sunnuntai 3. tammikuuta 2021

PUUTARHAVUOSI 2020





Minna, blogista Hiidenkiven puutarhassa, julkaisi parin edeltäneen vuoden tapaan tämän Puutarhavuosi haasteen, minkä kaappasin käsittelyyn ihan omatoimisesti. Ilokseni huomasin äsken, että sain tämän haasteen vielä henkilökohtaisesti Pirjolta blogista Tuplasti terapiaa. Kiitos teille molemmille!


1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta / Kierrätystä





Kylvin ensimmäiset kasvihuonekurkun siemenet jo 28.1. sillä seurauksella, että huhtikuun 15. päivä kurkut kukkivat. Vaikka ensimmäiset raakileen alut poistin, niin saimme aloittaa omien kurkkujen syönnin jo 17.5. Kieltämättä esikasvatuksen aikana pitkäksi kurottaneiden kurkuntaimien kanssa oli monta jännittävää hetkeä. Ylipäätään esikasvatin ensimmäistä kertaa kurkkuja, paprikoita ja muutamia muita lajeja. Kokeilin myös kasvattaa useita perennan taimia ja näitäkin osin onnistuneesti.


Varjolehdon projekti etenemässä, kaivaminen oli vasta vaiheessa....















2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...


Hyvin alustavaa taimien sijoittelua, paikat vielä vaihtuivat. Puukepin avulla hahmottelin lopullista kasvualustan korkoa, ennen kuin ryhdyin kaivamaan ja tekemään kasvualustaa...






Tein talven aikana paljonkin suunnitelmia ja etsin tietoja eri kasveista, jotka kiinnostivat ja joita halusin omaan puutarhaan seurattavaksi. 

'Varjolehto' eteni kasvukaudella 2020 aika lailla suunnitelman mukaan. 'Ruusupuiston' alueella suunnitelmat laajenivat kesän aikana, samoin kävi piharingin kohdalla. Aitan pääty ja muutamat muut laajennukset edistyivät osin suunnitelman ja osin tehdessä syntyneen inspiraation mukaisesti. 

Välillä käy niin, että huomaan virhearvioinnin, kun näen hankitun kasvin luonnossa siinä paikassa, mihin sitä suunnittelin. Vaikka kuinka tutkii kuvia suunnitteluvaiheessa, ei aina kasvi kasvutavaltaan tai muuten vastaa sitä mielikuvaa, minkä on itselle luonut.


Rita tarkastaa saapuneen perennalähetyksen.





3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

a. Ei
b. Yksi
c. Muutamia
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...


Ai tuliko? Pyysin ensimmäistä kertaa Hankkijalta tarjouksen haluamistani taimista jo maaliskuussa. Huomasin toimintatavan kannattavaksi, sillä alennusta tuli mukavasti.  Lisäksi tilatut taimet tulivat erikseen jo 'Tahvoset' taimistolla pakattuina omaan häkkiinsä. Koronakeväänä oli turvallisempi lastata kuormat kyytiin ulkona. Olin tyytyväinen minulle valittuihin hyväkuntoisiin taimiin. 
Kolme kertaa haimme taimia peräkärryn kanssa, jotta puut mahtuivat kulkemaan paremmin. Isännän metsäauto eli lava-auto oli myös monet kerrat aika lailla täyteen pakattuna. 







Suosin myös lähiseudun pieniä taimistoja hankintoihin. Vuonna 2020 istutin erityisesti puita ja pensaita, mutta kyllä perennojakin päätyi istutettavaksi aika paljon. Osa perennoista tuli netin kautta tilattuna, varsinkin sellaisia lajeja, joita en ole täällä nähnyt myynnissä. 

Mihin kummaan kaikki taimet oikein hävisivät? Syksyllä ajattelin, että multaa on vielä näkyvissä aika paljon, vaikka ostotaimien ohessa jaoin omia perennoja ja kasvatin osan taimista siemenestä.



Tässä vanhat pionit nousemassa reippaasti, suru oli menetetyistä uusista pioneista.





4. Menetitkö kasveja?

a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

Valitettavasti talvi 2019-2020 oli vähälumisena tuhoisa osalle kasveista, varsinkin märän maan jäätyminen oli varmasti kasveille turmiollista.  Erityisesti surin 2019 istutettuja uusia pioneja, joista moni kuoli talven aikana - tämä harmitti myös niihin käyttämäni rahan vuoksi, pionit kun eivät ole ihan halpoja. 







5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä saanut?

Yksi korjausta odottava asia on huvimajan edustan oleskelualueen pinta. Ajan patinoima harmaa laudoitus on ollut aika toimiva, mutta saattaa tulla tiensä päähän lähiaikoina. Sain ajatuksen, että materiaalin voisi vaihtaa laudasta vaaleasävyiseksi liuskekiveksi. Materiaalina aito kivi sopisi mielestäni vanhaan ympäristöön ja täällä jo oleviin graniittikiviin ja luonnon kiviin. Samalla muotoilua voisi pehmentää kulmikkaasta aaltomaisemmaksi, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan? Katsotaan tapahtuuko jotain ja minä vuonna.

Unelmia on monia, mutta pitää yrittää kärsivällisesti kulkea niitä kohti. Osa ehkä toteutuu ja osa jää toteutumatta. 






6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2020?
a. Sää
b. Kukkaloisto

c. Joku muu. Mikä?

Kuten kuvasta näkyy, sai viime kesänä kastella uusia istutuksia melkoisesti kuivina jaksoina - ihanan lämmin kesä miellytti kuitenkin.

Monia projekteja, paljon kaivamista ja istuttamista ... ehkä koronavuosi oli kuitenkin erikoinen siitä, että emme juuri käyneet missään. Puutarhavierailutkin olivat todella vähissä. Puutarhassa vietetty kesä ei missään tapauksessa ollut huono asia, nautin tavattomasti.







7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Nurmikon poistaminen laajoilta alueilta lapiolla kaivamalla olkoon suurin saavutus! 

Uusia istutusalueita tuli tehtyä moneen paikkaan, mutta kokonaisuutena 'Ruusupuiston' alku oli merkittävä harppaus. Vuosikausia vanhat marjapuskat olivat nököttäneet omilla sijoillaan, eikä tämä alue puutarhasta ollut mitenkään erityisen kaunis. Poistettujen marjapensaiden arvo marjojen tuottamisessa ei myöskään ollut merkittävä. Istutin keittiöpuutarhan reunalle uusia marjapensaita ja Ruusupuistossa kasvaneet parhaat marjapensaat saivat osakseen huolenpitoa ja hoitoa.


Loistokärhö Omoshiro kasvaa Ruusupuiston portilla.




Matkaa on vielä kuljettavana ja istutettavaa on edelleen, mutta minua innostaa ajatus visiosta, mikä päähän iski. Ehkä joskus Ruusupuistossa kukkivat keväällä hedelmäpuut kaarevin oksin allaan erilaisia sipulikukkia ja myöhemmin kesällä estradille astuisivat ensin syreenit ja sitten pensasruusut kärhöjen kanssa. Katsotaan toteutuuko tämä haave.







8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Arvioinnin aika on vasta tällä kasvukaudella, mutta uskon ja toivon, että robottiruohonleikkuri 'Tarmo' on valtavan iso apu jatkossa. Toivon, että nurmikko pysyy tasaisen kauniina ja oma aikani vapautuu kitkemiseen ja istutusten hoitoon .... ja uusien alueiden tekemiseen.






9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!

Tätä mietin paljon, mutta en nyt keksi mitään mainittavaa. Voi olla, että jotkut istuttamani aremmat kasvit eivät selviä tästä talvesta, mutta sitä en vielä tiedä. Jotkut kylvetyt siemenet eivät itäneet, mutta se on elämää. Kaikki puskat eivät jääneet niille kohdille, mihin alunperin olin ne ajatellut, mutta löysivät paikkansa toisaalta.





10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Koristeporkkana 'Dara' oli vielä paljon kauniimpi kuin osasin etukäteen ajatella. Kokonaisuutena keittiöpuutarhan kivipenkin niittymäinen kukkaloisto yrtteineen oli oikein positiivinen yllätys.







