perjantai 9. syyskuuta 2022

PAKKASÖITÄ JA TÖITÄ ARBORETUMISSA



Viimeistään nyt on todettava, että kesäkausi on taputeltu. Torstain vastaisena yönä meidän tontilla oli pakkasta - 3,7 astetta ja viime yönä -3,2 astetta. Koko viikko on tuntunut kylmältä myös päivällä ulkotöitä tehdessä. 

Olen istuttanut tämän kauden viimeisiä puskia arboretumiin, toki multakuormaa työntäessä tulee lämmin, kun on tukevasti vaatteita päällä. Pipo on jo kuulunut normipukeutumiseen samoin paksummat puutarhahanskat.



Arboretumin pensashanhikit jaksavat kukkia. Tässä etualalla 'Lovely Pink' ja takana Pink Star. Nämä kasvavat tänä vuonna istutetun marjaomenapuun ympärillä. 

Meillä oli torstaina asioita hoidettavana Jyväskylässä, joten kävin vielä Viherlandiassa katsomassa, löytyykö jotain kivaa tällä viikolla istutettavaksi. Olihan siellä vaikka mitä, mutta päädyin jättämään ostoskärryyn siirtyvät ostokset kohtuulliseksi. 

Atsaleat ovat olleet mielessä ja päädyin ostamaan tämän syksyn uuteen alueeseen arboretumiin vielä kuningasatsalea ’Estellen’, ’Northern Hi-Lights’ revontuliatsalean ja kaksi ’Ruususen uni’ atsaleaa. Näin jo aikaisemmin istutettujen viiden atsalean ryhmään saa runsautta. 



Päädyin laajentamaan edellisen jutun jälkeen tätä istutusaluetta, sillä ensimmäinen muotoilu ei miellyttänyt silmää. Usein tulee ensin tehtyä varovaisesti liian pieni, koska kasvualustaan kuluu niin paljon multaa. 

Rillasta oikealle on suuri laakea kivi, sitä näkyy vain vähän, sillä yritän tukahduttaa kiven ympärillä ollutta ei-toivottua kasvustoa pahvien ja katteen alla. Myöhemmin kiven voi ottaa paremmin esiin ja siitä voi tehdä kivan yksityiskohdan istutusten reunassa. Rillan takapuolesta eteenpäin siperianpihtaa kohti on levennetty multatila. Kärrään tuohon lisäksi kasvihuoneen kasvualustat ja syksyn lehtiä yms.

Pystyssä olevan laudan kohdalle istutan rusokirsikan. Katselin Viherlandiassa kaihoten kaunista rusokirsikan taimea, mutta jätin sen vielä varmuuden vuoksi vasta keväällä istutettavaksi. Pieni Mantsurianjalopähkinä siirtyy Rillan takapuolen oikealle puolelle. Näin puut asettuvat alueelle paremmin.



On ollut kiva saada edes tämän verran istutettua syksyllä, helpottaa kevään kiireitä. Talven aikana voi vielä miettiä, mitä muuta alueelle olisi kiva laittaa. Meillä on edelleen kuivaa, joten kate vähentää kohopenkkiin istutettujen taimien kasteluvesien haihtumista. Vaahteran ympärillä kasvaa uusia pensashanhikkeja.



Kiinnosti kokeilla tätä hyvin vaalean pastellin sävyistä lajiketta. Kyseessä on Double Punch Pastel 'Mincreo04'. Hurja nimi. Saaripalstan Saila opasti omassa jutussaan näistä kasvien lajikkeiden kirjaamisista ja toivon tämän menneen oikein. Tämän hanhikin väri on hyvin hennon vaaleanpunainen, mutta toisinaan se näyttää hennon vaalean keltaiselta. Kukka on hieman kerrottu.



Tässä Rilla esittelee kyseistä hanhikkia. Rillasta hanhikkien päällä on ollut mukava kelliä, ehkä ne ovat miellyttävän pehmoisia makuualustoina.



