Suru ja huoli on ollut lähellä jo jonkun aikaa, sillä rakas koiramme Rita on oireillut ja tutkimuksia on tehty. Pahoinvointi ja oksentelu alkoivat tämän vuoden puolella. Ensin ajattelin, että kyse oli vain jostain tilapäisestä, mutta oireet lisääntyivät ja samalla Rita alkoi tuntua väsyneeltä.
Olemme liikkuneet lenkeillä säännöllisesti koko koiran elämän ajan ja tuntui oudolta, että nyt koira enemmän laahusti perässä kuin liikkui iloisesti eteenpäin entiseen tapaansa. Verikokeesta löytyi huonoja löydöksiä ja ultraäänitutkimuksessa näkyi kasvain ohutsuolen ja pernan vaiheilla. Ohutsuolen alkuosassa oli myös muutoksia eli ilmeisemmin kasvain oli laajenemassa sinnekin. Oireille löytyi selitys.
![]() |
| 'Mitä haluatkaan minun tekevän?' Kuva: Ida Santaharju |
Eläinlääkärin kanssa keskustelu toi huonossa tilanteessa parhaimmaksi vaihtoehdoksi tuoda rakkaan kaverin loppuvaiheisiin mahdollisimman paljon hyviä hetkiä, mutta ohjeistuksena oli tarkoin seurata voinnin muutoksia, jottei koira joutuisi kärsimään tuskia. Kasvain kasvoi nopeasti.
![]() |
| 1-vuotiaana Kuva: Ida Santaharju |
Beaucenpaimenkoirat eivät hevin näytä kipua. Tänä vuonna Rita olisi täyttänyt 9 vuotta, mutta syntymäpäivään ei päästy. Huonoja päiviä alkoi olla enemmän kuin hyviä, pahoinvoinnin aikaan mitkään superherkutkaan eivät kelvannet, myöskään eläinlääkäriltä saadut pahoinvointilääkkeet ja kipulääkkeet eivät menneet suusta alas.
![]() |
| Kuva: Ida Santaharju |
Rita on ollut meille suurenmoinen koira, kerrassaan uskollinen ja rakastava perheenjäsen. Se on liikkunut kanssamme lähes joka paikkaan, mihin koira on ollut sallittu. Miellyttämisen halu ja tarkka omistajan toiveen seuraaminen on ollut Ritalle niin tyypillistä. On tuntunut, että Rita ymmärsi kaiken puheen, sillä sen kouluttaminen oli helppoa. Toki olimme johdonmukaisia ja positiivinen vahvistaminen oli kaiken koulutuksen ydin.
![]() |
| Tilusten vahti työssään |
![]() |
| Kaveri mustikkametsässä |
Tällä viikolla jouduimme tekemään hyvin raskaan päätöksen, sillä pahoinvoinnin ja ruokahaluttomuuden lisääntyminen ei tuntunut enää reilulta ja pelkäsin koiran kärsivän vielä enemmän kuin se näytti meille.
Tämä menetyksen suru tuo elämän räsymattoon tummia ja surun syviä sävyjä. Toisaalta Rita ei koskaan kuole mielestämme ja sen jykevän tassun jälki jää varmasti sydämeen elämään.























