torstai 21. lokakuuta 2021

RUUSUPUISTON VUOSI 2021



Tässä pieni kooste 'Ruusupuistoksi' nimeämäni alueen kasvukaudesta 2021. Toukokuussa vietettiin vasta Ruusupuiston 1-vuotissynttäreitä, sillä ensimmäiset istutuskuopat kaivoin 2020 huhtikuussa.

Yllä kuvassa näkyy hennosti kukkiva rusotuomipihlaja aidanteen oikealla puolella, tulevinakin vuosina rusotuomipihlaja aloittaa kukkivien puiden osalta ja sen jälkeen vuorossa ovat kirsikkaluumut, luumut ja  koristeomenapuut. 

Tavoittelen näkymää, missä valkoisen ja vaaleanpunaisen kukkapilven runsaus puiden oksissa hengästyttäisi onnellisiin huokauksiin touko-kesäkuun vaiheilla. Aivan kuvan oikeassa kulmassa näkyy hieman tuurenpihlajaa, sen kukinta ajoittuu kesäkuulle ja samoin on ruusuorapihlajan laita.   



Purppuraomenapuu 'Aamurusko' kukki vielä tänä vuonna aika niukasti, mutta puu kasvoi kasvukauden aikana mittaa ihan mukavasti, samoin oli laita kahden paratiisiomenapuu 'Dolgon' kanssa. Lisäsin jälleen syksyllä ruusupuistoon narsissien, tulppaanien sekä hajulaukkojen sipuleja. Vuosi sitten piilotin aika paljon  'Purple Sensation' ukkolaukan sipuleja multaan, niitä näkyy tässäkin kuvassa muutama.



Jalosyreeni 'Moskovan Kaunotar' ehti juurtua jo 2020 aikana ja esitti esimakua toivottavasti tulevien vuosien runsaasta kukinnasta. Moskovan Kaunotar on osa kukkivaa aidannetta Ruusupuiston itäreunalla.



Toukokuussa 2021 istutin aidanteeseen lisää pensaita. Tässä aivan etualalla keskellä on jalosyreeni 'Belle de Nancy' (III), joka minun oli aivan pakko ostaa, kun näin tämän taimikaupassa. Kerrotut kukat ovat vaalean liilanpunaiset. Kukat tuoksuvat voimakkaasti ja houkuttavat perhosia.



Takana oleva taimi on jalosyreeni 'Andanken an Ludwig Späth' ja edessä 'Belle de Nancy'.  Andanken an Ludwig Späthin kukat ovat tumman punavioletit. Näitä on aidanteessa tämän kuvassa näkyvän lisäksi toinen 'Moskovan Kaunottaren' vieressä.



Kuvakulma aidanteen suuntaan. Aidanteen keskellä olevat pensasruusujen taimet keskittyivät tänä kesänä juurtumiseen, kukkia ei juuri näkynyt - ehkä ensi kesänä.



Tässä vielä 'Moskovan Kaunottaren' kukat avautuneina. Kukat tuoksuvat ihastuttavalle. Kukkanuput ovat hennon vaaleanpunaiset, avautuessaan kukat ovat lähes valkoiset kuten kuva osoittaa. Taustalla näkyy vanhaa pihasyreeni aidannetta.



2020 istutetut pensasruusut kukkivat tänä kesänä nuoreen ikäänsä nähden mukavasti. Tässä valkoisena kukkiva 'Sävel' ja punaisena kukkiva neilikkaruusu.



'Sävel' on kasvutavaltaan jäykkäversoisempi kuin 'Sointu', se kukki kyllä runsaasti. Pitää seurailla tulevina vuosina, mikä on tälle ruusulle sopiva leikkaustapa. 



Ensi vuonna aion siirtää tässä kuvan etureunassa olevan kultapiiskupuskan jonnekin muualle. Kultapiiskut ovat olleet tässä vuosikaudet, 30 vuotta sitten tässä oli kasvimaa ja kultapiiskut olivat kasvimaan takaosassa. Sittemmin kasvimaa jäi kasvavan tammen varjoon ja siirsin kasvimaan samassa linjassa parikymmentä metriä rantaan päin. Muutaman viime kesän aikana kultapiiskut ovat kärsineet kuivuudesta ja sen vuoksi eivät ole olleet mitenkään kauniita. 

