![]() |
Omat tarhakurjenpolvet huvimajan vieressä |
Esittelen teille kuvien kertomana kaksi erittäin inspiroivaa kohdetta. Nämä ovat erilaisia, niinkuin puutarhojen kuuluukin olla. Ensimmäisenä kohteena Katjan, Päivänpesän elämää -blogista tuttu, Arvilan tila vanhassa perinnemaisemassa peltojen keskellä 1800-luvun talon ympärillä. Katjalla oli huikea ja hyvin järjestetty taimimyynti, joten minäkin ostin monta purkkia kotiin viemisiä. Lisäksi Katja oli varannut minulle etelänkevätesikkoa ja vielä yllätyksenä ihanaa kerrottua kaukaasianpitkäpalkoa (korjaa, jos meni väärin). Olen niin iloinen, kiitos Katja!
Ihmisiä oli paljon liikkeellä, mikä on upea juttu. Yritin ottaa kuvia niin, ettei kukaan olisi joutunut selvästi tunnistettavaksi, pahoittelen, jos se ei onnistunut riittävän hyvin.
Arvila - puutarha vanhassa perinnemaisemassa
Huomasin, että Katjan arboretumin seutu liikautti sydäntäni. Edellisen vierailun jälkeen kasvua on tapahtunut paljon ja se antaa toivoa myös oman nuoren "puulajipuistoni” suhteen.Otin kuvia eri kuvakulmista samalta alueelta, koska näkymä muuttuu aina eri suuntaan tai suunnasta katsottuna. Tällaiset näkymät ovat minusta houkuttelevia.
Katja on saanut puiden alustat kasvamaan sekä pensaita että perennoja.
Oli innostavaa nähdä, miten perennat ja pensaat sopivat toistensa lomaan ja toimivat hyvin yhdessä. Oli kiva miettiä, mitkä lajit olisivat itselle sopivia. Kaikkihan me pyrimme toteuttamaan puutarhassa omia visioitamme.
Katselin paljon puita ja mietin omia vastaavia. On niin kiva nähdä erilaisia yhdistelmiä toisten puutarhoissa. Se pisti ajatukset niin vireystilaan suunnittelun suhteen, että ei unimatti malttanut tulla häiritsemään :).
Ihailin Katjan hoidettua puutarhaa, vaikka varmasti sää toi haasteita viimeistelyyn. Katjan omin sanoin: "puutarhurissa asuu pieni keräilijä" eli laji ja lajikemäärä oli valtava, mutta rikkaruohoja ei kasvien seassa näkynyt.
Perennat kukkivat joka puolella.
Kasvihuoneen edessä ja ympäristössä oli vierailijoista jopa tungosta. Onhan Katjan kasvihuone todella tarkastelun ja ihastelun arvoinen. Ei uskoisi, että nämä kasvihuoneen edustan perenna-alueet ovat vasta melko uusia. Nyt jo vallitsee Cottage Garden -meininki.
Tämä kuva on kasvihuoneelle kulkevan tie toiselta puolelta. Rajasin kuvasta ihmiset, jotka tulivat kasvihuoneen suunnasta.
Pioneja oli paljon kukassa. Sade ei ollut saanut niitä nujerrettua.
Kiitos Katja, oli taas elämys käydä ihailemassa puutarhaasi ja leivonnaiset olivat todella herkullisia. Sääkään ei haitannut, kun oli varautunut sadetakilla. Aamupäivällä ei edes satanut kovin paljon.
Malovanpiha, suuri puutarha taajamassa 2011 valmistuneen talon ympärillä
Päivän viimeinen kohde oli Mäntyharjulla, eli kellon kanssa kilpaa tähtäsimme vielä katsomaan upeaa taajamapihaa omalla paikkakunnalla. Olen käynyt täälläkin kerran aikaisemmin muutamia vuosia sitten ja kasvua on tapahtunut. Huokailin ihastuksesta monta kertaa. Täällä puutarhan tyyli sopi erittäin hyvin taloon ja ympäröivään maisemaan.
Tontin molemmin puolin kasvaa metsää. Talon emäntä nauttii havujen muotoilusta ja havuja oli käytetty paljon eri puolilla tonttia. Laatoitus on tehty isännän itse valamista laatoista.
Minusta havujen sijoittelu oli todella onnistunutta ja ilo silmälle. Perennat ja lehtipensaat täydentävät istutuksia havujen ympärillä. Molemmat korostavat toisiaan.
Isäntä hoitaa mielellään hyötytarhaa ja peruna sekä muut herkut näyttivät kasvavan hyvin. Harvoin löytää näin siistiä hyötytarhaa laattakäytävien rajaamana.
Täällä samaa lajia maanpeittäjänä oli käytetty suurempina yhtenäisinä alueina ja se toi harmonisen vaikutelman...
... kuitenkin erilaiset kasvit vuorottelivat hauskasti maata peittäen ja luoden kivoja yhdistelmiä.
Voitteko uskoa tätä siisteyttä! Pitkä kivimuuri talon edustalla on ladottu kauniisti ja muuri pengertää korkeuseron upeasti. Ylätasanteella kasvaa hortensioita.
Nuotiopaikka isojen kivien keskellä on huikea. Tämä siisteystaso vaatii työtä kitkijältä.
Tuo huolella hoidettu kuusiaita rajaa piha-alueen maantiestä. Kuusiaita on todella kaunis tausta puutarhalle.
Tässäkin kuusiaita on taustalla ja perennaryhmä havujen somistamana.
Erilaiset lehtimuodot tuovat elävyyttä.
Tämä kuvakulma on nuotiopaikan takaa talon suuntaan.
Syvä kumarrus tästä taidolla toteutetusta ja huolella hoidetusta kokonaisuudesta. Tämän jälkeen ei ole kiva katsella omia rikkaruohoja ja hoitamattomia alueita 😅.
No, oikeasti oli todella inspiroivaa ja nautin kaikeasta kauneudesta ihan hurjasti.
Aah tuhannet kiitokset näistä upeista kuvista. Katjan pihan upeuden olen nähnyt omin silmin jokin vuosi sitten. Tämä jälkimmäinen on aivan eri tyyliä, ihan kaupunkipiha. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Kuvat on pakko katsoa useaan kertaan. Kertakaikkiaan mykistävää. Itse kävin taidepihassa, jossa pääosassa ruoste ja romu. Ihanaa sekin. - terkuin pienen pihan Tuija
VastaaPoistaOli oikeastaan kiva julkaista nämä kaksi hyvin erilaista puutarhaa samassa jutussa. Minusta tästä välittyy hyvin, miten hienosti voi toteuttaa omaa tyyliä ja yhdistää valittu visio rakennukseen ja ympäristöön. Kiva, jos sinäkin tykkäsit :).
PoistaMinänkin kiittelen sinua näistä virtuaalivierailuista. Katjan blogia seuranneena hänen puutarhansa on tullut aika tutuksi. Sinun kuvasi näyttävät uusia näköaloja, erityisesti arboretumiin. "Pieni keräilijä" on rakentanut puutarhasta onnistuneen kokonaisuuden, jossa riittää näkemistä vaikka kuinka. Ihailtavan runsas, siisti ja ihana puutarha.
VastaaPoistaMalovanpiha on taas erilainen puutarha, jossa kasvien muodoilla ja lehtivihreän massalla on suuri merkitys. Todella siistiä eli puutarhassa on kitketty ja leikattu ahkerasti. Puutarha on varmasti tarkkaan suunniteltu alusta lähtien. Upea puutarha.
Kiva kuulla. Katjan blogi on meille tuttu ja ahkerasti luettu.
PoistaMalovanpihan osasit hyvin kiteyttää. Unohdin vielä mainita, että isäntä ja emäntä ovat tehneet kaiken itse vuosien saatossa. Puutarha on heille todella rakas harrastus ja koko perhe viettää siellä paljon aikaa.
Olipa erityisen kiva postaus! Mukava päästä katsomaan Katjan puutarhaa sinun silmiesi kautta. Minäkin pyysin poikaani yhtenä vuonna kuvaamaan pihaa vierailijoiden aikana. Oli hauska huomata kuinka erilaisia kuvakulmia toinen hakee ja näkee, varsinkin ihminen joka ei niin ole kiinnostunut kuvaamaan juuri jotain tiettyä kasvia mahdollisimman mairittelevasta kulmasta.
VastaaPoistaMielenkiintoinen oli tuo sinun toinenkin kohteesi!
Kiva kuulla. Olen itsekin huomannut, että omaa puutarhaa urautuu helposti kuvaamaan samoilla reiteillä ja samoista paikoista, vaikka talvella aina ajattelen, että pitää muistaa ottaa uusia näkymiä ja kuvata eri kohtia kuin tavallisesti.
PoistaOli ihana kiertää taas pitkästä aikaa toisten puutarhoja. Viime kesät ovat olleet niin kiireisiä, että matkat ovat jääneet tekemättä. Tällainen päiväkäyntikin virkisti.