keskiviikko 15. tammikuuta 2020

TOMAATIT MIELESSÄ

Tässä vaiheessa alkaa mieli jo askarrella tulevassa kasvukaudessa. Ajattelin kirjoittaa muistiin kokemuksia viime vuoden tomaattilajikkeista sekä tämän vuoden kasvatussuunnitelman.


Vuosi sitten ajattelin, että ostan kaikki tomaatin taimet kasvihuoneeseen valmiina, mutta maaliskuussa iski "myöhäisherätys" eli tuli vastustamaton halu kokeilla, osaanko kasvattaa itse tomaatin. Ostin siemenet lähialueen myymälästä ja siitä valikoimasta, mitä oli vielä tarjolla.
Tomaatit kylvin vasta maaliskuun viimeisellä viikolla (vk 13). Tuossa vaiheessa minulla oli ikkunan edustat jo aika lailla tupaten täynnä kukkien esikasvatuksia, joten ajattelin kasvattaa vain 1-2 taimea /laji.


Epäilin siementen itämistä, joten kylvin varmuudeksi useamman siemenen jokaista ostamaani lajiketta. Kas kummaa, kaikki siemenet itivät, enkä tietysti hennonut hävittää yhtään pikkutaimea, vaan kasvatin kaikki.
Erikoista oli, että toukokuussa ammattilaiselta ostamani valmiit hienot ja kookkaat taimet eivät oikeastaan tehneet tomaatteja aikaisemmin kuin nämä itsekasvattamani, oliko lajikkeilla vaikutusta? Vuonna 2019 toukokuun alku oli tosi kylmä, joten siirsin tomaatit kasvihuoneeseen vasta 11.5.2019.



Tomaatit 2019

Tiny Tim kirsikkatomaatti ruukkukasvatukseen.
Tämä oli erittäin satoisa ja tomaatit olivat hyvänmakuisia. Kasvatin näitä ruukussa kasvihuoneessa, mutta minun oli pakko viritellä tukinaruja kasvihuoneen kattoon, sillä versot olivat niin täynnä tomaatteja, etteivät rennot oksat kestäneet painoa lohkeamatta. Tähän meinasin vähän hermostua, sillä asia tuli yllätyksenä. Siemenpussiin jäi vielä muutama siemen, joten kokeilen tänä vuonna uudelleen. Onko teillä muilla ollut samoja kokemuksia Tiny Timin kanssa, vai mikä meni vikaan?

Tiny Tim harmaassa ruukussa

Supersweet 100 F1 punainen kirsikkatomaatti, runkotomaatti.
Tämä oli myös erittäin runsassatoinen, mutta alkoi tehdä tomaatteja myöhemmin, kuin kaverinsa. Ehkä tämän lajin kohdalla olisi ollut hyötyä aikaisemmasta kylvöstä? Syksyllä harmitti, kun satoja tomaatteja oli vielä raakileina kylmän jakson saavuttua ja piti ottaa vihreät raakileet koreissa sisälle kypsymään. Siemeniä jäi viime vuodelta, joten kokeilen paria taimea uudelleen.

Ildi keltainen kirsikkatomaatti, runkotomaatti
Tämä teki tomaatteja kohtalaisen paljon. Salaateissa oli kivan raikas lisä, mutta ei jättänyt viime kesältä erityistä muistijälkeä. Siemeniä jäi viime vuodelta, joten yritän uudelleen.

Sungold F1 oranssi kirsikkatomaatti, runkotomaatti
Mainoslause "maailman makein tomaatti" ei pettänyt. Tämä oli minusta niin maukas ja ihana - ja sai varauksetta kasvihuoneessa vierailijoilta kiitosta osakseen. Tätä tomaattia pääsi myös ensimmäisenä herkuttelemaan viime kesänä! Eli kypsyi jopa ennen ammattiviljelijän kasvattamien taimien satoa. Sungoldia minulla oli kasvarissa useampi taimi ja onneksi oli, sillä nämä olivat kuin karkkia. Ehdottomasti jatkoon, ostin siemenpussin tällekin kaudelle.

