MINÄ PUUTARHURINA -haaste

Kivisen Vilman blogista - klik - sain haasteen pohtia vapaamuotoisesti, millainen puutarhuri olen. Ensin alkuun on todettava, että olen itseoppinut kotipuutarhuri. Uskon voivani oppia jatkuvasti yhä edelleen.

Olen asunut kerrostalossa Helsingissä lapsuuden ja nuoruuden - aina opiskelujen päättymiseen saakka. Meillä oli kesämökkinä vanha punamultainen torppa, jota ympäröi noin puolen hehtaarin maapläntti. Torppa oli rapistunut, piha villiintynyt ja perunamaa kasvoi lepikkoa, kun ensimmäistä kertaa saavuimme paikalle. Vanhempani tarttuivat toimeen; he kunnostivat rappeutumassa olevat rakennukset ja myös ympäristö alkoi muuttua. Isä raivasi perunamaan takaisin alkuperäiseen käyttöönsä, itse asiassa peltoa tuli ihan kunnioitettava alue sekä perunalle että muille hyötykasveille. Mökin pihassa kasvoivat myös marjapensaat ja mansikat, näiden lisäksi äitini istutti omenapuita, koristepensaita ja teki kivikkorinteeseen perennapenkin maanpeitekasveille.

Hämykurjenpolvi, harmaakurjenpolvi "Ballerina", alhaalla tarhakurjenpolvi

En koskaan lähtenyt mökille vastentahtoisesti, nautin torpan vanhanaikaisesta tunnelmasta ja kesistä maalla. En kuitenkaan nauttinut pakollisista kitkemisurakoista kasvimaalla - ajattelin aina, ettei kukaan kavereistani Helsingissä joutunut konttaamaan tuntikausia peruna- ja kasvimaalla. Kävin myös läheisellä maatilalla kitkemässä "kilometrien" mittaisia mansikkarivejä, kun kaverini (talon tyttöjä) kävi pyytämässä. Päätin kyllä, että aikuisena en moiseen ryhdy.

Eräänä kesänä päätin viettää kesätöiden päätyttyä pienen hetken mökillä ennen lukion kolmannen luokan syyslukukauden alkua. Repussa oli kirjoja, joita ajattelin lukea riippumatossa. Jäin postiauton kyydistä ja päätin poiketa pysäkin vieressä maatilalla tervehtimässä talon väkeä. Sisällä kuulin, että talon isäntä oli kuollut muutama päivä aikaisemmin sairauskohtaukseen. Lupauduin auttamaan puutarhan kitkemisessä ennen tulossa olevia hautajaisia. 

Talon eteläseinustalla pionien ympäristöä kitkiessä mietin, että mitähän kummia kasveja pionien juurelta kasvaa, päättelin ne rikkaruohoiksi. Tuossa tilanteessa tutustuin tietämättäni ensimmäistä kertaa vuohenkelloon alueella, missä myöhemmin alkoi yli 30 vuotinen "sotani" kyseisen kasvin kanssa. Tietämättäni olin tulevan kotini puutarhassa ensimmäistä kertaa "puutarhuroimassa".

Tuon loppukesän tapahtuman jälkeen kului vielä vuosia ennen kuin menimme naimisiin ja muutin emännäksi taloon. Niin vain kaupunkilaisesta tuli maalainen - melkoinen muutos, mutta hyvä sellainen!

Tulevana kesänä meillä on mieheni kanssa 34 vuotta yhteistä matkaa elettynä tässä vanhassa kartanossa, joka on nähnyt niin monenlaista elämää ja asukkaita yli 150 vuoden aikana. Puutarha on rakentunut hiljalleen ja vaiheittain. Itse olen oppinut "puutarhuriksi", koska on ollut halu etsiä tietoa ja oppia. Puutarhablogien löytäminen oli minulle iso harppaus innostukseen ja inspiraatioon. Löytyi samankaltaista seuraa, kokemusten ja tiedon saamista sekä jakamista.

Nautin kauneudesta. Yritän tehdä laajoja istutusalueita, joissa kasvien värit sointuisivat keskenään ja haluan nähdä toistoa väreissä myös laajemmalla silmäyksellä, jotta näkymä olisi harmoninen ja rauhallinen. Toki kiinnostavat lehtimuodot ja kontrastit tuovat elävyyttä ryhmiin. On haastavaa ja samalla mielenkiintoista yrittää maalata erilaisilla kasveilla sellaisia näkymiä, mitä tavoittelee. Eihän se tietenkään aina onnistu, mutta sitten yritän uudelleen.

Nyt olen innostunut saamaan puutarhaan uusia puita, pensaita, köynnöksiä ja perennoja, monet vuodet jaoin vain jo saatuja ja olemassa olevia.

Olen ollut aina vähän pedantti ja nautin järjestelmällisyydestä. Puutarhassa nautin siististä nurmikosta ja rajauksista. Vaikka eihän tämä jatkuvasti toteudu, heinä kun kasvaa sopivalla säällä ihan vimmatusti ja niinä aikoina saattaa olla kädet täynnä muuta puuhaa.

