime vuonna. Viime vuotisilla puilla juuristo ei ole vielä syvällä, joten täytyy kastella, etteivät kuole ennen kunnollista kasvuunlähtöään. On tosi kuivaa ja kuumaa.
      Toivottavasti saat omasta Omoshirostasi kukkamaistiaiset, tämä minun oli ihmeen reippaasti kehittynyt - juuripaakkuoli aika iso.
      Toivottavasti ensi viikon sateista tulisi osa tännekin.

      Poista
  6. Kaunista! Sinulla on varmasti kasteltavaa, kun kukkapenkitkin ovat niin laajoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On kyllä, sillä talvimärkyyden vuoksi joudun tekemään kohopenkkejä ja tällä helteellä ne kuivuvat nopeasti. Myöhemmin kun kasvit ovat kunnolla juurtuneet, ne saavat vetensä syvemmältä multavasta maaperästä, joten sitten ei ongelmia. Tämä alku on nyt vain kasteltava, että taimet pysyvät hengissä.

      Poista
  7. Onnittelut perheelle vielä jälkeen päin! Juhannushäät on oikea vanhan ajan perinne ja kesähäät yleensäkin. Vielä kun ne saa viettää uudessa kodissa puutarhoineen - voiko ihanampaa olla!
    Sinulla näyttävät istutukset onnistuneen hyvin. Järkevästi otat huomioon tilantarpeen, joka muuttuu ajan kuluessa. Malttia tarvitaan uusien kasvien kanssa, jotta jaksaa odotella niiden kehittymistä ja ensi kukintaa. Tosin nopeitakin on, kuten nähdään mirrinmintun ja akileijojen kohdalla: viehättävä värileikki sopii todella huvimajan ääreen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko!
      Pitää istuttaa jotain maanpeiteperennaa ruusujen väliin ”kateeksi”, niitä voi myöhemmin siirtää muualle, jos siltä tuntuu. Pensaat yritin järkevästi sijoittaa niin, että mahtuvat kasvamaan jatkossakin. Ritausma on toisaalla kasvanut niin hyvin kahden vuoden aikana, että siitä kannattaa ottaa oppia ja pitää jäitä hatussa istutusvälien suhteen.

      Poista
  8. Ihana juhannus ollut teillä, kiva että juhannushäitäkin vielä on! Niin kauniita yhdistelmiä, pikkusyreeni kavereineen etenkin. En tykkää kastelemisesta, voi kun jo sataisi! Sinulla on siellä paljon kasteltavaa, toivottavasti saat vettä järvestä tai kaivosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanat häät!
      Onneksi saa vettä järvestä ja omasta kaivosta, mutta on kastelemisessa silti aika työ.
      Sinua varmaan ilahduttaa, että mirrinmintussa on valtaisa pörinä, se on selvästi pörriäisille mieleinen.

      Poista
  9. Ihanat kiviportaat tuossa yhdessä kuvassa! Juu, kastella on pitänyt. Minäkin, hullu, istutin parit kasvit juuri helteiden aikaan. En vain maltanut olla istuttamatta. Nyt olen sitten tehnyt noille varjostavia viritelmiä ja kastellut. Kastelen monia muitakin. Joillainhan on periaate, ettei perennoja kastella. Kuolevat, jos kuolevat ja toiset jäävät henkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en millään raaski tuhlata taimiin mennyttä rahaa siten, että jättäisin taimet istutuksen jälkeen hoitamatta. Eli kastelu on välttämätöntä. Tsemppiä sinun istutuksillesi, saa nähdä toteutuuko ensi viikolle ennustetut sateet.
      Minäkin tykkään kovasti noista kiviportaista, vaikka eiväthän ne kulkemiseen ole niin tasaiset kuin tavalliset portaat. Hyvin niistä pääsee edestakaisin kipaisemaan :).

      Poista
  10. Onnea hääparille! Sään puolesta sattui täydellinen juhannus viettää puutarhahäitä. Ihanan romanttinen ja yltäkylläinen huvimajan ympärys! 'Omoshiro' on todella kaunis. Minäkin istutin tänä vuonna itselleni samaisen kärhön, mutta leikkasin sitä reilusti lyhyemmäksi, jotta se lähtisi juurtumaan paremmin. Ei ole ainakaan vielä lähtenyt kasvattamaan uusia versoja, mutta muuten näyttää hyvin virkeältä, joten ehkäpä maan alla tapahtuu juuri niin kuin toivoinkin. Hienoa, että 'Rouge Cardinalitkin' heräsivät. Voi hyvinkin olla, että ehtivät vielä jonkun kukankin tehdä iloksesi, sillä ainakin äidilläni Cardinal on ollut vuosikausia ensimmäisten kukkijoiden joukossa. Se kun ei tavoittele kolmen metrin korkeuksia, vaan jää 1,5-2-metriseksi, niin ei kulu aikaa pituuskasvuun. Toivottavasti saataisiin sadetta jo pian! Ja mieluusti niin paljon, ettei tarvitsisi kastelukannulla jatkaa ihan heti. Meilläkään ei silloin ennen juhannusta kovin paljoa satanut. Minä kastelen nyt ainoastaan ruukkuja ja viimeisen parin viikon sisällä istutettuja taimia. Jos joku kasveista alkaa selvästi nuupottaa, niin annan sille sitten ensiapua sen verran, että pärjää taas hetken. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sää oli tosiaan hieno puutarhahäille.
      Toivottavasti minun Omoshiro jaksaa juurtua, vaikka en sitä leikannut. Tällä hetkellä Rouge Cardinalit vaikuttavat niin hennoilta, että vaikea toivoa kukintaa, mutta olisi tietenkin upea juttu nähdä loppukesästä vaikka yksikin kukka.