11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Lähinnä kirsikkatomaatti 'Tiny Tim'  oli sellainen. Ajattelin jo 2019, että sen rötköttävä kasvutapa oli mahdoton, mutta 2020 oli kyseisen tomaatin esitys vieläkin surkeampi kokemus. Ei pääse minulla jatkoon, olkoonkin satoisa. 


Kuvan oikeassa reunassa näkyvä vanha ruohonleikkuri saa jäädä vähäiselle käytölle.




12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?

a. Kasveihin
b. Kiviin / Kiveyksiin
c. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
d. Puutarhamatkailuun

Tarmo (robottiruohonleikkuri) asennettuna on budjetin kärjessä, mutta edelleen ottaisimme sen asennettuna, varsinkin, kun tämä puutarha on näin laaja ja istutusalueita on paljon. Itse emme olisi uskaltaneet laittaa Tarmolle näin paljon leikattavaa alaa ja oli huojentavaa, että asentaja tiesi, mitä oli tekemässä. Vanha ruohonleikkuri ehkä kestää toimivana, kun sen tehtävät jäävät pienimuotoisiksi.






13. Mitä opit?

Puutarhan hoito on yhtä oppimista joka vuosi ja se tekee tästä harrastuksesta niin kiinnostavan. Opin ehkä taas vähän enemmän kasvihuoneessa kasvattamisesta. Olen vielä niin vasta-alkaja, vaikkakin innostunut oppimaan. 

Luulen hankkivani uudelleen apua biologisesta torjunnasta, jos kurkkuihin tulee vihannespunkkeja. Biotukselta hankitut petopunkit auttoivat.


Omia perunoita 21.5.2020



Kasvihuoneessa kasvatetut salaatit ja sipulit tuottivat satoa jo toukokuussa





14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...

a. Suurin suunnitelmin?
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?

Ehdottomasti innostuneena ja odotuksia täynnä. Valon lisääntyessä alkavat puutarhasuunnitelmat pyöriä mielessä yhä enemmän ja sekös on mukavaa. Kohta onkin tilattava keittiöpuutarhaan ja kasvihuoneeseen esikasvatettavien taimien siemeniä.






Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

4. Käy laittamassa Minnalle haasteen aloituspostaus kommenttikenttään tieto postauksestasi, niin postauksesi lisätään haasteeseen osallistuneiden listalle.





Meinasin haastaa Pirjon blogista Tuplasti terapiaa, mutta Pirjo ehti ensin 😀.

Haastan siis Nilan blogista Lappalainen etelässä arvioimaan puutarhakautta 2020.


25 kommenttia:

  1. Olipa kiva haaste ja uutena lukijana pääsin hyvin kiinni puutarhaasi.
    Ihanaa uutta puutarhavuotta 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet lämpimästi tervetullut jatkossakin blogini pariin, oli kiva lukea kommenttisi. Löysin sen kautta sinunkin blogisi :). Oikein hyvää puutarhavuotta sinullekin!

      Poista
  2. No, tämäpäs haastaminen meni hauskasti :D
    Sinulla on siellä varsinainen paratiisi. Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta! Nauratti, kun luin haasteesi, sillä olin jo melkein valmis oman postaukseni kanssa lähettämässä sinulle tämän saman haasteen.
      Kiitos kannustuksestasi, mutta paratiisiin taitaa olla vielä matkaa. Puutarha on kuitenkin rakas harrastus ja tuottaa niin paljon iloa, kun saa jotain kaunista aikaan.

      Poista
  3. Ihanan kukkaasia näkymiä! Soot ollu torella ahkera. Maata on kääntyny hurijat määrät ja kasvimäärä lisääntyny vauhrilla. Mutta ompa sulla tilaa temmeltää. Joo, liuskekivet olis hyvä valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä voi tosiaankin temmeltää, kohteita riittää kunnostettavaksi. Kiva, että kommentoit liuskekivi-asiaa, sitä täytyy pohtia (eivät ole kyllä ihan halpoja).

