tiistai 13. syyskuuta 2022

SYKSYN ASKELIA

Kalliokielo



Viime jutun jälkeen on ollut pari oikein kaunista ja lämmintä syyspäivää. Sain levitettyä suursäkissä odottaneen palaneen hevosenlannan arboretumiin. En laittanut pollenpotkua ihan kasvien juurelle, ettei siitä koituisi uutta piristysruisketta pensaille, joiden pitäisi nyt valmistautua talveen. 

Miniän hevosilta tullut tuote oli erinomaista ja mukavan palanutta ja siitä sai uusille perustetuille alueille hyvää maanparannusainetta tulevaisuuteen. 



Viime viikon pakkasyöt tekivät selvän keittiöpuutarhan kesäkukista. Lehtikaalia ei lähes 4 asteen pakkanen haitannut. Lehtikaali on varsin koristeellinen ja nyt se paistattelee ylväänä, kun viereltä paleltuivat kukat.

Olen siivonnut laatikoista kuolleet kukkien kasvustot ja kärrännyt ne kompostoitumaan arboretumiin. Myös kasvihuonetta olen tyhjentänyt.



Tomaattien kasvustot villiintyivät loppukaudesta, kun en ehtinyt hoitaa niitä niin paljon kun olisi pitänyt. Nyt poistin ne tomaatit, jotka näyttivät jo lopettaneen tai olivat lopettelemassa sadon tuottamisen ja siistin jäljelle jäävien kuuden tomaatin kasvuston. Kuvassa siivous on vasta ihan kesken.

Keräsin kypsiä tomaatteja sunnuntaina ja maanantaina yhteensä neljä litraa sisälle ja söin mahani täyteen työskennellessäni, kypsät tomaatit olivat tosi makeita, siis aivan erinomaisia. Ihmettelin, että ne eivät olleet kärsineet pakkasöistä, sillä en tietenkään enää pidä lämmitintä virtalähteessä.

Pilkoin poistettujen tomaattien vihreät osat pienemmiksi paloiksi ja kärräsin nämä arboretumiin ja päälle kippasin kasvualustat. Saavat kompostoitua hyväksi mullaksi. Jäljelle jääneet kuusi tomaattia saavat vielä lehdettömiksi karsittuina kypsyttää syötäväksi tomaatteja niin kauan kuin jaksavat.



Kolme ensimmäistä omenapuuta on saanut verkot ympärilleen. Verkottamista onkin luvassa pitkä rupeama ennen kuin kaikki jänisten herkut ovat paketissa.



Keskellä näkyvä tähtimagnolia on saanut juurtua tämän kasvukauden ja toivon sen valmistautuvan ensimmäiseen talveensa huolellisesti. Samaa toivon edessä oikealla osittain näkyville helmipensaille. Molemmat ovat näyttäneet kivoilta vihreinäkin, vaikka tietysti kukinta on kerrassaan ihana vaihe.



Purppuraomenapuu 'Rixi' on kasvanut melkoisesti tämän kesän aikana. Puu näkyy oikeassa reunassa, takana oksiaan levittelee vanha mongolianvaahtera. 



Myös mustaselja 'Black Lace' on kasvanut hurjasti tämän kesän aikana, tästä jo mainitsinkin aikaisemmin. Tässä on vain yksi oksanhaara. Pensaan kuvaaminen on haasteellista, sillä kuvassa se häviää helposti taustan kasveihin, nurmikkoa vasten lehdet näkyvät paremmin. 'Black Lace' on kasvutavaltaan leveä ja ilmava, siis aivan hurjan kaunis. Toivottavasti saan joskus sopivissa valo-olosuhteissa kuvattua pensaan kokonaan.

Tämä yksilö on selvinnyt jo kahdesta talvesta ja toivon uuden arboretumiin istutetun kaverin pärjäävän siellä olevissa olosuhteissa. 

Nyt odotan sadetta, tälle viikolle on luvattu vettä useampana päivänä ja se olisi kovin tervetullutta kuivaan maahan. Syksyisiä puuhia jatkan poudan aikaan, tehtävää on vielä paljon.


16 kommenttia:

  1. Syksyllä on monenlaista puuhaa, jos vielä intoa piisaa. Minulla tahtoo lopahtaa tässä kohtaa, huokaus. Vaikka penkkejä pitäisi edelleen perkailla. Mitään noin suurta kuin sinulla on meneillään, en ajatelekaan:-) Toivottavasti tulee suotuisa talvi ja lunta kasvien suojaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin huomaan, että syksyä kohden alkaa into ja puhti vähentyä. Aurinkoiset syyspäivät antavat kuitenkin sen verran energiaa ja silloin saa yleensä tehtyä rästilistan töitä.
      Verkot on ihan pakko laittaa, en halua menettää jänöille puita ja pensaita.
      Suotuisa talvi on toiveena. Kiitos sinulle!

      Poista
  2. Sinulla on paljon verkotettavaa, mutta kyllä se kannattaa. Keväällä harmittaisi tuplasti, jos nyt jättäisi tärkeän verkotuksen tekemättä.
    Ah, mikä tomaattiparatiisi! Aika hyvin raakileet kypsyvät sisällä, joten sinulla riittää syötävää pitkäksi aikaa. Ja aivan tavattoman komeat lehtikaalit. Onneksi ne kestävät pientä pakkastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosista oppineena, aloitan verkottamisen ajoissa ja teen päivässä sen verran kuin tuntuu mielekkäältä. Aurinkoisina päivinä homma ei ole lainkaan hullumpaa, kun on hyvä äänikirja kuunneltavana.
      Täytyy olla iloinen pitkään jatkuneesta tomaattien omavaraisuudesta ja satoa saimme paljon. Nyt voi jo hiljalleen lopetella tomaattipuuhat, vaikka raakileita onkin vielä saatava kypsäksi.
      Lehtikaalia olen joskus poiminut vielä joulukuussa pannuun.

