maanantai 20. heinäkuuta 2020

SATOA JA SILMÄNRUOKAA



Keittiöpuutarhasta on paljon iloa. Itsekasvatettu sato on tietenkin tärkeä tavoite, mutta kyllä kauneudellakin on oma merkityksensä. Minusta herneet, salaatit, lehtikaalit, kesäkurpitsat, punajuuret jne. ovat kauniita hyvin kasvaessaan. 



Tällä sokeriherneellä on punertavat kukat, käytän herneenpalkoja wokeissa. Satoa on saanut jo pari viikkoa.



Punajuuret ovat kasvaneet niin hyvin, että tällä viikolla aion keittää niitä lisukkeeksi, pidämme molemmat punajuurista tosi paljon. Porkkanoita olen jo laittanut sekä wokkeihin että tietenkin herkutellut sellaisenaan.



Patiokurkku näyttää aika karun näköiseltä piikkeinensä, mutta maku on mehevä. Lehtikaalit ovat kasvaneet hyvin, olen napsinut pois muutamat toukat ja reikäiset lehdet, mutta pääsato on kunnossa. Toki vaatii päivittäistä tarkkailua, ettei mikään toukka ryhdy kilpailemaan kanssani sadon syömisestä.



Kauempana näkyvien koivujen viereen istutimme tänä kesänä kaksi uutta omenapuuta ja kaksi luumupuuta. Tuolla kohdalla suurten kivenjärkäleiden vieressä on kuohkea maa, sillä aikoinaan paikalla on ollut kanala. Koivut lähtevät pois jossain vaiheessa, ne vaurioituivat aikoinaan hevosten toimesta. Koivujen lähistölle on arboretumiin istutettu monia uusia puita.

Vasemmalla sokeriherneitä, oikealla toisen laatikon päädyssä kesäkurpitsa ja sen vieressä lehtikaalit


Kiitos teille blogikaverit kun ehdotitte, että voisi aita olla pidempikin, no nyt se on kasvanut taas jonkun verran.




Olen seurannut ihastuneena kevättalven aikana siemenestä kasvattamieni purppuratulikukkien kukintaa. Värisekoituksessa on valkoisia, vaaleanpunaisia, lohenpunaisia, ruusunpunaisia ja violetteja kukkia. Laitoin ne tähän toistaiseksi (kuvassa näkyy vain osa), sillä viherherukat ja karviaiset ovat vielä pieniä. Osa saattaa jäädä alueelle ensi vuodeksikin, ovat ne sen verran hauskan näköisiä.

Aidan edustalle istutan paikalla jo kasvavan tarha-alppikärhö 'Ballet Skirtin' lisäksi tarhakellokärhö 'Aljonushkan' ja pienikukkaisen tumman viinikärhön 'Kermesinan'.


Illan hämyssä




Keittiöpuutarhan kivipenkissä on ihana niittymäinen tunnelma, tämä onnistui mielestäni erinomaisesti, vaikka kuviin en oikein saa samaa näkymää kuin silmällä katsottuna.  







Kivipenkissä on istutettuna perennakylvöistä Yrtti-iiso 'Astello Indigo', pidän tästä aina vain enemmän, onneksi taimia tuli paljon, joten sitä voi siirtää ensi vuodeksi muuallekin. Tsinniat ovat esikasvattamiani 'Purple Prince' isotsinnioita kulttuuriperintöä 1700-luvulta.

Muina kukkina kääpiösamettikukka 'Lemon Star', matala valkoinen ruiskukka 'Tom Pouce', kehäkukka 'Snow Princess' ja aivan kohta kukintonsa aukaiseva koristeporkkana 'Dara'. Taisin kylvää myös unikkoja, mutta en ole varma. Yrtitkin kukkivat, joten voitte uskoa, että penkissä on sekä pörinää että perhosia.



Tältä näyttää näkymä köynnöskaaren läpi. Koristeomenapuu 'Rixi' on vielä pieni ja etualan istutusalueen perennojen pitäisi tuuheutua, ehkä ensi vuonna näyttävät jo paremmilta.