Sungold on kypsymässä ensimmäisenä

Chocolate cherry suklaanruskea kirsikkatomaatti, runkotomaatti. Ostin kaksi kasvatettua taimea.
Tämä teki kookkaita kirsikkatomaatteja, mitkä olivat ihan hyviä, mutteivät mitenkään erityisesti säväyttäneet. Mieheni kyllä piti tästä leivän päällä.

Päärynätomaatti keltainen päärynänmallinen, runkotomaatti. Ostin kaksi kasvatettua taimea.
Tomaatteja kypsyi mukavasti ja olivat raikkaan makuisia. Tarkempi lajinimi puuttui.

Tanskan vienti tavallisen kokoisia tomaatteja, runkotomaatti. Ostin kaksi kasvatettua taimea.
Tämä alkoi nopeasti tehdä raakileita, mutta isojen raakileiden kypsyminen otti aikaa. Tomaatit olivat hyvänmakuisia. Toinen taimi teki reilusti tomaatteja, mutta toinen kärsi alkuun latvamädästä (ainoa yksilö kaikista tomaateista). Kun sain asennettua Blumat kastelujärjestelmän, niin tämänkin taimen vointi parani tasaisemman kastelun myötä.



Tomaattien kasvatus 2020

Oli todella vaikea valita lajikkeet tälle vuodelle, mutta päädyin nyt seuraavaan:

RUNKOTOMAATIT
Sungold F1 oranssi kirsikkatomaatti, viime vuoden hyvän kokemuksen innoittamana
Gardener´s Delight punainen kirsikkatomaatti, tätä on moni kehunut, joten pitää kokeilla 
Moneymaker punainen tomaatti, tätä kasvatan nyt "Tanskan viennin" tilalla
Cherrola F1 punainen kirsikkatomaatti, luvataan aikaiseksi ja satoisaksi
Yellow Submarine keltainen luumutomaatti
Supersweet 100 F1 punainen kirsikkatomaatti, viime vuoden siemenistä
Ildi keltainen kirsikkatomaatti, viime vuoden siemenistä

RUUKKU- / AMPPELITOMAATTI
Vilma ruukkutomaatti, jolla tiivis, vakaa ja pysty kasvutapaa (paljon, pieniä, makeita tomaatteja)
Red Profusion F1 kirsikkatomaatti / amppelitomaatti. Erittäin aikainen.
Tiny Tim kirsikkatomaatti, viime vuoden siemenistä



Syksyllä ajattelin, että kasvatan seuraavaksi vain runkotomaatteja, mutta kokeillaan nyt uudelleen muutamaa ruukkutomaattia, ehkä niitä kelpuutetaan lastenkin terasseille ja parvekkeille?

Milloin teillä kokeneilla tomaatin kasvattajilla on aikomus kylvää siemenet? Joku on tainnut jo aloittaakin kylvöt :). Toivotaan meille kaikille ihanan satoisaa tomaattikesää!

23 kommenttia:

  1. Kiva nähdä valitsemasi lajikkeet tulevalle kasvukaudelle.
    Minulla oli muuten ihan vastaavanlainen kokemus viime keväänä kokeilumielessä ostamastani tomaatintaimesta. Satoa siitä en saanut yhtään aikaisemmin, kuin omista siementaimistani. Viime keväänä kylvin noista listallasi olevista tomaateista Gardener´s Delightia ja Supersweet 100 F1. Molempia olen kylvänyt aiemminkin ja ollut niihin hyvin tyytyväinen. Runkotomaatti Sparta FI on myös ollut suosikkini ja tulee olemaan kasvatuslistallani varmaan pysyvästi. Itse kylvän tomaatit melko myöhään, eli maaliskuun puolenvälin paikkeilla tai jopa myöhempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kruunuvuokko, olen vasta aloittelija tomaattien kanssa, joten kaikki kokemukset ovat kiinnostavia kuulla. Sparta F1 on mennyt minulta ihan ohi silmien, sillä nimi ei tunnu yhtään tutulta - nyt jäi kyllä mieleen :).