Olen myös aika ahkera, kun sille päälle satun. Sisukkuudesta on hyötyä silloin, kun kiven pyörittäminen meinaa olla voimien äärirajoilla tai kottikärryt vaappuvat painavan lastin alla ja joutuu ottamaan vauhtia pieneen ylämäkeen. Innostavan projektin kanssa ajantaju häviää, eikä malttaisi millään lopettaa.

Kottikärryt ovat käsilaukkuni puutarhassa. Mukana kulkee myös ämpäri tai pari. Yleensä kuljetan kottikärryissä mukanani erilaisia puutarhan työkaluja, joille saattaa tulla yllättävä tarve. Koska puutarhani on noin hehtaarin kokoinen, ei millään viitsisi lähteä hakemaan esim. oksasaksia, jos näkeekin lohjenneen oksan pensaassa samalla, kun on kitkemispuuhissa viereisessä perennapenkissä. Askelia tulee muutenkin mukavasti. Ja olen huomannut, että myöhemmin ei välttämättä lohjennutta oksaparkaa enää muista, ellei asiaa hoida heti havainnon tehtyään.

"Vie mennessäs, tuo tullessas" ... on tuttua. Täyteen lastattu kottikärryllinen multaa kohteeseen ja takaisin päin jotain muuta toisaalle. Välillä ei järjestelmällisyydestä ole sitten tietoakaan, kun huomaa paluumatkalla kiveä viedessään, että pitääkin ruveta tekemään kivelle kavereineen mukava sommitelma....  näin sitä harhautuu uusiin uusiin puuhiin kesken kaiken.

En ole edustava puutarhuri sievissä asusteissa. Haluan työskennellä mukavissa vaatteissa, mitkä sopivat kulloiseenkin puuhaan tai säätilaan. Raskaiden maansiirtojen tai lapiointien jälkeen multaa löytyy välillä jopa hiuksista. Välillä saattaa satunnaisten pihassa poikkeavien ihmisten olla vaikea pitää kasvot peruslukemilla, kun minulla on hikeen värjäytynyttä multaa naamassa ja hiukset epäjärjestyksessä. Tällaisten tilanteiden jälkeen, jos käy sisällä juomassa ja vilkaisee peiliin, pääsee yleensä nauru itseltäkin.

Pidän monipuolisesta liikkumisesta, päivittäin tulee käveltyä (tai juostua) koirakaverin kanssa 4-10 km lenkkejä. Lenkkeily on meillä mieheni kanssa myös yhteinen harrastus lentopallon ohessa. Puutarhatöiden tuoma hyötyliikunta on minusta kivaa, kuntosalilla käymiseen en ole saanut itseäni vielä innostettua.

Rikkaruohojen kitkeminen on mukavaa silloin, kun se ei ole pakkotahtista. Muistan hyvin monet vuodet, jolloin tuntui epätoivoiselta pitää perenna-alueiden hoitotasoa yllä. Aina olin jälkijunassa ja vuohenputket nauroivat (vuohenkelloista puhumattakaan). On ihan rentouttavaa kitkeä kiireettömästi ja samalla tarkkailla perhosten ja pörriäisten touhuja - ja välillä harhautua johonkin kiinnostavaan välipuuhaan. 

Uusi keittiöpuutarha ja kasvihuone innostivat uudelleen oman sadon kasvattamiseen. Tällä saralla on vaikka kuinka paljon oppimista, vaikka olihan minulla kasvimaa jo 33 vuotta sitten. Kasvihuoneessa puuhaaminen on ihanaa ja itse kasvatetut vihannekset maistuvat niin mukavilta.

Kiitos Kivisen Vilma tästä haasteesta!

Haasteen säännöt: voit kirjoittaa sinusta puutarhurina vapaasti oman mielesi mukaan tuoden esiin niitä asioita, jotka kuvaavat sinua ja harrastustasi. Mainitse, että olet saanut haasteen Kivisen Vilman -blogista. Laita haastepostauksesi linkki tähän postauksen kommenttiosioon. Minä (Kivisen Vilma) kokoan niistä aikanaan oman blogikirjoituksen.

Olisi mukava kuulla moneltakin teistä, millaisia puutarhureita oikein olette!

Haastan muukaan pohdintaan blogit: Valkoista salviaa
                                                            Rikkaruohoelämää
                                                            Hiidenkiven puutarhassa


Loppukommenttina kiitän lämpimästi Eevaa blogista Viherrin. Eeva neuvoi postauksessaan konkreettisesti, miten voi tehdä kuvakollaaseja Canvalla. Aloin vasta harjoittelun edetessä päästä paremmin jyvälle mm. kuvien pinentämisestä järkevään kokoon, joten ehkä seuraavalla kerralla saan homman onnistumaan vielä paremmin.

Pikkuhiljaa alkaa tämä Bloggerin alustakin tulla tutummaksi. Keksin vasta nyt muutamia juttuja, mitä en alkuun ymmärtänyt ;).