Kasvihuoneessa vierähtää helposti pidempikin aika, tämän varmaankin voivat kasvihuoneen omistajat allekirjoittaa. Tomaatteja olemme saaneet syödä kuukauden ajan, aluksi satoa tuottivat ruukku- ja amppelitomaatit, myös runkotomaatteja on kypsynyt jo jonkun aikaa. Aamulla saa kerättyä noin litran tomaatteja päivän käyttöä varten ja tietenkin tomaatteja on maisteltava aina kasvihuoneessa käydessä.



Oranssi 'Sungold' on aikainen ja maukas runkotomaatti.



Kurkkujen suhteen olemme olleet omavaraisia toukokuun loppupuolelta alkaen. Nyt kurkkuja on ahkeroinut 'Louisa'. Loppuraportti tulee vasta myöhemmin, mutta on ollut selvästi nähtävissä, että eri aikaan kylvetyillä kurkuilla on omat tahtinsa sadon tuottamisessa. Luulin jo, että aivan ensimmäiset kurkut tulivat tiensä päähän ja karsin niitä reippaasti, mutta ne taitavatkin aloittaa uudelleen lehtien ja kurkkujen teon?



Harjoittelen kasvihuoneessa kasvatusta vasta toista kautta, joten kaikki on opettelua. Ihmettelin kurkkujen lellastuvia lehtiä (kuvassa etualalla), mietin voisiko ilmiön aiheuttaa vihannespunkki, vaikka seittiä ei näy missään? No, minä tilasin Biotukselta yhden erän petopunkkeja kokeeksi. Vielä en osaa sanoa, vaikuttiko tämä mitään.



Osa kasvustosta on vihreää ja uusia alkuja on tulossa.



Paprikat alkavat vaihtaa väriään hiljalleen.




Vielä kaarros perunamaan taakse, missä kasvavat vahapavut ja härkäpavut. Vahapapujen itäminen oli tosi heikkoa jostain syystä. Härkäpapujenkin rivissä on aukkoja, mutta onneksi suurin osa kasvaa ihan hyvin.



Perunoiden edessä on ruiskukkia ja kehäkukkia. Viime vuoden tummat ruiskukat olivat siementäneet ja nämä itsekseen kylväytyneet aloittivat kukinnan ennen tänä vuonna kylvettyjä.

Hyvää viikkoa teille kaikille, nautitaan sadosta kaikin aistein!

32 kommenttia:

  1. Satoaika on ihanaa aikaa. Katsoin että olet poistanut reilusti lehtiä tomaateista, taidan tehdä omille taimilleni saman koska tuntuu etteivät raakileet kypsy millään. Kurkkua on syöty ja jaettu tyttären perheelle. Ruiskukat on kivoja, ne saa minulla kasvaa vähän siellä sun täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuoden heinäkuussa paikallisen puutarhayhdistyksen vierailun aikana sain ohjeeksi poistaa enemmän lehtiä tomaateista ja kurkuista, jotta sato kypsyisi aikaisemmin. Olin tehnyt lukemani ohjeen mukaan, eli olin poistanut lehdet alimpaan raakileterttuun asti. Kun poistin reilusti lehtiä, alkoivat tomaatit kypsyä nopeasti. Tänä vuonna otin lehtiä tasaisesti pois ja ainakin sato on kypsynyt nopeasti.
      On ollut ilo saada niin muhkea sato kurkuista ja jaettavaksikin on riittänyt, toivottavasti tahti jatkuu samana syksyyn asti. Ruiskukat ja monet muutkin ovat kivoja, hauska että riittää maljakkoonkin.

      Poista
  2. Jopa oli puutarhakierros. Sinulla on vaikka mitä ihanaa ja taas pitää sanoa, että ahkeruus on ilomme. Vähällä työmäärällä ei tuohon lopputulokseen voi päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Eija, työtä on vaatinut, mutta laatikkoviljely on monella tapaa helpompaa kuin avomaalla rikkaruohojen kanssa taistelu.

