Tänä kesänä ruukkukukkia on saanut kastella varsinkin pitkän hellejakson aikana, mutta onneksi kukat ovat selvinneet kohtuullisesti. 'Whishes'n Dreams' daalioita kasvoi sekä ruukuissa että perennapenkkiin istutettuna. Ehkä perennapenkissä ne ovat kukkineet runsaammin.
Tässä heinäkuussa otetussa kuvassa keijunmekot näkyvät vähän heikosti, eivätkä ne niin runsaskukkaisia olleetkaan kuin aikaisempina vuosina. Ensin viileä alkukesä haittasi ja sen jälkeen liian korventavat lämpötilat.
Edellisessäkin kuvassa näkynyt matala daalia on 'Happy Days Cream White'.
Tallennan vielä itsellenikin, että tämä perennaryhmässä kasvava daalia on 'Felinne Yvonne'.
Ja tämä kaunotar on puolestaan pionidaalia 'Fascination'. Tällä daalialla on hyvin haarautuva kasvutapa ja se on pysynyt perennapenkissä pystyssä oikein tomerasti, vaikka onkin kasvanut noin 80 cm korkeaksi.
Laitoin pysäköintialueen reunaan vanhaan suureen rautapataan kasvamaan 'Whishes'n Dreams' daalian lisäksi suklaakosmoskukkia, valkoisia sirokesäkynttilöitä ja poutapilviä. Keskelle istutin sulkahirssin. Tämä oli helppo ruukkuistutus. Padan pohjan salaojitin kivillä ja pienen multakerroksen päälle laitoin biohiiltä, kompostia, kanankakkaa ja sitten reilusti multaa päälle. Kastelun tarve on kohtuullinen.
Keittiöpuutarhan kivipenkissä kasvoi mm. 'Silvery Rose' kiinanastereita, joita esikasvatin ehkä ensimmäistä kertaa tai ainakin edellisestä kerrasta on todella kauan. Ensin kukka on valkoinen ja muuttuu vaaleanpunaiseksi vähän aikaa kukittuaan. Oli hauska yllätys, että tässä penkissä talvehti onnistuneesti kaksi viime kesänä sinne istutettua sirokesäkynttilää.
Olin tyytyväinen valkoisiin pikkupetunioihin eli miljoonakelloihin tässä kivipengermän päällä. Tämä paikka on todella paahteinen, mutta kukat selviytyivät erinomaisesti.
Tykkään kovasti valkoisista kukista tässä kivien ja kallion päällä ja aitan vanha hirsiseinä taustanaan.
Puutarhassa löytyy kyllä väriäkin, joten valoiset pikkupetuniat tuovat kivasti tasapainotusta, eikä niitä onneksi tarvitse nyppiä.
Kiitän näiden kukkien kera kaikkia teitä, jotka vierailitte tänä kesänä puutarhassamme. Viimeisen päivän vierailijoiden määrä yllätti minut totaalisesti, mutta iloisesti. Teitä oli niin paljon. Jopa aika hyvät pysäköintitilat pullistelivat autoja. Siis kiitos ja kumarrus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti