perjantai 26. helmikuuta 2021

UUSIA KUKKIEN KYLVÖJÄ





Intouduin vielä helmikuussa tilaamaan lisää kukkien siemeniä, katsotaan nyt, saako näistä kasvatettua taimia.

PERENNAT kylvö 25.2.2021

Lehtosalvia ’Merleau Rosen’ ja ’Merleau Bluen’ pikkuruiset siemenet ovat mullan alla, kylväessä tuntui lähes mahdottomalta ajatella, että mokoman mitättömästä siemenestä kasvaisi tuuhea perenna.

Loistosalvia 'West-Friesland' siemenestä kasvatettuna kesällä 2020



Olisin tilannut viime vuonna hyväksi havaittua loistosalviaa, mutta sen siemeniä ei ollut enää saatavilla. Loistosalvian kasvatus vuosi sitten oli alkuun täynnä epäuskoa; itämisen jälkeen taimia piti pitkään tarkastella lähinnä vanhanaikaisen suurennuslasin kanssa. Ehkä taimet keskittyivät juuriinsa, sillä ulos istuttamisen jälkeen kasvu lähti eteenpäin melkoisin harppauksin ja loistosalviat ilahduttivat todella pitkällä kukinnallaan ja saivat minut täysin tyytyväiseksi.

Itselleni outo perenna täpläpipo ’Mystica’ päätyi myös ostoslistalle. Olisi kiva, jos tämän esikasvatus onnistuisi ja näkisi millainen kasvi on kyseessä. Tietojen mukaan pronssinvihreiden lehtiruusukkeiden väri syvenee syksyä kohti mentäessä viininpunaiseksi. Kukkii heinä-elokuussa. Sirojen valtikkamaisten kukintojen väri vaihtelee valkoisesta laventelinpunaiseen. Houkuttelee puoleensa perhosia ja kimalaisia. Viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla, korkeus 70 cm. Vyöhyke V-VII.

Keltatörmänkukka ’Moon Dance’ Scabiosa ochroleuca kasvattamista aion myös kokeilla. Tästä kerrotaan, että matalan lehtiruusukkeen yllä ovat sievät, pehmeän vaniljankeltaiset törmänkukat. Helteet ovat valkoiset. Pitkät kukkavarret, sopii aurinkoiseen paikkaan ja kukkii heinä-elokuussa. Tämän talvenkestävyys ei ole kovin varma, mutta kokeillaan.


ESIKASVATETTAVIEN KESÄKUKKIEN KYLVÖJÄ

Kelloköynnökset ja keijunmekot ovat jo kasvamassa.


Hentoinen suklaakosmos kesällä 2018


Suklaakosmos ’Black Magicin’ siemenet kylvin 25.2. Pari vuotta sitten suklaakosmoksen esikasvatus ei onnistunut, mutta yritetään vielä kerran. Suklaakosmoksen kasvutapa on keveä ja se on jotenkin perennan kaltainen olemukseltaan.





Koristeporkkana ’Dara’ Daucus carota on edelleen tämän vuoden kasvatuslistalla. Viime vuonna tämä oli niin mieleinen. Dara toimii upeasti leikkona sen lisäksi, että se on todella silmänilo. Pysyi hyvin pystyssä, vaikka keittiöpuutarhan kivipenkki on tuulille alttiina.




On pieni mahdollisuus, että Dara olisi siementänyt viime vuotiseen kasvupaikkaansa, se mainitaan kaksivuotiseksi. Koska varmuutta ei ole, niin kokeilen esikasvattaa uudelleen. Dara viihtyy kuohkeassa, hiekkapitoista ja runsasmultaisessa maassa. Esikasvatettuna se kukkii jo ensimmäisenä vuonna. 




Viime vuonna aloitin Daran esikasvatuksen 28.2.2020, nyt kylvin siemenet 26.2.2021.

Isotsinnia 'Purple Prince' näkyy kaikissa kuvissa yhdessä Daran kanssa. Tämä laji on kulttuuriperintölajike 1700-luvulta.  Esikasvatin tsinniat viime vuonna, sillä halusin niiden kukkivan ajoissa. Toki tsinniat voi hyvin myös suorakylvää. Ikävintä esikasvatuksissa on koulutus- eli karaisuvaihe, kun joutuu päivittäin kantamaan kukat aamulla ulos ja illalla sisään tai kasvihuoneeseen.