Myös kasasta kärrätty kuiva istutusmulta on erinomainen makuualusta ja soveltuu hyvin kuoppien kaivamiseen, tuumii Rilla. Tähän kivien ympäröimään kohopenkkiin täydensin uudesta multakasasta kasvualustan odottamaan kevään istutuksia. 

Kuvan vasemmassa reunassa on tänä vuonna istutettu kameliajasmike. Rillan hännästä katsottuna parin metrin päässä on niin ikään tänä vuonna istutetut Tertinkartanon Sammalruusut Rosa Centrifolia Muscosa- ryhmästä. Rillan korvista koiliseen on kaksi taimea 'Charles Joly' jalosyreeniä. Sain ne ostettua 5€/ kappale. Saavat kasvaa yhteen kookkaammaksi pensaaksi.



Tämä lime syyshortensia kasvaa lähellä arboretumin köynnösaitaa ratsastuskentän kulmassa.



Palataan vielä viimeisiin istutuksiini. Pakkasyöt valitettavasti ruskistivat hortensioiden kukintoja. Revontuliatsaleat ovat värittyneet viininpunaiseen syysasuun, joten ne erottuvat katteen väristä huonosti. Joka tapauksessa tämän kaarteen kohdalla kasvavat ensin kolme 'Ruususen Uni' atsaleaa ja sen jälkeen kolme 'Tri-Lights' ja kaksi 'Northern Hi-Lights’ revontuliatsaleaa. Etsin keväällä vielä yhden atsalean etualalle, jotta istutuksen saa polveilemaan luontevammin. 

Lisäksi kaarteen ulkoreunassa on istutettuna seppelvarpuja. Siirrän atsaleojen väleihin rentoakankaalin jakopaloja.



Pienin askelin kasvillisuus lisääntyy ja ehkä vuoden tai kahden päästä tämäkin alue on jo pikkuisen asettunut olemaan niinkuin on toiveena.



Kuviin on vaikea saada näkymiä tallennettua oikean näköisinä, mutta ehkä saatte jotain selkoa.

Nyt Rilla nukahti, joten voin taas siirtyä ulos jatkamaan taimien istuttamista. Kyseinen avustaja villiintyy täysin kaikista istuttamiseen liittyvistä työvaiheista, joten yhteistyömme rajoittuu valokuvaamiseen 😅.

Hyvää viikonloppua!


17 kommenttia:

  1. Laajat istutusalueet näyttävät hienoilta ja arboretumista kasveineen tulee varmasti tosi kaunis, kunhan kasvit tuosta vielä kasvavat. Hanhikit kukkivat vielä hyvin runsaina.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten monta kertaa on todettu, täytyy istutusalueiden olla suuria, jotta ne näkyvät. Tämä syksyn muutos on itselle ollut aika merkittävä, sillä se näyttää maisemassa isolta harppaukselta haluttuun suuntaan. Samalla aikaisemmin tehdyt alueet yhdistyvät toisiinsa luontevammin. Tämä suunnittelu on kiinnostavaa, mutta on mentävä haparoivin askelin, koska en ole ammattilainen.
      Hanhikit ovat kukkineet pitkään ja runsaasti, ovat ilo silmälle.

      Poista
  2. Onpa hyvä kukinta pensashanhikeissa. Minulla eivät kuki juuri lainkaan, edessä onkin siirto parempaan paikkaan pois varjosta. Alueesta on tulossa huippuhieno, pitkä rivi atsaleoita ja muuta ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanhikit taitavat olla auringon ystäviä, joten luultavasti kannattaa katsoa niille aurinkoinen paikka.
      Panostan nyt atsaleoihin, sillä vielä arboretum taitaa olla liian aurinkoinen alppiruusuille. Tykkään kovasti atsaleojen lehdistä ja kasvutavasta, joten ne ovat kivan näköisiä myös kukinnan jälkeen.