      Poista
  3. Olet oikeassa, ravintokasvitkin ovat todella kauniita! Ja kauniita yhdessä. Monenlaisia lehtimuotoja ja värejä. Herneillä ja pavuilla hyvin kauniit kukatkin, ja sipulien kukat ihania myös. Mutta tuo tekemäsi niitty oikein hivelee silmiä, ihana!
    Luulen, että purppuratulikukka tulee pysymäänkin marjapuskien välissä, se tekee jonkin verran siementaimia, mikä on tietysti vain ihanaa noin kauniin kukan kohdalla. Itse emokasvit ovat sitten melko lyhytikäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo kuulla, että sinäkin pidät kivipenkin kukista, ne ilahduttavat minua päivittäin. Olisi kiva, jos purppuratulikukka siementäisi tuolla alueella, seurataan tilannetta.

      Poista
  4. Hienoja kuvia ja mahtavaa satoa. Kivan kierroksen tarjosit meille. Tuollaisesta sadosta saa iloita koko kesän ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Anneli! Sato on todella ilo ja lähes joka päivä valmistan ruokia näistä keittiöpuutarhan tarjoamista herkuista.

      Poista
  5. Hyvännäköistä satoa!

    VastaaPoista
  6. Kiva oli päästä satokierrokselle kanssasi. Paljon hyvää ja monipuolista syötävää tarjolla. Meilläkin kurkuista on tullut hyvä sato ja niitä olemme saaneet syödä jo pitkään, mutta tomaatit odottavat vielä punastumistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kurkku on ihanan satoisa kasvi. Toivotaan teillekin pikaista herkuttelua tomaateilla!

      Poista
  7. Kyllä näyttää hyvälle, sekä satokasvit että kukat ja niiton palio. Olithan jo kovin aikaasin talavella asialla. Ny sitte on saronkorijuun aika. Ei voikku huakia.
    Hyvännäkööne heinäseiväsaita. Hyvä, että teit siitä piremmän. Teillon niin isoot senssit, että jatkettu versio näyttää paremmalta. Muista että 'Aljonushka' ei kiivi itte niinku muut kärhöt. Jourut köyttämähän sen narulla aitahan tai kiärtämähän sillä kanaverkolla ympäriinsä. Muuten ihan huippukärhö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heinäseiväsaita saattaa vieläkin laajentua, katsotaan :). Ajattelin tosiaan kiinnittää ’Aljonushkan’ narulla seipääseen ja ensi vuonna se saa vielä verkon lisätueksi. On kiva saada satoa ja katsella miten sekä minä että perhoset ja pörriäiset iloitsevat kukista.

      Poista
  8. Voi miten kaunista hyötytarhaa olet siellä rakentanut💚 Meillä on samanlainen aita ja tykkään siitä hirmuisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Tuo aita ilahduttaa minuakin aina kun sinne suuntaan katson. Tuo rakenne parantaa keittiöpuutarhaa ja sopii laitumen reunaan.

      Poista
  9. Onpas sinulla satoa kerrakseen ihan omasta takaa! Minä en tuota hyötyviljelyä harrasta ollenkaan. En ole niin taitava puutarhuri, että saisin satoa aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinulla taidot riittäisivät, mutta eihän kaikkien tarvitse tehdä kaikkea :). Minusta on niin hauska mennä keräämään ruoka-ainekset muutaman metrin päästä. Lisäksi mansikoita, herneitä yms voi napsia suuhunsa aina ohi kulkiessaan.

      Poista
  10. Sinulla on kaunis hyötytarha ja satoisa myös. Keväällä pitää olla napakka, että saa satoa myöhemmin. Minä olin liian laiska, joten satoa tulee vähän ja myöhään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mieheni maanviljelijänä on todennut perimätietona, että ”päivä keväällä tarkoittaa viikkoa syksyllä” eli varhainen kylvö keväällä jouduttaa satoa yllättävän paljon. Saat sinäkin satoa vielä.

      Poista
  11. Voi miten taitava olet puutarhan ja kasvihuoneen kanssa. Satoa on tullut ja tulee. Mukavahan se on omasta takaa pöytään laittaa luomuna. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyrä kiitos Nila, monissa asioissa koen kyllä opettelevani ja onneksi täältä ja muualta on saanut hyviä neuvoja. Intoa oppimiseen on ainakin. Itse viljelemättä saa taatusti luomua ja saa onnistumisen iloa.

      Poista
  12. Sinulla on jo ihanasti satoa, puutarhuri nostaa palkkaa vaivannäöstä. On luksusta käydä hakemassa ateria omasta puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ilo saada satoa ja herkutella tosi tuoreilla raaka-aineilla. Aivan luksusta!

      Poista
  13. On todella upea puutarha ja huomaa, että olet nähnyt vaivaa sen eteen. Ihana!

    VastaaPoista
  14. Näitä kuvia on kiva katsoa, kun työ todella tuottaa hienoa tulosta. Viime aikoina olen alkanut miettiä, kuinka kivaa onkaan saada syötävää omasta maasta. Sillä on suurempi merkitys kuin arvaakaan. Sinulla kyllä satoa riittää yhdestä jos toisesta istutuksesta. Ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titta, oma sato on niin monella tavalla palkitsevaa; on hauska saada myös sitä onnistumisen iloa. Hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  15. Hyötytarhakin voi olla todella kaunis, niin kuin nämä kuvasi osoittavat. Heinäseiväsaidan jatkaminen oli hyvä ratkaisu, sopii jotenkin luontevammin alueen mittakaavaan. Kivipenkin niitty on kerrassaan hurmaava! Minun kurkulleni meinasi käydä köpelösti silloin edellisen kolean jakson aikana. Oletin, että kyllä siinä autotallin seinustalla lämpötila pysyy selvästi korkeampana kuin muualla enkä muistanut sitä, että meillä kannattaa varmuuden vuoksi vähentää yölämpötilojen ennusteista pari-kolme astetta. Kurkkuhan se sitten otti vähän nokkiinsa, kun parina yönä oli käynyt 7 asteessa... Mietin jo, että pitäisikö ottaa virkeän näköinen latva pistokkaaksi ja viskata loput kurkusta kompostiin, mutta päätin vain vetää sille harson suojaamaan sekä paahteelta että kylmältä. Nyt näyttäisi siltä, että kurkku on lähtenyt uudelleen kasvamaan, joten ehkä päätös oli sitten oikea. Jospa se vielä tekisi vähän satoa ennen syksyä. Ensimmäisen tomaatin söin salaa toissa päivänä ja olipa muuten taas herkkua! On se vaan hauskaa maistella itse kasvatettua satoa. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidempi aita näyttää omaankin silmään paremmalle, aita jatkuu vielä jonkun verran, mutta välillä piti lisätä multaa rinteeseen aidan toiselle puolelle ja istutin kärhöjä paikoilleen :). Ihastelen kivipenkin kukkia monta kertaa päivässä, se on nyt niin kaunis ja lisää kukkia avautuu kaiken aikaa.
      Kurkku on tosiaan tarkka lämpötiloista sekä matalista että korkeista. Hyvä, että sinun kurkkusi toipui kasvamaan. Olen seurannut kiinnostuneena kurkkujen edesottamuksia ja ihan heti ei kannata luovuttaa. Kun katkaisin huonoja versoja pois ja otin samalla suuria lehtiä, niin ei mennyt kauaa, kun uutta reipasta versoa alkoi kasvaa.
      Hienoa, että sinäkin olet päässyt maistelemaan tomaattia.

      Poista
  16. Ilo silmälle ja sielulle on sinun keittiöpuutarhasi, ihana kukkaketo kivipenkissäkin.

    Kasvihuoneessa menee aikaa ja mukavahan siellä onkin sadepäivinä tukia kohennella ja tutkia raakileiden kehitystä. Kurkut ovat kyllä muhkean kokoisia ja makuisia, on se ankeaa palata aikanaan takaisin kaupan kalpeisiin antimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Kyllä oma sato hakkaa kaupan tuotteet ainakin kurkkujen ja tomaattien osalta mennen tullen, ja onhan tuore ravinto hyötymaaltakin niin herkkua. Iloa sinne, täällä sataa ropisee....

      Poista