perjantai 19. kesäkuuta 2026

PUUTARHAN JUHANNUS

 



Ruusupuistossa juhannusruusu vielä kukkii, väentuvan kulman vanha juhannusruusu on lopettelemassa aivan yltiöpäisen runsasta kukintaansa.



Ruusupuistossa kukkii nyt valkoisenaan myös isabellansyreeni 'Holger'.



Tänä vuonna sain iloita Ruusupuiston  jalosyreeni 'Andanken an Ludwig Späthin' upeasta kukinnasta, mutta se on jo nyt hiipumassa.



Sitä vastoin puistosyreeni 'Ainola' on nyt vasta aloittamassa hienoa tumman lilaa kukintaansa.



Suviruusu 'Poppius'  kukkii syreenien välissä naapureinaan juhannusruusu ja morsionruusu.




Näkymä Ruusupuiston portin läpi Sydänpenkin suuntaan. 


Keskiviikkona satoi 25 mm, joten puutarhan kasvu on rehevää. 



Kaunis nyppykurjenpolvi Geranium renardii, on kukkinut varsin runsaasti. Uskon sen nauttivan "Varjolehdon" lisääntyneestä valosta, kun terijoensalava ei enää peitä liikaa.




Jouduin leikkaamaan 'Yuki Cherry Blossom' nietospensaan kuivia oksia, mutta nyt se kukkii ilahduttavan runsaasti. Takana on tuoksukurjenpolvia.




Arboretumin pohjoisreunassa pysäköintialueen rajaavan aidan rinteessä myös kukkii. 




Onneksi minulla on näitä puutarha-apulaisia. Kuvaan nimittäin ilmestyi Touhu, joka urakoi arboretummin nurmialueita. Se on saanut pidettyä hyvin monilajisen laidunalueen nurmen helpommin käveltävässä kunnossa. Näitä nurmiahan ei ole millään lailla perustettu. 

Hevosten jälkeen heinää ja muuta epämääräistä vyötärön mittaista kasvustoa leikattiin ensin viikatteella ja raivaussahalla, sitten siimaleikkurilla ja  myöhemmin varovasti päältä ajettavalla ruohonleikkurilla. Mutta vajaassa kahdessa vuodessa robottileikkuri on saanut nurmen aika hyvään kuntoon. 

Oikein hyvää juhannusta teille kaikille!


14 kommenttia:

  1. Todella upea puutarha.
    Ihanaa Juhannusta sinulle 🌸🌸🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, tänään sai todella nauttia puutarhasta auringon paistaessa ja lämmittäessä miellyttävästi. Toivon myös sinulle oikein hyvää juhannusta!

      Poista
  2. Oi, mikä ilo ja nautinto virtuaalivierailla kauniissa puutarhassasi. Tai puistoksi minä jo tuota kutsuisin.
    Juhannusruususi kukat ovat ehjät ja lumivalkoiset. Meillä sade rusketti ne ja lopetti kukinnankin lähes kesken. 'Holger' on ihastuttavan valoisa näky vihreyden keskellä. Kuin ikkuna johonkin jännittävään maailmaan. Ja nietospensas kiittää sinua hyvästä hoidosta upealla kukinnallaan.
    Touhulla riittää töitä, joista se näyttää selviävän erinomaisesti.
    Ihanaa juhannuksen jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Between, kuten tiedät omastakin kokemuksesta, on todella kiva kierrellä puutarhassa katsomassa, mitä kaikkea kukkii. Meillä en niinkään huomannut juhannusruusujen ruskistumista, mutta kyllä lämmin sää nopeuttaa kukintaa.
      Holger on kyllä kiva, mutta niin ovat muutkin isabellansyreenit. Sinulla taisi olla joku muu kaunis sävy itsellä.
      Olin ihan varma, että en näe minkään nietospensaan kukintaa, mutta kaikki taitavat kuitenkin kukkia. Robottileikkureilla on reilusti tekemistä viime aikaisten sateiden jälkeen. Niiden työpanos on valtava apu. Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  3. Puutarhasi on niin kaunis ja rehevä.