      Poista
  3. Sinulla on ihan uudenlainen keino kuvata istutusten sijaintia: "Rillan korvista koilliseen...". Hauska lukea, kuin runoutta.
    Kyllä tulee kaunista ja monipuolista. Pensashanhikkisi kukkivat todella runsaina. Uusi Double Punch Pastel 'Mincreo04' on kaunis kuin koru. Nämä eri väriset pensashanhikit ovat aivan jotain muuta, kuin se perinteinen keltainen, johon olemme kaikki tutustuneet.
    Suunnitteletko istutuksia paperilla vai päässäsi? Miten kirjaat istutustiedot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän nauratti itseänikin kun koirasta oli näin suuri apu kasvien osoittamisessa 😉.
      Kyllästyin aikoinaan siihen perinteiseen voimakkaan keltaiseen hanhikkiin, minusta tuntui, että se oli pitkään keväällä kuin risuluuta. Tuntuu, että nämä uudet lajikkeet tekevät lehdet aikaisemmin. Onko se fakta vai ei, en tiedä. Ainakin sävyjä löytyy nyt tosi monipuolisesti ja kaikille mieleisiä.
      Suunnittelen lähinnä päässäni, joskus hahmottelen paperille. Viimeiset päätökset teen kuitenkin kohteessa paikan päällä eli laittelen taimipurkkeja alueelle ja katselen eri suunnista, miten ne asettuvat ja miltä näyttävät vieruskavereiden kanssa. Näin syksyllä näkee hyvin pensaan lehtineen ja voi arvioida yhteensopivuutta.
      Toistaiseksi vielä muistan eri kasvit aika hyvin. Arboretumin kasvilistaan kirjaan kaikki eri kasvit ja lajit. Taidan laittaa jonkun ajan päästä koosteen tästä vuodesta ja kasvilistan nähtäväksi.

      Poista
    2. Risuluuta kuvaa hyvin perinteistä keltaista hanhikkia. Meillä niitä oli vuosia sitten enemmänkin. Nyt vain kaksi tontin perimmäisessä nurkassa. Näyttävät viihtyvän siellä aika hyvin, eikä mahdollinen risuisuus häiritse kaiken aikaa.
      Sinulla on oivallinen hahmotuskyky kasvien suhteen. Katsojan/lukijan näkökulmasta sijoittelet ja yhdistelet kasveja fiksusti.

      Poista
    3. Lämmin kiitos mieltä ilahduttavasta kommentistasi! Onneksi nykyään on saatavilla niin paljon tietoa ja kuvahausta löytyy melko paljon ideoita, joita voi hyödyntää. Tosin toivoisin, että enemmänkin löytyisi kuvia, joissa näkyy erilaisia toisiinsa sopivia yhdistelmiä. Paljon on kuvia yksittäisestä kasvista, mutta ei ole helppo löytää vaihtoehtoja sommitteluun eri vaihtoehtojen kanssa.
      Täälläkin oli 30 vuotta sitten sitä perinteistä keltaista hanhikkia ihan paraatipaikoilla, mutta kyllästyin siihen juuri pitkään jatkuneen risuluutavaiheen vuoksi. Väri ei ole myöskään ihan lemppari, nämä monet uudet vaihtoehdot miellyttävät enemmän.

      Poista
  4. Ihana alue tulossa!

    VastaaPoista
  5. Hienot alueet ja suunnitelmat. Pakkanen vei meiltä kesäkukkia ja eniten harmittaa syysvuokon paleltuminen. Emme huomanneet peittää mitään joten kurkut ja kesäkurpitsat meni myös.
    Minulla on jäljellä vielä melkoinen määrä istutuksia edessä.

    VastaaPoista
  6. Näyttävä alue tulossa, hienoa!
    Rilla on oiva valokuvausapulainen, ja muukin yhteistyö varmasti alkaa luistaa kun ikää ja järkeä karttuu.
    Minä olen myös ihastunut noihin eri värisiin hanhikkeihin. Sopivat erinomaisesti ruusujen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että pentuvaiheen jälkeen yhteistyö sujuu myös puutarhatöissä 😀. Kiinnostavaa nähdä, millainen ensi kesä on.
      Monet uudet hanhikkilajikkeet ovat hyvä täydennys puutarhaan ja pitkään jatkuva kukinta on iso bonus.

      Poista