maanantai 6. joulukuuta 2021

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!



Eilen sunnuntaina aamu valkeni kylmänä ja kauniina, pakkasta oli -23 astetta, mutta pohjoinen viima sai sään tuntumaan hyisemmältä. Järven kansi on kiinni, mutta jään paksuus ei ehkä riitä kaikin paikoin turvalliseen kävelyretkeen, joten jäätyköön rauhassa lisää.



Lunta on satanut viimeisen viikon aikana ja kuorrutusta on noin 10-15 cm. Tässä rohtokatajasta näkyy vain oksan kärjet.



Aurinko nousee verkkaiseen tahtiin.






Tein tänä vuonna soikean katajakranssin talon seinustalle. Jätin sen tarkoituksella koruttoman yksinkertaiseksi. Kranssin pohjan muotoilin notkeista oksista. Korkeutta kranssilla on 105 cm.



Täältä katsottuna kranssi on lähellä keittiön ovea.



Keittiön pöydällä kranssi tuntui suurelta, mutta talon seinällä ei lainkaan. 



Olen huono ottamaa kuvia ulkovaloista. Pitäisikö salama kytkeä pois? 








Tämä hevostallin lähellä oleva kookkaaksi kasvanut tuija näkyy valaistuna komeasti kauas maantielle.



Laitoin lyhdyn valaisemaan kivipaadessa olevaa talon numeroa, tämäkin näkyy maantielle.



Itsenäisyyspäivä valkeni lumisateessa, mutta aamulenkillä alkoi jo taivas kirkastua, vaikka edelleen lunta satelee hiljalleen. Pakkasta on -10 astetta.



Maisema on talvinen ja se sopii minulle. Ennusteen mukaan koko viikko jatkuu pakkasten paukkuessa, joten suojatkoon lumi kasveja ja kaunistakoon näkymiä.



Tässä huurrutetut pihlajanmarjat sinivalkoista taivasta vasten.

Leivinuunissa ritisee tuli, taidan ryhtyä leipomaan pikkuleipiä päivään sopivan musiikin tahdissa. Hyvää itsenäisyyspäivää teille jokaiselle!

28 kommenttia:

  1. Kauniita talvisia kuvia! Tuo kranssi on todella hieno. Ihana just tuollaisena yksinkertaisena ihan paras. Ihana tunnelma välittyi postsuksesi viimeisestä kappaleesta- leivinuunin lämpö, päivään sopiva musiikki ja pikkuleipien tuoksu. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Tarja. Ensimmäiset kookospikkuleivät ovat uunista ulkona ja maistiaisten mukaan onnistuivat. Seuraavaksi kaurakeksit työn alle.

      Poista
  2. Ihania talvikuvia. En tykkää mitenkään talvesta, mutta kyllä tämän muutaman kuukauden aina kestää. Lumi tekee hyvää kasveille ja jouluna ainakin toivoisi olevan valkoinen maa.
    🇫🇮 Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  3. Hyvää itsenäisyyspäivää!
    Ihanan levolliset kuvat, talven tunnelma, jää- ja lumikannen alla uinuva luonto. Salaman kanssa kuvista tulee varmasti tarkempia; jos salaman laittaa pois päältä, vaatii kuva niin pitkän valotusajan, että tarvitaan jalustaa, jotta siitä ei tule heilahtanut. Kannattaa vain kokeilla eri asetuksilla, silleen usein löytää mieleisensä asetukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Saila! Pitkä valotusaika ilman jalustaa on huono yhtälö, joten pitää jatkaa vanhaan tapaan. Tällaisissa pulmissa olisi valokuvauskurssi tarpeen :).

      Poista
  4. Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  5. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  6. Hyvää Itsenäisyyspäivää!
    Miten kaunis puutarhasi on talvellakin. Kuin joulun ihmemaa. Mieli rauhoittuu jo kuvia katselemalla.
    Sailalta sait hyviä vinkkejä pimeän kuvaukseen. Se on minullakin opiskelun paikka. Salamavaloa en käytä, jolloin vaarana on kuvan tärähtäminen ja/tai rakeisuus. Kamerassani on joitakin asetuksia pimeällä kuvaamiseen, jotka tosin vaativat myös omaa säätämistä. Tämän pimeän vuodenajan voisi käyttää valokuvaamisen harjoittamiseen kesän valoisia aikoja odotellessa.
    Toivoisin, että meillekin tulisi vähän enemmän lunta suojaamaan kasveja. Nyt täällä on nippanappa muutama sentti ja kuitenkin päivätolkulla kunnolla pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Between! Pitäisi toden totta opiskella kameran käyttöä ja kaikkia niitä ominaisuuksia, mitä se kätkee sisuksiinsa ;).
      Toivottavasti sinne tulisi pieni lumisuoja lisää kasvien turvaksi, vaikkei ihan kohtuuttomia määriä kuitenkaan.