Itse koen esikasvatuksen hyödyksi aikaisen kukinnan lisäksi sen, että taimet voi istuttaa haluamiinsa kohtiin ja sommitella ne "niittymäisen" tyyliin ja vähän ”villisti”. Saattaisin harata versot pois vahingossa, jos upottaisi pelkän yksittäisen siemenen tällä tavalla. Tsinniat kylvän luultavasti maaliskuussa.

Tsinnioita täytyy olla perhosten ja kimalaisten vuoksi, minulla on keittiöpuutarhassa monia kukkia ja yrttejä, jotka ovat magneetteja pörriäisille ja perhosille.


Tuoksuherneitä ostin kolmea eri lajia, niiden esikasvatuksilla ei ole vielä kiirettä.

Turvallista viikonloppua teille! 

Liikkuessa kannattaa olla tarkkana, ettei tule luunmurtumia. Koronasta pysytään erossa, kun puuhaillaan vaikka pikkuisten taimien kanssa.

22 kommenttia:

  1. Mahtavan näköösiä nua sun kasvatukset! Mullaki on tuata 'Daraa'. Kylyvin muutama päivä sitte. Täpläpipo vaikuttaa miälenkiintooselta, ainaki tummien lehtien perusteella. Ostin kesällä keltatörmäkukan ja istutin sen punahattujen viärehen loorahan. Saa nähärä onko hengis.
    Täälä kans joka paikka lotisoo. Liukastei viälä onneksi oo, mutta huamenna voi piha olla jo jäällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä nähdä, miten tämän vuoden Dara itää täällä ja siellä. Kasvustoista tuli kuitenkin oikein napakat. Olisi hauskaa, jos sinun keltatörmänkukkasi olisi talvehtinut, minä en ole tätäkään nähnyt elävänä, joten en oikein tiedä mitä odottaa.
      Kuva täpläpipo Mysticasta oli tosi kaunis, saa nähdä onnistuuko kasvatus.

      Poista
  2. Tuoksuherneitä kylvän minäkin, ja paljon. Tuntuu ettei niiden taimia voi olla liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahtena edellisenä vuonna tuoksuherneet ovat onnistuneet hyvin, joten nyt päätin lisätä lajikkeita. Onnea kaikille tuoksuherneille hyvään kasvuun, niiden kukinta ja tuoksu on kyllä aivan ihana.

      Poista
  3. Ihania kukkia! Tavallinen rikkaporkkana kylväytyy tosi hanakasti itse, joten luulisin myös tuon Daran. En kyllä ole varma, sillä mulla on sitä ollut, kukki kaksi vuotta sitten, ja lehtiruusukkeista ei pystynyt tietenkään viime kesänä päättelemään, tuleeko niistä punaista vai tavallista valkoista. Toivottavasti tänä vuonna niistä tulee kukkia ja niitä punaisiakin! Ystävä tosin lähetti siemeniäkin, joten ne ainakin kukkivat sitten seuraavana kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tutkia tarkasti kivipenkistä nousevia versoja, ettei vahingossa kitke vääriä kasveja pois. Esikasvatus auttaa tunnistamaan, miltä Daran alut näyttävät. Sinulla näkyikin kuvissasi ihanan laajat rikkaporkkanan valkeat kasvustot, olisi hauska jos seassa olisi Daran erisävyisiä kukintoja :).

      Poista
  4. Oi että, minäpä tyrkkään Daran siemenet multaan ja toivon hyvää itämisintoa. Joko siis olet tsinniat kylvänyt?
    Kyllä tämä on mukavaa aikaa kun sisällä saa jo keväthytinöissä uutta kasvua ihastella vaikka ulkona on täysi talvi.
    Vastasin muuten Puutarhanäkymiä -haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsinniat kylvän vasta maaliskuussa, tarvittaessa voi siitäkin myöhästyttää.
      Toivottavasti saat Daran onnistumaan! Oi, ihanaa, että vastasit haasteeseeni!!
      Taimitouhut ovat hyvä lääke tähän aikaan. Pitäisi lähteä lenkille, mutta vähän huolettaa jäiset tiet. Itselle saa nastakengät, mutta koirakaveri ei omista niitä.