      Poista
  4. Kiva, että nappasit haasteen jo omin luvinkin käsittelyyn. Oli ihana lukea vastauksiasi ja katsella kuvia kesäisestä kukkaloistosta. Lisäsin postauksesi jo listan jatkoksi, niin löytävät muutkin samojen kuvien äärelle :)
    Sinullakin oli hikinen kesä lapion varressa ja sait monta paikkaa kaivettua. Keväällä onkin sitten kiva seurata, miten uudet istutukset lähtevät kasvuun. Toivottavasti tänä talvena ei tulisi kasvitappioita. Ne harmittavat aina, vaikka hävinneet kasvit eivät olisi maltaita maksaneetkaan. Nyt vain peukut pystyyn ja kevättä odottamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä odottaa jännittynein miettein eli kuinka kaikki uusi lähtee kasvuun (toivottavasti ilman tuhoja). Tämä on kiva haaste arvioinnin kannalta.

      Poista
  5. Kaunis katselmus puutarhavuoteesi.

    VastaaPoista
  6. Tarmo on suuressa puuyarhassa merkittävä apulainen. Puutarhakautesi on ollut hyvin toimelias! Kauniita, kesäisiä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy näytti jo Tarmon merkittävän avun, joten odotan Tarmolta paljon. Säästyy viikossa helposti ainakin 6 tuntia muuhun, minkä siis aikaisemmin ajelin nurmikkoa. Alkukesällä nurmikko piti ajaa kaksi kertaa viikossa.

      Poista
  7. Ensinnäkin kiitos haasteesta otan sen mielelläni vastaan. Sinulla on ollut huikea vuosi ja sitä seuranneena ihmettelen kuinka taitava olet, mihin vain ryhdyt niin se onnistuu melkein sataprosenttisesti. Kyllä näin se on turha väittää.... ja ihan pieniä nämä sinun projektit eivät ole olleet, huh. Odotan innolla miten kaikki se uusi on tänä vuonna jatkaneet jalkojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan kauniita sanojasi Nila, vaikka ei se onnistuminen nyt aina niin hyvin suju :). Todella innostavaa on kuitenkin ottaa tämä uusi kasvukausi vastaan ja nähdä, miten viime vuonna tehdyt alueet lähtevät kasvuun. Hienoa, että otat haasteen vastaan!

      Poista
  8. Puutarhavuosi oli näistä kuvista ja kokemuksista päätellen hyvin onnistunut. Kokonaisuuteen vaikuttaa olennaiseti se, että toimit harkitun suunnitelman mukaan. On mukava seurata, miten kohta toisensa jälkeen etenee ja toteutuu tavoitteen mukaisesti. Tarvitaan kärsivällisyyttä, jotta isot alueet saavat lopullisen ilmeensä. Hauskasti olet löytänyt mukaan kuvia ja kuvakulmia, joita ei olla vielä nähty aikaisemmissa postauksissa. Koristeporkkanan ihanuus on täydellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea kommenttisi Pirkko! Puutarhavuosi oli minustakin kaikkinensa onnistunut. Matkaa on vielä kuljettavana, jotta nuo isot uudet istutusalueet saavat sen tavoitellun ilmeensä. Koristeporkkanaa voi suositella, se on tosi kiva myös kukkakimpuissa!

      Poista
  9. Olet kyllä ollut ihan huikean työteliäs, isoja alueita kerrallaan.
    Ehdottomasti laittaisin minäkin liuskekiveä siihen huvimajan oleskelualueelle. Kallishan se on mutta eipä tarvitse ihan lähivuosina olla huoltamassa tai uusimassa. Meillä samaa pohdintaa talon pääsisäänkäynnin pihapolun suhteen.

    Koristeporkkana on mennyt minulta ihan ohi mutta nyt aion korjata tilanteen, sehän on huiman hauskan näköinen kasvi.
    Ihan kohta saa taas viritellä multapusseja ja taimilaatikoita kylvöjä varten, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aidon kiven kestävyys on yksi vahva peruste, kun olen pohtinut huvimajan oleskelualueen muutosta.

      Kuten tiedät omallakin tontillasi, ei ole järkeä tehdä pieniä piiperryksiä tällaiseen pihapiiriin, näyttäisivät aika hassuilta näissä mittasuhteissa. Onhan niissä kaivamista ollut.

