sunnuntai 29. maaliskuuta 2026

KEVÄT ON EDENNYT

 



Kerroin pihajuttuja viimeksi viikko sitten ja sen jälkeen on tapahtunut huima edistys. Lumet ovat sulaneet hämmästyttävällä nopeudella ja lumikellot ovat avautuneet.



Huvimajan lähellä näitä lumikellomättäitä kasvaa nurmikossa. Olen jo aikaisemmin kertonut, että lumikellon pikkuinen sipuli on varmaan joskus tippunut perennoja jakaessa multapaakusta ja vuosi vuodelta näiden mättäiden koko kasvaa. Aika ihanaa!



Alueelle tippuu vuosittain mongolianvaahteran lehdet ja niistä tulee kivasti humusta. En haravoi lehtiä vaan annan lehtisilpun ravita nurmea ja näitä suloisia kevään kukkia.



Jouluruusut näyttävät elinvoimaisilta ja uskon niiden viihtyvän paremmin tässä huvimajan pohjoispuolen perennapenkissä. Nuppuja on näkyvissä, mutta en vielä ole leikannut vanhoja kulahtaneita lehtiä pois. Lauantain vastaisena yönä oli pakkasta -5,5 astetta, viime yönä hieman vähemmän, mutta pakkanen ei taida jouluruusua haitata.






Joutsenet ovat päässeet jo uimaan rantavedessä, mutta yön pakkasen jälkeen ranta on kevyessä jäässä aamupäivisin. Olemme pohtineet isännän kanssa, voisiko olla mahdollista, että jäät lähtevät järvestä jo maaliskuun puolella? Se olisi aika poikkeuksellista.



Tuntuu aika vaikealta uskoa, että vielä on vielä maaliskuu.  Olen saanut leikattua hortensiat ja pensasruusut ja muitakin matkalle sattuneita pensaita. 

Iso peräkärrykuorma piikkisiä ruusunoksia meni yllättävän pieneen tilaan haketuksen jälkeen. Tämän laatikollisen levitän jonku istutusalueen pohjalle, jotta piikeistä ei olisi haittaa koiralle tai itselle. Oksasilppu on joka tapauksessa hyödyllistä maanparannusainesta. 



Välillä pilkon leikatut oksat saksilla pieniksi paloiksi suoraan kohteessa ja välillä olen käyttänyt oksat silppurin kautta. Tämä kottikärryllinen on menossa silppuriin ja paluukuormalla tuon oksa- perennanvarsisilpun takaisin ja levitän pensaiden juurelle ohuen kerroksen. Siitä tulee hyvää humusta ja ravintoa ajan kanssa. 



Valtaosa krookuksista on vielä piilossa, mutta ihan äskettäin on arboretumin kallion vieressä ponnistanut krookuksia mullan pintaan. Nyt on ahkerasti kierrettävä katsomassa löytyykö vielä lisää ilon aiheita.

Tänään palmusunnuntaina pikkuiset virpojat tulevat jo aamupäivällä ilahduttamaan mummia ja ukkia. Voimme siis yhdessä katsoa, miten kääpiöpensastomaateissa on kasvamassa tomaatinraakileita. Kaikki lapsenlapset ovat innokkaita keräämään tomaatteja ja muitakin hedelmiä ja marjoja suoraan puskasta. 

Hyvää sunnuntaita ja kesäaikaa - muistithan kääntää kellonviisarit. 


16 kommenttia:

  1. Onpas teilläkin tosiaan jo kovin keväistä! Minua vähän pelottaa tämä liian aikainen maaliskuinen kevät ja vanhana pessimistinä odotan sitä takatalvea sydän kylmänä. Ihanan näköisiä nuo pienet lumikellomättäät. Niitä ja kaikkia muitakin pieniä kevään airuita on mukava käydä tutkailemassa puutarhassa ihan päivittäin. Paljon tapahtuu koko ajan. Minäkin leikkasin vähän pensaita ja perennan varsia ja haketin niitä. Monta säkillistä tuli hyvää katetta tai kompostin seosainesta.
    Aivan ihana tuo rantakuva!
    Mukavaa palmusunnuntaita😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti tulee vielä jonkunlainen takapakki kevään edistymiseen. Viime vuonna meille satoi muistaakseni huhtikuun 11. päivän vaiheilla ihan kunnolla lunta ja oli niin kylmää - ja vanhat lumet olivat sitä ennen jo sulaneet. No, onneksi tuo uusi lumi ei viihtynyt maassa pitkään. Itse pelkään pakkasia ja kylmää siinä vaiheessa, kun hedelmäpuut kukkivat. Pölyttäjät ovat ainakin poissa, jos on oikein kylmää.
      Usein on kierrettävä katsomassa tiedossa olevat sipulikukkien paikat, ettei vain menetä mitään :). Pensaiden oksasilppu ja silputut perennoiden varret ovat meidän puutarhureiden aarteita maan parannukseen. Kiitos Liisa!

      Poista
  2. Oi miten ihanan keväistä siellä. Meillä sataa LUNTA tällä hetkellä ja autonlasit oli aamulla jäässä.
    Ihanaa Palmusunnuntaita sinulle 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai on siellä lumisade! Tänään sunnuntaina on pilvistä, joten ilma tuntuu eilistä kylmemmältä. Yöpakkasten jälkeen on meilläkin maa kuurassa ja rantavesi taas jäässä. Lämmin kiitos ja samoin sinulle!

      Poista
  3. Kevät on tosiaan edennyt huimin harppauksin. Ihanasti teillä jo kukkii pieniä lämpäreitä siellä täällä. Täälläkin satoi lunta aamupäivästä mutta loppupäivän sateet ovat tulleet vetenä. Hyvä vain, jos lumisateet ja mahdollinen takatalvi iskevät mahdollisimman pian eivätkä sitten toukokuussa.
    Hyvää kesäaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, nyt lähiaikoina pakkanen tai muu talvinen takapakki kuuluu normitilanteeseen, eikä aiheuta samanlaista riskiä kasveille kuin huhti-toukokuun taitteessa tai myöhemmin. Kiitos samoin Minna!

      Poista
  4. Kauniita lumikelloryppäitä. Nyt kevät etenee liiankin nopeasti ja pelkään kuinka maasta nousseiden kasvien tulee käymään jos takatalvi yllättää. Meillä oli viime yönäkin -4 astetta pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kivalta, että varhainen lumien lähtö on sallinut monien kevättöiden tekemisen, mutta todennäköisesti tulee vielä kylmä jakso.

      Poista
  5. Jumiuduin ihan kokonaan tuohon valoon ja lumikelloihin - niin ihania! Lumikellot ovat kevätmielen herättäjiä ja niitä pyrin myös lisäämään, samoin jouluruusuja! H.niger meillä tekeekin vauhdilla siementaimia, mutta niitä tarvitsen lisää (kuusi pikkutainta ostin ja ne odottavat hetkeä päästä ulos, ei ihan vielä). Yöpakkasia on ollut, meillä ei paljoakaan, varmaan siksi että asumme mäen päällä. Nyt on kivaa taas puuhata puutarhassa ja meillä routakin on sulanut ainakin lapion pistoon asti. Puutarhasi näyttää niin kauniilta!
    Mukavaa Pääsiäisviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit hyvin lumikelloista - ”kevätmielen herättäjiä” - se on aivan totta. Ihana kuulla, että saat sekä jouluruusun siementaimia että olet löytänyt mieleisiä ostotaimia. Minäkin toivon niitä lisää.
      Pilvisen aamun jälkeen aurinko on taas tullut esiin ja on lähdettävä pihapuuhiin.
      Kiitos Saila, samoin sinulle!

      Poista
  6. Minäkin tapaan pilkkoa ainakin perennojen varret suoraan kukkapenkkiin. Tällä puutarhapuuhalla aloitin kauteni viime viikonloppuna. Oksat suurimmaksi osaksi haketan.
    Ihanaa, kun alkaa näkymään pikkuisia kevätkukkijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haketan tavallisesti pensaiden oksat, mutta esim. pallohortensian tai muiden hortensioiden leikatut osat on aika mukavia silputtavia, jos aurinko paistaa, eikä ole kiire mihinkään. Kaikki kevään kukkijat saavat mielen niin iloiseksi.

      Poista
  7. Kunpa meilläkin olisi jo krookuksia ja muita, mutta ei pientäkään alkua ole vielä näkyvissä. Apupuutarhuri laittoi syksyllä valtavasti uusia sipuleita maahan, joten odotukset ovat kovat. Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on monet uudemmat parin viime vuoden aikana laitetut krookukset vielä piilossa, mutta yli kaksikymmentä vuotta kukkinut laji on onneksi kukassa, sillä eilenkin seurasin, mikä pörinä ja kuhina niissä kävi.
      Toivottavasti sinäkin saat nauttia kukista ehkä jo pääsiäisen aikana. Kiitos ja samoin sinulle!

      Poista