      Poista
  2. Nykyään suosin maaliskuuta kylvökuuna, helmikuussa kylvetyt eivät tee tomaatteja yhtään aikaisemmin, enemmän vaikuttaa se missä vaiheessa saa taimet kasvihuoneeseen ja kesän lämpö- ja aurinkomäärä. Hyviä kokemuksia on ruukkutomaateista, kasvatan ruukuissa pensastomaatteja, yleensä äiti ja sisko saa niistä helposti omansa. Astioina käytän vanhoja sinkki- ja peltiämpäreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla Katja. Tytär sai viime kesänä vieraalta lahjaksi ruukkutomaatin ja se teki todella hienosti tomaatteja koko kesän terassilla ulkona. Olisi ollut kiva tietää sen lajike, sillä tällä kyseisellä ruukkutomaatilla oli myös tosi kaunis tukevampi kasvutapa. Otin ”Vilman” kokeeksi sen vuoksi. Minullakin on noita vanhoja ämpäreitä, hyvä idea, ovat niin kauniita!

      Poista
  3. Ai että, kun omistaisinkin kasvihuoneen, missä kasvattaa tomaatteja. Ehkä jonakin päivänä :) Ensi kesänä voisi kyllä kokeilla kasvattaa ruukkutomaatteja terassilla. Jos sää on suosiollinen ja valoa ja lämpöä on riittävästi, se voisi toimiakin. Mukavaa loppuviikko sinulle!

    PS. Blogissani on sinulle haaste, jos haluat vilkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kasvihuone on totta sinullakin jossain vaiheessa, minäkin sain sen vasta näin ”vanhoilla päivillä”. Ehdottomasti nautin kasvihuoneesta kovasti! Tyttäreni sai tosiaan mukavasti ruukkutomaatteja ulkona terassilla viime vuonna, vyöhyke III. Minulla oli viime kesänä ja edellisenä myös runkotomaatteja talon eteläseinustalla ja satoa tuli, tosin viime kesänä ei ehtinyt kypsyä niin paljon kuin 2018 kuumana kesänä. Kiitos samoin sinulle ja täytyy alkaa mietiskellä haasteen kysymyksiä.

      Poista
  4. Mahtava määrä tomaatin taimia!
    Mä kasvatin viime kesänä kaikkia muita samoja kuin sinäkin, paitsi kahta viimeistä.
    Täytyykin alkaa laatimaan suunnitelmaa kevääksi. Taidan pysyä aikalailla samoissa, mutta jotain uutta voisi myös kokeilla.
    Kiitos näistä kokemuksistasi. Taidan tutkia myös noita uusia lajikkeitasi, jos niistä löytyisi jotain kivaa uutta kokeiltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko pudottaa pois osa kiinnostavista lajikkeista, sillä pelkäsin, etten saa kaikkia sopimaan, jos joka lajia tulee kuitenkin useampi taimi (todennäköisesti en pysty hävittämään varmuudeksi kylvettyjä). Tulee luottavainen olo, jos sinullakin on samoja lajeja ollut kasvatuksessa :). Tuon Red Profusionin taisin keksiä blogista Maatiaiskanasen Elämää, Hillevi mainitsi sen jokavuonna kylvettäväksi ja se kuulosti minusta hyvältä suositukselta ruukku / amppelitomaatiksi.

      Poista
  5. Aika monta samaa tomaattia, kuin minullakin. Kasvattamani keltainen päärynätomaatti on ollut Yellow Pearshaped. Olisiko se samantyyppinen kuin Yellow submarine?