      Poista
  3. Teillä on ollut hirmuisen kylmää jo! Turhan aikaisin tulivat pakkasyöt teille tänä syksynä. Hortensioita ja kesäkukkiakin olisi ollut varmasti mukava ihailla vielä jonkun viikon ajan. Tomaatti on yllättävän kylmänkestävä. Ei niissä näkynyt meilläkään vielä mitään pakkasvioituksen merkkejä, vaikka tuskinpa kaksinkertaisen harsonkaan alla kovin lämmintä oli.
    Olet aloittanut verkottamisen hyvissä ajoin. Sinulla onkin kyllä niin paljon aarteita suojattavana, että parempi aloitellakin urakkaa ajoissa.
    Arboretum on edistynyt taas paljon. Hyvältä siellä näyttää ja Rilla esittelee oikein hienosti istutuksia :) Pinkit pensashanhikit ovat niin söpöjä ja minusta paljon kauniimpia kuin perinteiset keltaiset. En ehtinyt kommentoimaan edelliseen postaukseen mitään, mutta kävin sen kuitenkin tutkimassa. Nyt kun olisi hetki aikaa naputella pidempääkin kommenttia, ei ole tietokonetta käden ulottuvilla ja joutuu tyytymään kännykällä kommentointiin. Toivottavasti huomasin korjata kaikki automaattikorjauksen vääntämät sanat :D
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta; pakkaset tulivat ihan liian aikaisin. No, vuodet ovat erilaisia.
      Kierrämme Rillan kanssa päivittäin lenkkejä ympäri tonttia, toivon, että pennulle jää mieleen, minkä alueen sisällä on lupa liikkua. Rajat ylitettäessä laitetaan selvästi valjaat ja talutin, ehkä jotain saattaa jäädä pieneen mieleen, vaikka ei vielä varsinaisesti ole ollut tilanteita, että pentu menisi kauas meistä.
      Näillä kävelylenkeillä tulee aina katseltua arboretumia ja itsekin ajattelen, että tänä vuonna on tapahtunut paljon. Hanhikit ilahduttavat joka päivä.
      Minulta jää usein huomaamatta, kun tabletti arvailee omiaan. Yritän muistaa tarkistaa tekstit, mutta jotain muunnoksia jää kuitenkin huomaamatta.

      Poista
    2. Ja olen näemmä jo hyvin pitkällä tätä viikkoa kun loppuviikkoa toivottelen. Ihan sekaisin jo pää, vaikka viikko vasta alussa... Tulee hyvin pitkä viikko! :D

      Poista
  4. Kasvihuoneiden siivous on aloitettu täälläkin, alkaa kompostit täyttyä. Tomaatit näkyvät kestävän hyvin kylmää vaikka itse varret kärsisivätkin. Palanut hevosenlanta on ah niin mainiota maanparannukseen, pitääkin muistaa keväällä kysyä sitä lähistöltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman havainnon tein tomaattien suhteen. Pilkoin tomaattien varren noin 7 cm paloiksi, jotta ne kompostoituisivat nopeammin uusilla kasvualustoilla arboretumissa. En tiedä onko siitä vastaavaa hyötyä, mutta ainakin sain vihreän kasvuston levitettyä tasaisesti hevosenlannan kanssa ja päälle kippasin kasvihuoneen käytetyt kasvualustat.
      Hevosen lanta on kyllä erinomaista ja niin mukavan kuohkeaa levitellä.

      Poista
  5. Viime päivät ovatkin olleet tosi kivoja puutarhatöitä ajatellen. Sadetta kuitenkin odotellaan hartaasti. Meillä verkotus saatiin valmiiksi eilen. Osassa puista ne tosin ovat ympäri vuoden paikoillaan.
    Hulppea määrä tomaatteja kypsymässä. Noista riittää herkuteltavaa vielä pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä satoi vasta 3 mm, mutta toivottavasti ennusteiden mukaisia sateita tulee vielä tänään ja huomenna. Kaivoin eilen pikkusipuleja maahan ja maa on kyllä niin kuivaa ettei millään uskoisi.
      Tomaattien samoin kuin kurkkujen ja paprikoiden suhteen kesä on ollut aivan erinomainen. Satoa on tullut hurjasti.

      Poista
  6. Tänään on täällä satanut. Ainakin jonkin verran. Toivottavasti sateet osuvat nyt teille kunnolla. Luonto kyllä kaipaa sadetta, samoin puutarha. Verkottamaan täytyy alkaa tosiaan ajoissa, teillä on vielä niin paljon verkotettavaa. Monessa paikassa pakkanen kävi aikaisin. Meillä oli jostain syystä tuuri. Yhtenä aamuna oli auton ikkunat jäässä, mutta moni kesäkasvi silti on elossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuli tänään vain muutama pisara, mittarin ei kertynyt mitään. Toivottavasti huomenna sataisi. Ostin tänään lisää verkkoja, sillä uusia puita ja pensaita on tullut sen verran paljon.
      Hyvä, että säästyitte pakkasilta.

      Poista
  7. Lehtikaali on niin kivannäköinen, että sitä voisi laittaa myös kukkapenkkiin ensi kesänä:)

    VastaaPoista