Lamppu syttyi, kun katselin takana näkyvän köynnöskaaren läpi tätä puoliksi ruskettunutta puskaa. Poistan kultapiiskut ja kaivan istutusalueen tammesta pari metriä kauemmas ja istutan tähänkin ruusuja.



Tässä teresanruusun eli 'Therese Bugnetin' ja loistokärhö 'Rouge Cardinalin' kumppanuus.



Riippajalava sai tämän kesän kasvaa ja juurtua. Keväällä ajattelin leikata yksittäisiä alas roikkuvia oksia tasaisempaan muotoon vai onko teillä neuvoja asian suhteen? Istutin riippajalavan juurelle kehän valkoisena kukkivia 'Creme Brulee' pensashanhikkeja. Kukkivina ne näyttivät kivalta, mutta katsotaan, olenko eri mieltä keväällä ennen lehtien puhkeamista? Riippajalavan juurelle on istutettu myös kasvitieteellisiä valkoisia tulppaaneja keltaisella keskustalla, tulppaanien nimilapun onnistuin hävittämään.





Tässä lähempää 'Creme Brulee' hanhikki ja takana näkyy 'Sointu' ruusu.






'Sointu' on ehdottomasti vienyt sydämeni ainakin näiden kahden vuoden perusteella. Sen kasvutapa on ollut oikein mieleinen ja sen hennossa kauneudessa on jotain vetoavaa.



Todennäköisesti oli virhe istuttaa lamohietakirsikka maanpeitekasviksi 'Aamuruskon' juurelle. Sen kasvuvoima vaatii paremman paikan. Ehkä siirrän sen arboretumiin ja rakennan sinne jonkun sopivan kivimuurin lamohietakirsikalle?



Ensi vuoden puuhana on myös tehdä kuvan vasemmassa reunassa näkyvän ruusuorapihlajan juurelle istutus. Ajattelin kantata tähän sopivan laajan ympyrän ja haluaisin siihen jotain matalahkoa kasvia, joka sopisi ruusuorapihlajalle kehäksi -  ehdotuksia otan vastaan 😊. 




Oli oikeastaan aika kiva, että kesän aikana eri ruusujen kukintahuiput olivat aikajanalla vähän lomittain. Tässä on neilikkaruusu 'F.J Grootendorst' täydessä kukassa.





'Etoile Violette' viinikärhö heräsi ensimmäisen talvensa jälkeen vähän myöhässä, mutta ehti se kuitenkin kasvaa kesän aikana ihan kivasti. Eikö vain olekin hyvä ajatus vaihtaa takana näkyvän kultapiiskupuskan paikalle joku 1-1,5 metrin korkuinen ruusu, koska kerran ruusupuistossa ollaan.



Vielä kerran Therese Bugnet ja Rouge Cardinal.

Mikäli haluat katsoa Ruusupuiston alkuvaiheet, pääset sinne täältä.


Puut
Paratiisiomenapuu 'Dolgo'
Purppuraomenapuu 'Aamurusko'
Riippajalava 'Pendula' ulmus glabra
Ruusuorapihlaja 'Paul's Scarlet'
Rusotuomipihlaja Amelancier lamarckii
Tuurenpihlaja 'Dodong' Sorbus

Pensaat
Isabellansyreeni 'Holger'
Jalosyreeni 'Moskovan kaunotar'
Juhannusruusu 'Plena' Rosa Spinosissima ryhmä
Matala köynnösruusu Rosa ’Henry Kelsey’
Lamopensasangervo
Lamohietakirsikka
Morsionruusu Rosa 'Juhannusmorsian' Rosa Spinosissima ryhmä
Mustaselja 'Black Lace'
Nietospensas 'Yuki Snowflake'
Neilikkaruusu F.J Grootendorst
Pensashanhikki 'Creme Brulee' Dasiphora fruticosa 'Bailbrule'
Peruukkipensas 'Royal Purple'
Puistoruusu 'Ilo' Rosa 'Ilo'
Puistosyreeni 'Ainola' Syringa x henryi 
Ranskanruusu ’Duchesse de Montebello’ Rosa Gallica-ryhmä 1-1,5 m korkea, istutettu 2022
Rosa 'Sea Foam' 
Suviruusu 'Poppius' Rosa Spinosissima ryhmä
Tarhakurtturuusu 'Blanc Double de Coubert' Rosa Rugosa ryhmä
Tarhakurtturuusu 'Sointu'
Tarhakurtturuusu 'Sävel'
Tarhapimpinellaruusu 'Tove Jansson'  Rosa pimpinellifolia ryhmä
Teresanruusu 'Therese Bugnet' Rosa Rugosa ryhmä