    VastaaPoista
  4. Ihania näkymiä! Kaunista ja rehevää on. Nyppykurjenpolvi on nätti. Minulla sininen kukkii aina paljon paremmin kuin valkoinen, vaikka kasvavat ihan vierekkäin. Hassu juttu. Tuo kuva pysäköintialueen aidan vierustasta on hieno. Värit sointuvat saumattomasti yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan sama juttu eli valkoinen nyppykurjenpolvi ei ole niin rehevä tai kukkaisa. Ehkä sen paikka on myös huonompi?
      Tänä vuonna pysäköintialueen aidan vierus on kaikkinensa parempi, sillä kasvit ovat kasvaneet ja kukkia näkyy hauskasti myös parkkialueen puolelle.

      Poista
  5. Anonyymi6/22/2026

    Ainola syreeni on omassa pihassani hieno, mutta sen sijaan Holger ei mielestäni ole niin kaunis. Niitä on minulla 3 kpl, ja kahden tilalle aion vaihtaa jalosyreenin. Ne ovat niin pienikokoisia vielä, että vaihto onnistuu. Sen takia tuollaiset puutarhat ovat hyviä missä näkee sen pensaan ensin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi aina kiva nähdä kaikki kasvit jossain kasvamassa vähän jo vanhempina, ennen kuin tekisi ostopäätöksen. Kuvat eivät aina kerro koko totuutta. Holger on kukinnan alkuvaiheessa ihan kaunis, mutta ruskistuvat kukinnot eivät sitten niinkään miellytä silmää. Joka tapauksessa Ainola on osoittautunut oikein hyväksi valinnaksi ja se taitaa olla ainakin meillä vielä varmempi kuin jalosyreenit - niin kauniita kuin jalosyreenit ovatkin. Minä menetin oman Moskovan kaunottaren, vaikka sekin selvisi ensin muutaman talven yli ja oli niin superkaunis kukkiessaan.

      Poista
  6. Näyttääpä kauniilta ja rehevältä. Tuo sininen nyppykurjenpolvi siis kukkii runsaammin kuin valkoinen? Minulla on pelkkää valkoista ja kyllä ne joka vuosi ovat kukkineet jollain lailla mutta aika vähän verrattuna muihin kurjenpolviin. Toisaalta sen lehdet ovat niin nätit, ettei niin haittaa, vaikka kukkia ei olisikaan kovin runsaasti mutta voisi ehkä laittaa myös tuon sinisen harkintaan.
    Hienoa, että teillekin on välillä osunut kunnon sadealue. Helpottaa kastelu-urakkaasi uusien alueiden ja kasvimaan osalta.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ainakin minulla sininen nyppykurjenpolvi on kukkinut valkoista enemmän. Ja olen samaa mieltä sen lehtien kauneudesta. Viime viikon sade oli suureksi avuksi uusille istutuksille, mutta kohta täytyy taas ajatella veden kantamista, jos ei uusia sateita ole tulossa.
      Kiitos ja oikein mukavia kesäpäiviä sinne teillekin!

      Poista
  7. On koriaa kukintaa, nii ruusuus ku syreeniiski. Tuallaaset kunnon sareryäpyt silloon tällöön olis ihan toivottuja. Täälä vois olla taas sen aika. Saatihin leviällänsä olevat heinäkki paalattua. Ai, onko nyppykurijen polovia kahta färiä. Moon luullu, että vaan valakoosta ja sinisenä esitetyt oliski torellisuures jotaki muuta sorttia. Ei oo ittellä kumpaakaa. Onneksi joka päivä oppii jotaki uutta, ku toisesta päästä osa unohtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut ruusut kyllä kärsivät viime talvesta, joten niistä piti leikata kuivia oksia aika tavalla.
      Onneksi tuo 25 mm sade tuli aika rauhallista tahtia melkein 24 tunnin aikana eli vesi imeytyi hyvin. Joo, meilläkin olisi taas tarve sateelle, mutta olisi toivottavaa, että sade olisi jälleen rauhallista ja mielellään yöaikaan :D.
      Hyvä, että saitte heinä paalattua! Meillä ei ole onneksi sitä jännitystä enää, itse asiassa heinän pikkupaalien latokuivuri (puhallin) pitäisi myydä pois. Se oli ihan näppärä viimeistelemään pikkupaalit.
      Voi, uutta oppii kaiken aikaa ja toisesta päästä unohtuu :D.

      Poista