      Poista
  5. Voi kun kaunista. ♥ Dara on ihana! Ostin nyt taas siemeniä että saa keväällä kylvää. Suorakylvin toissa keväänä lavaan ja kukki samana vuonna elo-syyskuussa. Keräsin siitä siemeniä ja kylvin viime keväänä, mutta mitään ei itänyt. Onko lie jalostetumpi lajike että ei tee taimia yhtä hanakasti kuin esim. sudenporkkana. En tiedä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda, Dara on kyllä superihana. Olipa hauska kuulla, että sait kukkia suorakylvetyistä elo-syyskuulle! Hyvä tieto, jos ei pysty tai jaksa esikasvattaa. Toivottavasti nämä hankkimasi siemenet toimivat ja tuottavat ihanan kukkaloiston!

      Poista
  6. Kyllä on hienoa kukkaloistoa! Tuoksuherneet meinasi unohtua kokonaan, mutta kuten kirjoititkin, ei niiden kanssa ole vielä onneksi kiire. Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Tuoksuherneet kylvin viime vuonna esikasvatukseen 28.3.2020 ja ne kukkivat valtavasti koko kesän. Jos ei ole mahdollisuutta esikasvattaa tuoksuherneitä, niin ne varmaan voi suorakylvää myös, toki kukinta alkaa sitten vähän myöhemmin.
      Oikein hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
    2. Ostin siemenpussit eilen. Nyt pitää sitten malttaa odottaa, etten laita liian aikaisin esikasvatukseen niitä.

      Poista
    3. Sehän se välillä vaikeaa onkin :D.

      Poista
  7. Nuo istutuksesi näyttävät todella kauniilta! Tsinnia ja koristeporkkana sopivat ihanasti väreiltään yhteen. Nyt kyllä tuo 'Dara' alkaa houkuttelemaan minuakin. Pahus, kun päätin, etten ennen kuntoilutavoitteeni täyttymistä saa hankkia yhtään kasveja tai siemeniä! Tällä menolla tavoite tulee täyteen aikaisintaan maaliskuun lopussa ja löytyyköhän silloin enää 'Daran' siemeniä mistään...
    Tsempit kylvöksillesi ja hyvää helmikuun viimeistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Daran ja tämän zinnian sävyt sopivat hyvin keskenään, tänä vuonna ajattelin suorakylvää vielä joitain unikkoja tähän.
      Olet kyllä ihailtava kurinalainen kuntoilutavoitteesi palkintojen ansaitsemisen kriteereissä, minä en millään malttaisi olla hankkimatta taimia tai siemeniä, jos etsimäni tulee vastaan järkevällä hinnalla. Nostan sinulle puutarhurin olkihattuani ja kumarran.
      Tosin totesin tällä viikolla, että on pakko alkaa kuntoilla ennen puutarhakauden alkua. Huomasin nimittäin, että tämän viikon lumen lapiointi kävi niin käsiin, kylkiin ja selkään, että pitää karaistua ennen multakuormiin ymv. tarttumista.
      Kiitos ja samoin sinulle!

      Poista
  8. Viime kesänä kylvin tavallista rikkaporkkanaa ja se kukki vielä samana kesänä. Nyt aion kylvää Daraa. Ehkä esikasvatan, jotta varmistan kukinnan jo tälle kesälle.
    Tuoksuherneillä ei tosiaan ole vielä kiire. Lajittelin siemeniäni todeten, että maaliskuussa alkaa varsinainen ruuhka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindan kommentti tuossa ylempänä antoi toivoa myös Daran suorakylvämiseen, oli kiva kuulla, että Linda sai kukkimaankin loppukesänä suorakylvettynä - se oli minulle uusi tieto. Koska kesät ovat erilaisia, voi vähäinenkin esikasvatus olla avuksi.
      Maaliskuussa purkkien määrä todellakin kasvaa :D.

      Poista
  9. Kivan kuuloisia suunnitelmia! Minä olen kylvänyt vaan viime vuotisia ja omia siemeniä, en ole tänä vuonna mitään kukkien siemeniä ostanut. Tuo Dara sopisi kyllä penkkiini tosi hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä pitää vaan malttaa houkutukset, ihania kasveja on niin paljon :).

      Poista
  10. Oi oi miten ihania kuvia ja suunnitelmia. Minä olen himoinnut tuota Daraa mutta katsotaan saanko sitä tänä vuonna 🤔
    Mutta onneksi on vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin - kaikkea ei tarvitse yrittää samalle vuodelle. Iloista viikkoa sinulle!

      Poista