perjantai 16. tammikuuta 2026

SAARNIPENKKI




Tässä elokuussa 2025 otetussa kuvassa näkyy arboretumin Saarnipenkin eteläpääty. Alueen kaksi lehtosaarnia on istutettu keväällä 2023. Kyseisen kevään aikana istutusalueen pinta-ala oli ehkä viidennes nykyisestä.



Palautetaan vielä mieleen lähtötilanne keväältä 2023. Vanhalle kapealle peltosaralle oli vasta kipattu kohopenkkien kasvualustaksi multaa ensimmäisiä istutettuja puita varten. Uusille lukijoille kerrottakoon, että pelto on hyvin tiukkaa savimaata, joten kohopenkki on elinehto suurimmalle osalle istutettavista kasveista. Saarnipenkin aihio näkyy oikeassa reunassa kauimpana.



Tuolloin 2023 isäntä pystyi vielä tuomaan traktorilla multaa istutusalueille, mutta 2025 ei enää traktorilla ajettu arboretumin alueella kuin talvella lumen päällä. Rillahan se siinä pötköttelee ja seuraa työnjohtajana asioiden etenemistä.



4.6.2023 on istutettu kaksi lehtosaarnia ja niiden keskelle matalaksi jäävä Walkerinhernepuu. Halusin ensimmäisenä saada puut juurtumaan. Joitain pensaita istutin vielä kesäkuussa 2023, mutta seuraava Saarnipenkin laajennus leveämmäksi tapahtui syksyllä 2023.


Syyskuussa 2023 Saarnipenkkiä levennettiin. Nurmikon päälle tuli aluksi kerros olkea, tarkoitus oli että olki kompostoituu mullan kanssa.



Isäntä toi multakauhallisia oljen päälle ja minä jatkoin siitä kasvualustan työstämistä.



Varmaan muistatte, että keväällä 2025 laajensin tämän Saarnipenkin itäreunaa vajaan metrin verran. Kivien väliin laitoin pönkäksi terijoensalavan paksuja oksia, jotta multa pysyy penkin puolella. 

19.5.2025 näytti tältä ja edellisen syksyn narsissien sipulit kukkivat.



26.6.2025 otetussa kuvassa näkyy toinen Saarnipenkin lehtosaarni.

Olin tyytyväinen, että sain kohopenkin laskemaan loivasti reunan suuntaan. Toivottavasti hiekkapitoinen istutusmulta keventää sopivasti savimaata ja päivänliljat, tiarellat ja muut perennat viihtyisivät tässä kasvualustassa. 



Laajennuksen etureunaan istutin lähinnä perennoja. Kuvassa näkyy vasemmassa reunassa hieman tuivion oksankärkiä, tuivio oli istutettu jo aikaisemmin penkin reunaan, mutta kuvan perennat ja kivet ovat viime kevään aikaansaannoksia.



Pienet punertavat pensaat kuvan kekellä ovat Red Hot Chili purppurahappomarjapensaita. 

Etureunassa kasvaa 2025 istutettuna 'Summer Glory' kaukaasianmaksaruohoa, ’Nifty Thrifty’ laukkaneilikoita ja ’Alex Dugui’ kissankäpälää.

Toivottavasti kaikki ovat hengissä talven jälkeen ja pääsen ottamaan parempia kuvia tulevana kesänä.



Otaksuttavasti tässä on oregoninmaksaruoho sedum oreganum. Saa korjata, jos meni väärin. Tämä tekee keltaisen tähtikikinnon heinä-elokuussa. Tykkään kovasti.



Tämän saarnipenkin pohjoisessa päädyssä on kasvamassa yksi metsätammi ja tammesta oikeaan näkyy hieman oranssiin sävyttynyt heisiangervo Amber Jubilee Physocarpus opulifolius 'Jefam'.

Hortensiapensaiden ympärille laitoin viime kesänä mm. himalajanesikko ’Gigas’n alkuja. Etureunaan on istutettu erilaisia päivänliljoja ja näkyyhän siinä kurjenmiekkakin. Todennäköisesti päivänliljojen runsaampaa kukintaa saa odottaa vasta vuodelle 2027, mutta olisi silti kiva päästä katsomaan esimakua tänäkin vuonna.



