sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

JOTAIN VALMISTA, PALJON KESKEN

 



Olen tämän viikon aikana kitkenyt ihan urakalla, mutta edelleen on kierros kesken. Ei taida ihan valmiiksi tullakaan, koska uutta tekemistä löytyy aina. No, olen kuitenkin tyytyväinen, että monta asiaa on hoidettu. Viime talven haastavat sääolot selvästi aiheuttivat kuivia oksia moniin puuvartisiin ja yllättävän hidasta on siistiä joitain puskia, joissa on paljon kuivaa siellä täällä. 

Pionit aloittavat kohta kukinnan ihan täysillä, mutta nyt on jo ensimmäisiä itoh-hybridien kukkia auki. 



Sain viime kesän loppupuolella tehdyn pergolan sävytettyä tummaksi. Näin se sopii paremmin muihin arboretumin ja keittiöpuutarhan rakenteisiin. 



Eri kuvakulmia. Siellä pilkottaa myös hieno kivi, josta kerroin vähän aikaa sitten. Maakivien asennus on vielä kesken.



Ihan takana näkyy, että isäntä teki peltosaran hoidetun alueen eteläreunaan kivimuurin tai paremminkin kivijonon. Siitä voi ajan kanssa rakentaa kivimuuria.



Pergolassa roikkuu valurautainen lintujen juoma-allas. Oikein söpö.



Olen iloinen, että molemmat viime vuonna istutetut lehtosaarnet ovat hyvinvoivia. Lehtosaarni on kuvassa vasemmassa reunassa. Kauempana takana näkyy, että myös pohjoisin istutusalue on saanut kivet etureunaan.



Katsellaan vielä nuoren arboretumissa yleisnäkymiä.



Aamuauringon vastavalossa. Keltaheisiangervo on aika hauska tummien naapureiden kanssa. Ainakin näin laajassa mittakaavassa.



Tässäkin vastavalokuva. Näkymä toisen pergolan läpi. Penkin takana näkyy kärhö kiipeämässä raudoitusverkkoa pitkin.




Tässä näkyy osa pohjoisen istutusaluetta kivireunoineen. Tännekin tuli monta uutta kasvia syksyllä ja nyt keväällä.

Ensi viikko on jo juhannusviikko, mihin tämä aika oikein häviää? Tuntuu, että koko viikon aamusta iltaan on tekemistä niin, ettei ehdi juuri taukoja pitää. En tiedä, saanko edes juhannukseksi tehtyä sisällä suursiivousta, vaikka se olisi hyvin tarpeellinen. Kaikki ikkunat pitäisi myös pestä niin talossa kuin rantasaunalla. Ulkoremontti viimeisteli tehokkaasti ikkunoiden likaisuuden ;).

Oikein hyvää viikonloppua ja nautitaan kuitenkin kesästä!

12 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä paljon hoidettavaa. Itselläni jo pelkkä selkä asettaa rajoituksia, mitä pystyn tekemään. Onneksi on apupuutarhuri. Puutarhasi on todella hieno ja monipuolinen. Toivottavasti saat myös levätä ja nauttia kädenjäljestä puutarhakeinussa istuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Osaan kyllä myös nauttia sekä puutarhatöitä tehdessä että istuskellessa. Tavoittelen eri tavoin sekä kiinnostavia näkymiä että kivoja yksityiskohtia. Saa nähdä miten onnistun.

      Poista
  2. Kaunista! On kyllä palkitseva tunne, kun saa siisteyttä aikaan. Kuivien oksien leikkuu tekee ihmeitä.
    Komppaan yllä olevaa, teillä on työsarkaa vaikka muille jakaa rakennusten ja tilusten kanssa. Huh, itse en edes kuvittele saavani ikkunoita pestyä keväällä tai alkukesällä. Niihin voi keskittyä... sitten joskus. Eläkkeellä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. On kyllä jännä, miten paljon vaikuttaa, kun saa kuivia oksia leikattua pois.
      En vielä tiedä, saanko ikkunat pestyä ennen juhannusta -yleensä on onnistunut. Teen mitä ehdin, näin on nähtävä.

      Poista
  3. Tumma pergola sopii kyllä hyvin arboretumiin.
    Meillä juotiin eilen pojan valmistujaiskahvit, ja niiden takia oli pakko pestä keittiön ja olohuoneen ikkunat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään, varsinkin kun muut rakenteet ovat tummia. Onnea pojallesi!!

      Poista
  4. Ihania kuvia taas kerran ja pergolan tumma väri näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  5. Hieno väri pergolassa ja kiva lintujen juoma allas . Mökillä on kaikki ikkunat pesemättä ja kotona ruokahuoneen pestyyn ikkunaan on jo joku lintu ruikannut kuten viime vuonnakin . En kerkinyt sitä pesemään joten jäi kuivumaan .😝 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, etten minäkään saa kaikkea tehtyä, mitä ajattelen. Tänään maalasin huvimajaa koko päivän eli mikään muu ei edennyt. No, pitää ajatella, ettei vaadi itseltä enempää kuin mihin voimat riittävät. Pitkiä päiviä tulee tehtyä joka tapauksessa.
      Tiedän tunteen, kun lintu ruikkaa kunnon tuotokset juuri pystyyn ikkunaan.

      Poista
  6. Niin kauniita näkymiä! Lintuallas roikkumassa ylhäällä onkin varmaan parempi kuin maan tasolla oleva. Ainakin se on nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintuallas on
      minusta tosi nätti. Katsotaan, löytävätkö pikkulinnut sen. Seuraan tilannetta ja kerron teille.

      Poista