Kiinanasterit ovat kukkineet keittiöpuutarhassa ja luulen, että kasvatan näitä vielä uudelleenkin. Tämä lajike on 'Silvery Rose'. Vieressä kasvaa iisoppeja.
Ananaskirsikka tai toiselta nimeltä karviaiskoiso on kasvanut mahtavan kokoiseksi kasvihuoneen vieressä. Pääsin maistamaan ensimmäisen kypsän hedelmän ja sehän maistui tosi makoisalta. Toivottavasti kaikki raakileet kypsyvät. Tajusin vasta hiljattain, että tämä tomaatin sukulainen olisi hyötynyt varkaiden poistamisesta, mutta sitä en tehnyt.
Saimme vielä elokuun viileän jakson jälkeen lähes helteistä lämpöä ja auringonpaistetta. Silti syksyn tuntua on aistittavissa, kuten moni muukin on todennut.
Perhoset saapuivat tauon jälkeen ja nyt niitä lentelee kukasta kukkaan.
Daalioiden kukinta jatkuu lämpimän jakson myötä runsaana. Nautitaan vielä lämmöstä ja loppukesän tunnelmasta, vaikka kalenterin mukaan syyskuun ensimmäinen viikko on jo takana päin.
Kaunista kukintaa vielä löytyy ja perhoset ilahduttavat aina läsnäolollaan :) Ihana viikko ollut säiden puolesta päällisin puolin, nyt alkoi satamaan.
VastaaPoistaterv. Maatuska/Selätön puutarhuri
PoistaViikko on ollut hieno ja lämmin. Meillä ei ole satanut, vaikka tänään näytti jossain vaiheessa siltä, että voisi sataakin. Sadetta en moiti, jos sitä saisimme, sillä edelleen on aika kuivaa. Hyvää syyskuun jatkoa sinulle!
VastaaPoistaKaunista kukintaa. Viikko on ollut ajankohtaan nähden tosi lämmin, mutta täällä aamut ovat olleet osin hyvin usvaisia ja aurinkokin on saattanut ilmaantunut taivaalle vasta iltapäivällä.
VastaaPoistaNautitaan lämmöstä vielä niin kauan, kuin sitä on saatavilla.
Meilläkin ovat aamut olleet sumuisia, mutta sumun hälvettyä on saatu nauttia ihanasta auringosta. Tämä viikko näyttäisi olevan lämmin ja aurinkoinen, täytyy yrittää tehdä perennojen siirtoa.
PoistaIhanat amiraalit ja punahatut💖
VastaaPoistaKesäiseltä edelleen tuntuu, vaikka syyskuuta jo viikko takana. Tänään oli meillä hikisen kostea päivä ja lopulta satoi vettäkin. Oli ihan kummallinen, kuin ukkosta edeltävä hapeton ilma.
Kauniisti kukkivat siellä daaliat!
Olen ihastellut amiraaleja, suruvaippoja, neitoperhosia ja muita liihottelijoita. Sunnuntaina meilläkin oli sateen tuntua ilmassa, mutta ei kuitenkaan satanut - vaikka sade olisi ollut ihan toivottavaa. Daaliat taisivat riehaantua tästä lämmöstä :).
PoistaUpean värinen kiinanasteri. Ja daaliat ovat ihania.
VastaaPoistaTuo kiinanasteri on aikamoinen kameleontti, sillä sen kukka aukeaa lähes valkoisena ja siitä se liukuu vaaleanpunaisen kautta tähän vähän lilaan taittuvaan vaaleanpunaiseen.
PoistaDaaliat ovat kyllä ihania ja on kiva, että ne kukkivat alkuun päästyään koko kesän ja syksyllä vielä pakkasin asti.
Kesäkukistakin on kiva saada käyttökelpoisia vinkkejä. Laitanpa kiinanasterin muistiin. Joku muukin on sitä kehunut.
VastaaPoistaNyt on lämmintä ja kosteus tekee siitä lähes läkähdyttävää. En valita. Edessä on kuitenkin liikaakin viluisia aikoja. Amiraali-perhosia on nyt runsaasti. Ilahduttava ilmiö.
Taisin itse saada kimmokkeen kiinanasterista Kruunuvuokon kertomien hyvien kokemusten myötä. Joo, ihan on ukkosta ilmassa, lämpötila on ollut yli 24 astetta ja kaukana jyrisee, en tiedä tuleeko ukonilma tänne asti. Ilma seisoo kuitenkin paahteisena ja kosteana. Totta, nautitaan lämmöstä, sillä ei tätä kauan kestä.
PoistaNyt on aivan ihanaa aikaa, lempeää laskeutumista syksyyn ja toivon tämän jatkuvan vielä! Asterit ovat ihania, ne ovat kuuluneet kesäkukka-arsenaaliini jo niin kauan kuin muistan 😊! Nyt on perhosten aika!
VastaaPoista