Köynnökset
Loistokärhö 'Rouge Cardinal'
Loistokärhö 'Samaritan Jo'
Viinikärhö 'Etoile Violette'

Sipulikukat
Hajulaukka
Narsissi Sweet Love
Narsissi lajitelma valkoisia narsisseja
Tiikerililja 'Sweet Surrender'
Ukkolaukka 'Purple Sensation'
Tulppaaneja eri lajeja

22 kommenttia:

  1. Ruusupuistosi syreeneineen on kyllä aivan ihana. Siirtäisin ehkä itsekin kultapiiskun jonnekin, missä sillä olisi hyvät olosuhteet. Tuo nykyinen paikka olisi sopiva vaativimmallekin kasveille.
    Omasta Andenken an Ludwig Späthistä peura nakersi latvukset viime talvena. Olin laittanut syreenille liian matalan verkon. Ei siis kukkinut. Nyt olen varautunut korkeammalla verkolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreenit sopivat minusta hyvin ruusujen kavereiksi, odotan jännittyneenä, miltä parin kolmen vuoden päästä näyttää. Kultapiisku lähtee arboretumiin, se on jo selvä juttu. Ruusut pärjäävät paremmin kuivina kausina, kunhan ensin juurtuvat kunnolla. Talven aikana on tehtävä päätös, mikä/mitkä ruusut tuohon laitan. Varmaan kolme taimea, mutta ovatko samaa sorttia vai eri? Pitää katsoa verkot riittävän suojaaviksi, ettei kukan aiheet mene eläinten suuhun - hyvä, että muistutit.

      Poista
  2. Ah, ihania kukkivia puita, pensaita, ruusuja, perennoja, kesä!!! Ja vuosi vuodelta vain kukkii enemmän, kun kasvit kasvavat.
    Ehdottomasti kannatetaan piiskun poistoa ja ruusua tilalle. Jasmikekin olisi kiva, sopii ulkonäöltään niin hyvin ruusuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmike tosiaan sopii oivallisen hyvin ruusujen kanssa, sitä olen miettinyt ’taustapensaaksi’ itärajalle, mutta tuo kyseinen paikkakin on myös hyvä vaihtoehto. Kiitos ideasta! Tämän(kin) alueen suunnittelusta on tullut innostava projekti. Haen Ruusupuistoon hieman muotopuutarhan henkeä istutusalueita muotoilemalla ja nurmikäytävät saavat jäädä käyskentelemistä varten.

      Poista
  3. Olen Sailan kanssa samaa mieltä, että jokin jasmike esim. kameliajasmike olisi varteenotettava vaihtoehto piiskun tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideoinnista! Joku jasmike voisi hyvinkin tulla valituksi piiiskun tilalle, ehkä laitan tähän jonkun ei-niin-suuren jasmikkeen ja istutan vielä toisen kookkaaksi kasvavan jasmikkeen itäreunalle kukkivaksi rajakasviksi.

      Poista
  4. Aivan ihana ruusupuisto. Se vain paranee ajan kanssa.

    VastaaPoista
  5. Ihana ruusupuisto ♡ Myöhästyneet synttärionnittelut 1-vuotiaalle ruusupuistolle!

    VastaaPoista
  6. Kaunis ruusupuistosi ♥ Voi että, olisitpa ollut mukanani kun kävin taimistolla: kaikki ruusut -80 % Niitä oli runsaasti silloin jäljellä, olisit voinut koittaa vaikka mitä uusia. Toisaalta mukava hiljalleen pohtia ja hankkia kasveja. Miten olisi maanpeittoruusut ruusuorapihlajan alle? Säilyvät kuitenkin matalina ja kukkivat pitkään ja runsaasti. Oletko tuttu tämän ihanan ruususivuston kanssa: http://www.simolanrosario.com/ ? Upea ruusunainen Pirjo Rautio on valitettavasti menehtynyt, mutta sivuja saa lukea, toinen toistaan upeampia luonnollisia ruusuesittelykuvia. Talven pitkille, pimeille illoille haavemateriaalia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, olisinpa tosiaan ollut mukanasi taimistolla! Täällä ei loppualennusmyynnissä ollut ruusuja ja muutenkin valikoimat olivat jo aika vähäiset. Ostin kyllä arboretumiin jotakin. Siellä etelässä taimimyymälät ovat niin paljon suurempia ja siten valikoimaakin on varmasti paljon enemmän jäljellä kauden päättyessä. Maanpeiteruusut eivät ole juolahtaneet mieleeni, kun olen miettinyt ruusuorapihlajaa. Kiitos ehdotuksesta, nehän kukkisivat eri aikaan, joten olisi loppukesästä kukkia puun ympärillä. Kiitos myös, että muistutit Simolan Rosariosta, olen joskus jollain hakusanalla löytänyt noille sivuille, mutta niitähän voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa. Nyt on talven pimeyteen kivaa luettavaa ja suunniteltavaa :).