Saarnipenkin pohjoispäädyn tammen alle istutin varjoyrttiä ja tarhavarjohiippan alkuja. Toivon todella, että ne selviävät talvesta ja lähtevät keväällä kasvuun. Tammi ei vielä varjosta kovin paljon, joten valo-olosuhteet saattavat olla haaste varjohiipoille? Toisaalta etelä- ja länsisuunnassa on myös pensaita varjostamassa.



Vasemmassa reunassa kukkii kolme syyshortensia Pinkachua Hydrangea paniculata 'Smhppinka' ja kivien etureunassa keskellä on puolestaan syyshortensia Prim White pensaita. Vasemmassa reunassa näkyy toisen lehtosaarnen runko.



Kuvan vasemmassa alakulmassa näkyy kukassa yksi päivänlilja, tuo on ehkä 'Fragrant Treasue', jos sen vaaleankeltaisesta sävystä voi jotain päätellä.



Näkymä pöytäkiven alueelta Saarnipenkin suuntaan elokuussa 2025.



Jää nähtäväksi, miltä Saarnipenkin kasvukausi 2026 tulee näyttämään. Tallennan vielä alle tämän hetken kasvilistan, jota voi täydentää uusien kasvien myötä. Toivon hartaasti, ettei menetyksiä tule kovin paljon.


Kasvilista:

Puut:

  • Kartiovalkokuusi, istutettu 2023
  • Lehtosaari fraxinus exinus excelsior (2), istutettu 2023
  • Metsätammi, istutettu 2023
  • Mongolianvaahtera rungollinen Acer tataricum subsp. ginnala, istutettu 2023
  • Walkerinhernepuu, istutettu 2023

Pensaat:

  • Heisiangervo Amber Jubilee Physocarpus opulifolius 'Jefam', istutettu 2023
  • Keijuangervo 'Little Princess' (6), istutettu 2023
  • Keltakoivuangervo 'Tor Gold' Spirea bedulifolia (3), istutettu 2023
  • Koivuangervo Pink Sparkler 'Courispiol' Spirea bedulifolia (3), istutettu 2023
  • Lumipalloheisi 'Pohjan neito' Viburnum opulus, istutettu 2023
  • Marjaomenapensas Amelancier alnifolia (2), istutettu 2023
  • Marjatuomipihlaja (3), istutettu 2023
  • Purppurahappomarja Red Hot Chili (3), istutettu 2025
  • Syyshortensia Pinkachu Hydrangea paniculata 'Smhppinka' (3),  istutettu 2023
  • Syyshortensia 'Wim's Red' Hydrangea panicilata (3), istuttettu 2023
  • Syyshortensia Prim White (4), istutettu 2024

Havut:

  • Kanadanhemlokki Jeddeloh, istutettu 2025
  • Kartiovalkokuusi Conica
  • Kääpiövuorimänty (5), istutettu 2025
  • Pallotuija Danica (3),  istutettu 2023
  • Pallotuija Tiny Tim (3), istutettu 2023
  • Pesäkuusi 'Nidiformis' (2), istutettu 2025
  • Tuivio (2),  istutuettu 2023

Perennat:

  • Etelänkevätesikko
  • Himalajanesikko ’Gigas’
  • Jalokuunlilja ’Curly Fries’
  • Kaukaasianmaksaruoho 'Summer Glory'
  • Kissankäpälä ’Alex Dugui’
  • Komeamaksaruoho 'Herbstfreude'
  • Komeamaksaruoho ’Purple Emperor’
  • Laukkaneilikka ’Nifty Thrifty’
  • Patjarikko ’Purpurteppich’
  • Rönsytiarella
  • Särkynytsydän
  • Särkynytsydän alba
  • Tarhakurjenmiekka ’Little Bay Denoc’
  • Tarhakurjenmiekka ’Black Watch’
  • Tarhakylmänkukka
  • Tarhapäivänlilja Fragrant Treasure
  • Tarhapäivänlilja Joan Senior
  • Tarhapäivänlilja Stella D’Oro
  • Tarhavarjohiippa
  • Turkestataninmaksaruoho
  • Varjoyrtti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti