Puutarhatöiden tahti on muuttunut verkkaisemmaksi, vaikka jotain tulee tehtyä. Nyt voi ottaa rennosti ja tehdä jaksamisen mukaan.
Välillä haahuilen katsellen kasveja ja näkymiä .. ja sitten taas tartun johonkin toimeen. Tällä viikolla olen tehnyt jälleen yhtä laajennusta arboretumiin, mutta siitä tarkemmin myöhemmin.
Kallionauhukset tuovat omaa auringonpaistettaan arboretumiin.
Kulunut viikko on ollut ihanan aurinkoinen ja lämmin. Ilmassa on kuitenkin syksyn kosteutta. Pöytäkiven luona hurmesilkkiheinät saavat ruskan sävyä.
Olen jakanut ja siirtänyt perennoja ja kitkenyt, jos on ollut sellainen fiilis.
Meillä oli vielä eilen lauantaina mukava poutasää lähes iltaan saakka. Muutama ukkosen jyrähdys kuului, mutta mitään myräkkää ei saapunut. Illalla satoi 6 mm ihan siistiä sadetta.
Tänään sunnuntaina on sataa tihuuttanut aamusta alkaen. Olen siivonnut isännän keräämiä puolukoita pakastamista varten. Nyt taitaa sää muuttua ja lämpötila laskee lähemmäs syyskuun tavallisia lukemia.
Tässä teille sunnuntain iloksi puutarhasta kerätty kimppu. Ajattelin kerätä itselleni synttärikimpun, kun mitenkään muuten ei tullut päivää juhlistettua :).






Mitä, synttärit. Onneksi olkoon, hienoimman kimpun saa kun itse sommittelee. Teilähän on kotimaisema kauniimpi kuin mikään puisto...
VastaaPoistaKiitos sinulle! Näillä vuosilla ei tule synttäreitä niin noteerattua, mutta täytyy olla iloinen ja kiitollinen terveydestä ja toimintakyvystä.
PoistaAivan ihana synttärikimppu ja onnittelut samalla!
VastaaPoistaVoi miten puutarhasi onkaan kaunis tähänkin aikaan vuodesta.
Täällä on puolestaan ihan hirveä meno ja meininki, kun olin pitkään kaupungissa ja nyt kaikki rehottaa. Nurmikonkin sai vetää kahteen kertaan ennen kuin tuli siedettävän näköiseksi, ja sitten on taimia istutettavana, kitkettävä, jaettava, leikattava, niin ja kaikki kiviprojektit, joita en kesän aikana ole saanut tehtyä :-D Huomenna sataa kaiketi, niinpä olen tänään kipittänyt ympäri puutarhaa milloin mitäkin tehden.
Kiitos Saila!
PoistaPidempi poissaolo puutarhasta näkyy aina, sillä heinä kasvaa ja kaikki muukin. Tsemppiä sinulle kaikkiin puuhiin. Kyllä minullakin on vielä projekteja työlistalla, jos vain saan niiden aloittamisen aikaiseksi. Tuo kipitys ja ”säntäily” on niin tuttua :).
Hyvää syntymäpäivää ja paljon onnea!
VastaaPoistaKiitos :).
PoistaEnsinnäkin paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta. Kaunis kukkakimppu.
VastaaPoistaSäät taitavat tosiaan hiljalleen muuttua syksyisemmiksi, vaikka lämmintä on edelleen.
Varmasti kiva ottaa puutarhatyöt vähän rennommin ja nauttia kättensä töistä.
Kiitos. Sateinen viikko on luvassa, mutta meille se on ihan hyvä asia, sillä maa on ollut yllättävän kuivaa. Poikkeuksellisen lämmin syyskuun alku on hyvästeltävä, mutta ihan hyvä, että saimme sen kokea.
PoistaSynttärit onnea ja ihanaa kerätä omasta puutarhasta noin kaunis kimppu.
VastaaPoistaSyksy on jo niin ovella että aioin tehdä viimeisiä siirtoja ja istutuksia nyt viikon sisällä.
Ihanat nuo nauhukset näin syksyllä.
Kiitos Nila. Samaa ajattelin minäkin, eli siirrot taidan lopettaa tämän viikon jälkeen, jotta ehtivät juurtua ennen pakkasöitä. Keltaiset nauhukset sopivat hyvin syksyn väreihin ja tuovat iloa :).
PoistaLämpimät onnittelut! Kukkakimppu on kaunis ja niin on kaunis puutarhasikin. Syksyn saapuminen ei siellä vielä kovin paljon näy. Lähetäpä muutama lämmin ja aurinkoinen päivä tännekin. Vettä tulee harva se päivä. Tänäänkin niin paljon, että kohta nurmikolle voi mennä uimaan.
VastaaPoistaKiitos :). Meilläkin aurinkoinen säätyyppi muuttui sunnuntaina sateiseksi. Taitaa sataa lähes joka päivä tällä viikolla. Meillä on kuitenkin maa niin kuiva, että sade tulee ihan tarpeeseen. Vai on teillä satanut noin paljon?!
PoistaOnnittelut! Mehän ollaan samoihin aikoihin syntyneitä, mulla on tänään synttäripäivä, eikä vuosissakaan taida olla paljon eroa.
VastaaPoistaTäällä on satanut nyt viime päivinä tosi paljon. Voi kuitenki tehdä kasvihuoneen tyhjäystä ja muuta semmosta järjestelyhommaa.
Onnea kovasti sinullekin! Sunnuntaista alkoi meilläkin sadejakso ja tämäkin aamu valkeni sateen ropistessa. Minäkin sain kasvihuoneen melkein kokonaan tyhjennettyä. Sisälläkin on töitä, joita on tullut siirrettyä jo aika pitkään :). Kiitos sinulle!
PoistaParhaimmat syntymäpäiväonnittelut sinulle ja upea tuo kimppusi! Kaunis puutarhasi on verhoutunut syyspukuun. Oma puutarhani on tarhuria vailla ollut hiukan liian kauan, no jotain olen saanut tehtyä kuitenkin. Vettä on satanut niiiiin paljon, ihan liikaa jo! Tällä viikolla varmaankin meidän pikkuinen syntyy ja siitä olen onnellinen - olen onnellinen myös siitä, että olen saanut viettää aikaa pikkuMurujen kanssa, puutarhaan aina ehtii!
VastaaPoistaKiitos Saila! Sunnuntaista asti meilläkin on satanut joka päivä eli enpä ole tehnyt puutarhassa juuri mitään. Meillä kertynyt sademäärä on kuitenkin ollut sopivan kohtuullinen eli kaikki on mennyt hyötykäyttöön kasveille.
PoistaSinulla onkin todella jännittävät hetket, toivotaan kaiken sujuvan oikein onnellisesti ja hyvin. PikkuMuruilla on varmasti ollut myös mukavaa aikaa siellä teidän kanssanne :).
On niin kaunista, rauhaa huokuvaa ja siistiä. Missä kaikki lehdet ja roskat ovat nurmikolta? Se loistaa kuin vihreä sametti. Meillä tuo karvakamu levittää pitkin pihaa roskia, tikkuja, käpyjä ja kuivuneita lehtiä ym. Valloittava puutarha / arboretum, voin vain huokailla. Kuntoa ja suhteellista terveyttä vaatii tuon ylläpito, joten en ole kade :) Kaikkea hyvää syksyyn sinne!
VastaaPoistaLehtiä alkaa kyllä leijailla tuulen mukana, vaikka niitä ei näissä kuvissa näkynyt. Isommista puista puutarhan puolella tippuu oksia ja roskaa enemmän. Robottiruohonleikkuri pitää nurmikon siistinä ja tuuheana.
PoistaKiitos sinulle kannustavasta palautteesta ja oikein hyvää syksyä sinullekin!
Kaunis syntymäpäiväkimppu!
VastaaPoistaOnnea siis näin jälkikäteen:)
Kiitos, onnea tarvitaan aina :).
PoistaPaljon onnea vaikkakin auttamattomasti myöhässä! Hyvä, jos olette saaneet vihdoin sadetta. Toivottavasti vettä ei vain ole tullut joka päivä niin kuin täällä.
VastaaPoistaKiitos Minna. Nyt on satanut sunnuntain jälkeen joka päivä ja juuri nytkin sade ropisee kattoa vasten. Ehkä nyt jo voisi pitää taukoa hetken aikaa.
Poista