      Poista
  7. Lumipeitteen saaminen kasvien suojaksi on hyvä juttu. Päivällä kolasin lunta sen minkä irti sain ja peittelin pari arempaa kasvia. Lunta saisi tulla enemmän. Valojen kuvaaminen on minustakin hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sateli hiljalleen lisää lunta ja huomenna pitäisi seurata jatkoa. Toivottavasti sinnekin sataisi.
      En näköjään ole yksin tämän pimeäkuvauksen pulman kanssa.

      Poista
  8. Hyvää itsenääsyyspäivää!
    Ihanan aurinkoosia kuvia. Meillä oli harmaa ja pimiä päivä, muttei onneksi kovin kylymä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viime päivinä on saanut nauttia auringosta, mikä on ollut todella piristävää.

      Poista
  9. Kauniit kuvat sait otettua aurinkoisista pakkaspäivistä. Ei se aurinko kovin korkealle enää tähän aikaan vuodesta jaksa nousta. Meillä oli pikkuisen napakampi pakkanen eilisaamuna: -26,8. Hurjan kylmää ollakseen vasta joulukuun alku! Onneksi tänään on ollut lauhempaa, niin tarkeni ulkoillakin.
    Saitkin Sailalta hyviä vinkkejä valojen kuvaamiseen. Itse olen ottanut ulkovaloista vain kameran hämäräasetuksella kuvia ja laittanut kameran reunan talon seinää, kiveä tai jotain muuta paikallaan pysyvää kohdetta vasten. Ehkä neljäsosa kuvista onnistuu sillä konstilla :D Jalustan hakeminen sisältä on ollut mukamas liian vaivalloista.
    Oman kameran asetuksiin ja säätöihin kannattaa kyllä tutustua. Sain siitä hyvän muistutuksen muutama päivä sitten kun Nestorin kämppää kuvatessani löysin vahingossa kamerastani manuaalitarkennuksen. Mikä riemun hetki se olikaan, sillä automaattitarkennuksella kohteeseen osuminen oli tuuripeliä jo oikeassa mittakaavassa saati sitten miniympäristössä. Ensi kesänä tulee olemaan kivaa kuvata puutarhassa kun saa tarkennuksen juuri siihen mihin haluaakin.
    Hyviä itsenäisyyspäivän viimeisiä hetkiä! Meni vähän myöhäiseksi postausten lukeminen minulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, aurinko on ollut luksusta pitkän harmaan jakson perään. Arvasinkin, että teillä on ollut kylmempää kuin täällä, nämä lukemat ovat kyllä ihan riittäviä minulle - varsinkin tuulen kanssa. Kiitos vinkeistäsi kameran kanssa. Minä olen aivan surkea manuaalitarkennuksen kanssa, koska näköni on huono (olen kyllä yrittänyt). Silmälasitkaan eivät oikein auta riittävästi.
      Sain tyttäreltä valokuvaukseen perehdyttävän kirjan lahjaksi, mutta en ole saanut kaikkea hyvin opastettua tietoa otettua haltuun. Pitäisi jälleen paneutua asiaan… kun vain silmät olisivat paremmat.

      Poista
  10. Kauniita kuvia. Kuvaamisen opetteluun auttaa myös joskus se, että joku tuttu tai kaveri auttaa hieman alkuun. Tulee oma kamera tutummaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisikin hyvä tapa oppia. Pitää yrittää bongata joku tuttu, joka olisi tässä asiassa taitava. Nyt en vielä keksi sopivia vaihtoehtoja. Pakkanen jatkuu, nyt mittarin lukema on -23,5 pakkasta. Mutta ikkunanäkymä on ah, niin kaunis.

      Poista
  11. Huomenta!
    Blogissani on Joulun this or that-postaus ja nyt haastan sinut vastaamaan kysymyksiin blogissasi! Otatko jouluhaasteen vastaan?

    Iloista jouluarkea!🎄

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta Jasmin, otan sen vastaan.
      Toivon sinullekin iloista valmistautumista jouluun!

      Poista
  12. Ihania talvisia kuvia! Katajakranssi on yksinkertaisesti kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. Samaa mieltä olen katajakranssista, se alkaa olla vahva perinne.

      Poista
  13. Blogissani olisi odottamassa sinulle haaste.

    VastaaPoista
  14. Tulin toivottamaan sinulle oikein Rauhallista ja Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Between!! Olen ollut poissa blogin parista joulun valmisteluissa, mutta eiköhän tästä taas kohta vauhtiin päästä.

      Poista