    Harmikseni en ollutkaan tehnyt tomaattiyhteenvetoa, vaikka niin piti. Sain kuitenkin tehtyä jonkinlaisen päätöksen uusista kylvöistä ja melko samanlaisella repertuaarilla, kuin sinäkin. Moneymakerin tilalle kylvän Tigerellaa ja Cherrolan sijasta Rosellaa. Rosellasta sain viime vuonna vinkin, johon tykästyin. Se on tumma kirsikkatomaatti, joka oli todella tuottelias ja kypsyi aikaisin.

    Minusta viime kesä oli kohtuullinen tomaattikesä. Edelliskesänä ei tarvinnut pohtia, miten saisi raakileet kypsymään. Kaikki kypsyi. Viime kesänä palattiin ikään kuin vanhaan tapaan eli viimeiset eivät ehtineet kypsyä. Minulla on 5,4 neliön kokoinen kennokasvari, jossa tilaa on rajallisesti ja jossa ei kylminä aikoina lämpö pysy. Siksi keskityn enemmän kirsikkatomaatteihin. Ne kypsyvät varmemmin.

    Kerran pari oli ostanut valmiita taimia, eivätkä ne tuota sen aiemmin tai parempia, kuin omat kylvötkään. Olen aina kylvänyt tomaatit vasta maaliskuussa. Hyvin ehtivät kasvaa. Inventoin omat siemeneni ja tein pari päivää sitten siementilauksen. Alkaa olla taas jännät ajat käsillä.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yellow Submarinen mainoslauseessa luvattiin, että luomutomaatin tertuissa on valtavasti pieniä keltaisia päärynänmuotoisia hedelmiä. Mehukas, makea ja herkullinen ja suosittu lasten kanssa kasvatettavaksi. Osui ja upposi, vaikka tulee nyt syötyä aikuisten kesken. Näin sitä on houkuteltavissa :). Pitää kerätä näitä kokemuksia. Kiva kuulla kasvatuskokemuksesi Rosellasta, sitten kun pääset maistelemaan.

      Kesän lämpö ja aurinko varmasti vaikuttavat paljon tomaattien raakileiden määrään, kypsymiseen ja aromeihin. Kiva kuulla, että maaliskuu on riittänyt sinulla hyvin kylvöajankohdaksi - samoin kuin Katja mainitsi. Nyt voisi ehkä ottaa kuun alkupuolen kylvämiseen, kunhan katsoo miten tuo kuu sattuu kasvamaan. Jännää on tosiaan! Kiitos sinulle ajatuksistasi ja hyvää viikon loppua sinullekin!

      Poista
  6. Suomen surkein taimikasvattaja täällä... ja ihmeesti sain satoa ensimmäistä kertaa itse kasvattamistani tomaateista. Tänä keväänä aloitan kylvöt helmikuun puolella, siemenet sain vasta tilattua ja niitä alkaa tippua postin mukana ensi viikosta alkaen, toivottavasti.

    Huomasin viime kesänä, että jatkossa laitan eri lajikkeiden tiedot tarkemmin ylös. Mahdotonta oli muistaa mistä ei tarvinnut poistaa varkaita ja mistä piti. Kaikki kuitenkin kiinnitin tukinaruilla kasvihuoneen kattoon.

    Astioina oli vanhoja hevosten juoma-astioita ja ostin muutaman uudenkin laastipaljun, niihin mahtuu hyvin multaa ja 2-3 tainta. Kaikkiin en muistanut porata reikiä pohjaan ja niinpä jotkut olivat liian märkiä.

    Kiva päästä kohta hypistelemään kylvötarvikkeita ja siemenlähetyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hirnakka, lämpimästi tervetuloa seuraamaan jatkossakin näitä oppimiskokemuksia, sitähän tämä tarhurointi on. Vai Suomen surkein (!) en usko :D - mehän kuitenkin yritämme, vai mitä. Juu, lajinimet kannattaa kyllä kirjoitella taimien juurelle tai itselle sopivalla tavalla muistiin. Liika märkyys ei miellytä tomaattia, sen huomasin tuon yhden protestoijan kohdalla.

      Tuo sinun nimimerkkisi ja hevosten juoma-astiat saivat minut miettimään, että meillä saattaapa olla yhteinen ystävä ja pieni yhtymäkohta elämän varrella. Olet ehkä saattanut kirjoittaa hersyvän hauskasti juttusarjaa meidän ratsastusseuran lehteen vuosia sitten?

      Poista
    2. Tjaah, moneen paikkaan olen kyllä höpissyt juttuja mutta yhtään ratsastusseuran lehteä en kyllä muista. Maailma on kuitenkin yllättävän pieni joten sanon tuohon; 'ehdottomasti jyrkkä ehkä'.

      Kunhan saan bloggerini taas toimimaan, lisään monta blogia lukulustalleni, sinut myös. Monella muuten on linkki vanhalle alustallesi.

      Poista
  7. Hih, samanlaiset aatteet täälläkin. Tomaatit mielessä ja valikoiman suunnittelu meneillään. Sungoldia tulee täälläkin ihan varmasti. Viime kesänä oli eka kertaa kokeilussa myös Big Sungold. Laitoin sen niin myöhään, ettei sato tullut kovin suureksi. Ei makeudessa ehkä ihan vedä vertoja sille F1:lle, mutta on herkullinen kyllä sekin. Ja selvästi isompi, mikä on herkkusuulle hyvä juttu. Chilit olen jo kylvänyt; sillä saa hiukan isointa kevään poltetta taittumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Merja jatkossakin kommentoimaan ja seuraamaan blogiani! Kyllähän tammikuu vie kummasti ajatukset tulevaan kauteen ja ihaniin tomaatteihin. Sungold oli kyllä niin herkullinen, toivottavasti onnistuu tänäkin vuonna. Paprikan suhteen olen miettinyt aikaisempaa kylvöä, eikös se ole samaa heimoa chilien kanssa :).

      Poista
  8. En itse ole kummoinenkaan hyötyviljelijä. Jotain pientä olen mökkipihassa kasvattanut. Minulla on sinulle haaste blogissani. Käypä katsomassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma, löysinkin sen ennen, kuin katsoin tämän kommentin. Otan vastaan haasteen, hautukoon hetken :).

      Poista
  9. Kasvatan nykyisin vain terassitomaatteja ja aion jatkaa ensi kesänä samoilla menetelmillä. Viime vuonna kokeilin tomaatin idätystä tomaattiviipaleesta ja se oli hauskaa. Ihan satoakin sain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksistani Pirkko, yritän nyt uudella innolla tomaatinkasvatusta ja osa taimista päätyy myös ulos.

      Poista
  10. Anonyymi1/24/2020

    Itsekin viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa kasvattaa itse tomaattia. Ja onnistuihan se hyvin, joten tänä vuonna ajattelin kokeilla eri tomaattilajeja. Meillä tosiaan syödään paljon tomaattia, joten on kiva kun saa niitä omasta kasvihuoneesta. https://akiro.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa akiro! Minustakin tomaattien kasvattaminen oli niin hauskaa, että aion siirtyä tähän omaan kasvatukseen. Oli kyllä aivan ihana kerätä kulhollinen joka päivä tuoreita, makeita tomaatteja - aivan huippua!

      Poista
  11. räntää puottaa, ihanaa katella sen sijaan kuviasi, missä kevään kirkas valoisuus piristää tämän viikon harmauden keskellä! sinulla on runsasvalikoima tomaatteja ja upea kasvihuone.
    valkoiset kukkijat postauksessasi oli monta suosikkiani ja paljon myös uusia kasveja. listaa aion hyödyntää kyl keväällä, kun mietin uusia hankintoja, kiitos siitä Päivi:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! Hyvä, jos listasta oli sinulle jotain hyötyä :). Meilläkin sataa parhaillaan lunta ja pakkasta on -1. Kevättä odotellessa!

      Poista