      Koristeporkkana on hauskan luonnollinen ja keveä olemukseltaan ja se sopii myös hienosti leikkokimppuihin. Esikasvatin sen, jotta sain kukinnan alkamaan ajoissa. Pitäisi varmistaa Sailalta, onko toivoa, että se olisi kaksivuotinen. En nyt muista asiaa.

      Poista
  10. Oot saanut niin paljon aikaan, että mua ihan hengästyttää! Toisaalta, tiedän etten enää kykene moisiin saavutuksiin, joten olen iloinen puolestasi, että toimintakykyä riittää :)
    Jään odottelemaan kukinnan runsautta ja ihanaa kuvasatoa pihaltasi :) Hyvää puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minuakin kaivaessa hengästytti :D. Minun on nyt kaivettava, kun vielä on toimintakykyä, terveydestä ei voi olla varma tulevaisuuden osalta.
      Minäkin odotan niin kovasti näkeväni kukintaa runsaana ja onnistuneena, tämä kesä jää vielä pensaiden ja puiden iän vuoksi vailinaiseksi, mutta ehkä jatkossa sitten.
      Lämmin kiitos sinulle Maatuska ja mahdollisimman tervettä vuotta sinulle!

      Poista
  11. On sinulla huikean kaunis puutarha! Ja miten innolla ja ahkeruudella hoidat sitä. Minulla meni koko viime kesä ihan harakoille. Ei ollut aikaa hoitaa puutarhaa ollenkaan kesällä ja syksyllä iski väsymys ja masennus. Tuo Tarmo olisi todella kätevä apulainen meillekin. Meillä on vaan niin kuoppainen piha, ettei se taitaisi onnistua. Pitäisi tasoitella nurmikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Tunnistan hyvin itsessäni monelta kiireiseltä työvuodelta tuon väsähtämisen loppukesän ja syksyn osalta. Pitää olla armollinen itselleen, ei sitä aina jaksa. Kerron kuulumisia Tarmon toiminnasta kesän saavuttua. Tasainen nurmikko on varmasti etu, mutta ei meilläkään ihan tasaista ole. Katselin syksyllä, miten Tarmo kiipeili onnistuneesti monta paikkaa, mitkä hämmästyttivät itseäni. Joitakin kuoppia täytimme mullalla ja tasoitimme.

      Poista
  12. Olipa taas kiva lukea postaustasi ja ihailla kauniita näkymiä. Tässä olikin monta sellaista kuvakulmaa, joita et ole aiemmin esitellyt.
    Sinä olet ollut ahkerana ja saanut isoja projekteja alulle ja eteenpäin. Melkein unohdin, että Tarmo on ruohonleikkurinne. Meillä Tarmoksi voisi kutsua hullua sinnikkyyttä, jonka avulla pakerran raskaatkin projektit idea-asteelta valmiiksi kohteiksi.
    Lumisesta maisemasta ja luvatuista pakkasista huolimatta tuleva kasvukausi on jo kovasti mielessä. Sitä kohti siis, yhdessä, eikö niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, tämä on kiva haaste. Pitäisi keskittyä enemmän ottamaan kuvia uusista kohdista, miten se voi aina unohtua?
      Tarmo sai nimensä juuri tuosta uutteruudesta, millä se väsymättä hoitaa hommansa :D.
      Kyllähän me puutarhurit tarvitsemme myös tarmokkuutta saada ideamme jalostettua toteutuneeksi, joku "hulluus" on oltava meissä, että jaksamme edetä "maaliin" saakka.

      Ehdottomasti tulevaa kasvukautta kohti yhdessä! Tämä vuorovaikutus ja kokemusten jakaminen on todella palkitsevaa, aivan kun voisi yhdessä tehdä - ihanaa!

      Poista
  13. Tämä onkin hyvä tapa muistella mennyttä puutarhakesää!
    Mulla koristeporkkanat eivät ehtineet kukkia ollenkaan, täytyykin muistaa tänä vuonna kylvää ne ajoissa. Kuten myöskin kelloköynnökset.

    VastaaPoista