      Poista
  7. Ai että, ruusupuistosi on hyvän kokoinen ja näköinen. Ja parenee vain vuosien kuluessa kun ruusujen kukinta lisääntyy!
    Ilman muuta piisku pois ja ruusuja tilalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon itsekin, että vuodet tuovat Ruusupuistooni runsaampaa kukintaa. Kasvavat puut tuovat tullessaan kerroksellisuutta, samoin köynnökset. Jännä, että ihan havahduin katsomaan piiskupuskaa, kun en olisi sitä ennen huomannut. Se on vanha jäänne, joka on vain olla nököttänyt paikoillaan - mutta keväällä lähtee ja antaa tilaa kauniimmalle.

      Poista
  8. Saanko esittää postaustoiveen, olisi kiva jos tekisit sellainen kysymys-vastaus postauksen jossa vastaisit yleisimpiin tietoihin sinusta ja blogistasi, olisi kiva tutustua paremmin sekä sinuun että blogisi historiaan! ♥

    Raikasta syksyä!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksestasi. Joskus olen vastannut saamiisi haasteisiin, missä on sivuttu tämäntapaisia kysymyksiin vastaamisia, mutta pitää miettiä vielä toteutustapaa.
      Hyvää ja reipasta syksyä myös sinulle!

      Poista
  9. Jos alle käy perenna niin ehdotan jotakin kellukkaa, ne pysyvät sopivan matalina ja kauniin muotoisina ja ovat nättejä kukinnan jälkeenkin kunhan leikkaa kukkavarret pois. Kauniit ruusut ja niiden kasvupaikka. Oikein vihlaisi sydämestä kun katseli kuvia ja tuli ikävä kesää, aurinkoa ja valoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellukat olisivat kivoja, varsinkin jos löytäisin niitä blogeissa nähtyjä kukkien sävyjä, mitä en täällä ole tavannut myytävänä lainkaan. Sano muuta, tämän yhä vain pimenevän vuodenajan kohdalla aivan häikäisee kevään ja kesän valo ja vihreys.

      Poista
  10. Kaunista katseltavaa minulla on muutamia ihania ruusuja mutta olen vasta -alkaja ruusujen kanssa. Ihailin myös sirenejäsi minulla on myös tuo Moskovan kaunottaren ja yksi muu kaksivärinen jalosireeni nyt nimi karkasi. Tarkoitus olisi ostaa muutamia vielä lisää tulevina vuosina. Minulla oli kaksi erilaista piiskua ja olen hävittänyt ne molemmat joten samaa mieltä piisku pois ja ruusuja tilalle. Sinulla on niin paljon tilaa että halutessa niille löytyy kyllä paikka.
    Kiitos kuvista oli ihanaa katsella ja palata kesään 🤗❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila, kesäkuvia katsellessa ihan hämmästyttää valo ja vihreys - sitä odotellessa. On kiinnostavaa seurata uusien jalosyreenien kasvua ja kukintaa. Sama on näiden itselleni uusien ruusujen kanssa. Toivottavasti alue muotoutuu kauniiksi ja voin ottaa tulevina vuosina paljon ruusun ja syreenintuoksuisia kuvia kärhöillä täydennettynä :).

      Poista
  11. Tuosta tulee niin kaunis, kun kaikki ovat kasvaneet täyteen mittaan! Kaunista on jo nyt. Mullakin on yks sävel, kituu väärällä kasvupaikalla, eikä näytä yhtään noin hienolta kuin sun sävel 😅 kunhan kevät koittaa, siirrän sen paremmalle paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija. Oikealla kasvupaikalla on kyllä iso merkitys, eikä sitä voi aina etukäteen aavistaa, vaikka yrittääkin ottaa kasvin toiveet selville ja kuvitella sille sopivan ympäristön.

      Poista