      Poista
  11. Voi mahdoton, kun on kaunista! On ihana, kun on tilaa, että voi toteuttaa puutarhassa erilaisia tiloja ja istutusalueita. Kärhöt osaavat kyllä olla välillä niipukkaita ja yllättää myös positiivisesti. Monta kärhöä olen menettänyt, mutta muutamat kukkivat siitäkin edestä. Kuivuus vaivaa meilläkin. Nurmi on rutikuivaa korppua; tytär totesi juuri tänään, että kuivaa aroa ja kysyi, pitäisikö kastella. Pitäisi, mutta ostovedellä ei raski. Nuo istutusalueet ovat tärkeimmät.
    Onnea myös hääparille ja vanhemmille toki myös!
    Kaunista kesäkuun loppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi Satu. Suuren puutarha-alueen etuna ovat mahdollisuudet tehdä kokeiluja erilaisten valo- ja kasvupaikkojen kasveille :). Toki työtä on kaikkien alueiden hoitamisessa.
      Nurmikkoa en ole minäkään kastellut, onneksi tänään sataa.

      Poista
  12. Onnea hääparille! Juhannushäät omassa puutarhassa kuulostavat kyllä aika ihanille!

    Meilläkään ei satanut ennen juhannusta, kuten aika monessa paikassa, mutta viime viikolla saatiin 8mm vettä. Ja ensi viikolla (ehkä, toivottavasti) lisää.

    VastaaPoista
  13. Häät on aina ihania ja vielä tällaiset juhannushäät. Onnea. Teillä on kaunis ja siisti pihapiiri. Näkee että kasteltu on. Meillä nurmikko on aivan palanut vettä en muista koska on tullut. Kasteltu on mutta ei mikään tunnu nyt riittävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila!
      Kyllä meilläkin nurmikko alkoi paikoitellen palaa, vaikka täällä on paksu ruokamultakerros nurmen alla. Onneksi tänään tulee vettä ja pitkään jatkunut kuivuus saa helpotusta.

      Poista
  14. Aivan ihan piha! Tuo lehtoakileija on aivan upea. Tätä on kiva kirjoittaa nyt kun ensimmäinen sade on saatu helteiden jälkeen. Normaalisti en kastelua paljon harrasta muille kuin uusille istutuksille, mutta nyt on ollut pakko (jo avoimeen puutarhapäiväänkin osallistumisen paineesta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Heli! Kastelua en ole minäkään yleensä harrastanut, mutta uusille istutuksille on pakko antaa vettä näin pitkän kuivan kauden aikana. Kiva kuulla, että osallistut avoimiin puutarhoihin - minä vielä kerään rohkeutta :).

      Poista
  15. Ikimuistoinen juhannus, onnea kaikille!

    Mirrinminttu on mainio kasvi oikeassa paikassa. Minulla se on vähän päässyt taantumaan, pitääkin elvytellä sitä ja katsoa voisiko kasvustolle etsiä paremman paikan.

    Harvoin on kesäkuussa saanut näin paljon kastella ja ihan ilomielin kerään letkun tänään rullalle ja annan luontoäidin hoitaa homman. Sieltä onkin vettä luvassa reilummalla kannulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka! Sanoit osuvasti, eli mirrinminttu on todella mainio oikeassa paikassa ja sanoisin, että sitä kannattaa laittaa vähän reilummin kuin pari taimea (äkkiä saa lisättyä). Tuossa huvimajan vieressä se näkyy kauas kauniin sinisenä ja kukinta-aika on tosi pitkä. Edellinen paikka ei ollut lainkaan näin onnistunut, joten olen ollut erittäin tyytyväinen mirrinminttuun tässä kohdassa.
      Lepotauko kastelussa on otettu ilolla vastaan, sateen myötä saavat vettä muutkin kuin uudet taimet.

      Poista