Tänä vuonna toinen hallayö uhkasi viime yönä, mittari näytti käyneen nollassa, mutta onneksi daaliat eivät vielä siitä suuttuneet. Kuva on otettu tänään iltapäivällä. En yhtään arvannut etukäteen hallan vaaraa, sillä sunnuntaina satoi ja päivä oli kaikin puolin harmaa.
Tänään sitä vastoin on ollut kaunis aurinkoinen päivä, mutta lämpötila ei noussut kuin 15 asteeseen ja iltaa kohden tuntuu melkoisen kylmä pohjavire, joten ensi yönä voi käydä daalioille huonosti. En vielä haluaisi näistä luopua.
Sama juttu on hortensioiden kanssa. Kauniista kukinnasta nauttisi mielellään vielä pitkään.
Edessä on japaninmagnolia, joka onneksi piristyi kesän aikana, vaikka keväällä se näytti aika heikolta. Taustalla kukkivat hortensiat.
Istutin 2,5 viikkoa sitten heinäseiväsaidan päätyyn kaksi uutta Vanille Fraise syyshortensiaa. Siinä kitui aikaisemmin yksi karviaispensas, joka sai lähteä, koska ei suostunut kasvamaan.
Tänään olen kunnostanut kasvualustoja ja istuttanut perennoja uusiin paikkoihin. Nekin saisivat kaikin mokomin juurtua kunnolla. Minulla olisi vielä pitkä lista suunnitelmia, jotka toivoisin ehtiväni tehdä syksyn aikana.
Mukavaa viikkoa!






Ihanasti kukkivat vielä daaliasi🤩Toivotaan vielä lempeitä öitä! Meillä daaliat ovat jo niin huonossa jamassa, että on minun puolestani ihan sama, vaikka halla veisi. Ne kukkivat kaikki todella huonosti ja osa ei ollenkaan.
VastaaPoistaMinullakin on purkkiarmeija odottamassa istutusta, joko valesellaista tai sitten ihan oikeaa. Talvi alkaa painaa päälle ja tuntuu, että aika loppuu!!!! Ja aina, kun olisi vapaapäivä, tuntuu satavan vettä, plääh😕
Mukavaa viikon alkua kuitenkin!
Harmillista, että tämä kesä oli huono sinun daalioillesi. Mikähän siihen mahtoi vaikuttaa? Minulla oli onnea näiden omien kanssa, sillä kukinta alkoi kesäkuun puolella ja yhä on jatkunut runsaana. Uskon, että juurakoiden esikasvatus onnistui hyvin ja daaliat ovat viihtyneet perenna-alueiden kohopenkkeihin istutettuina.
PoistaViime viikko meni minultakin vähän hukkaan sateiden ja pakollisten menojen vuoksi. Toivottavasti saisi nyt alkuviikolla paljon aikaan ennen seuraavaa saderintamaa. Toivon sinullekin poutaa vapaapäiville!
Daaliasi näyttävät hyvin kauniilta, toivotaan hyvää vointia niille vielä pidempäänkin. Syksy tuli jotenkin puskista tai sitten olen unohtanut katsoa kalenteria. Aurinko on sentään paistanut aika mukavasti ja lämmintäkin on riittänyt siten, että ulkona on ollut kiva puuhailla.
VastaaPoistaKannatti vaihtaa kitualias karviainen syyshortensiaan. Silmä lepää sen kauneudessa, eikä vatsa taida kummempia kommentoida karviaisten vähenemistä.
Toivottavasti myös bloggerin lukulistat alkaisivat päivittyä. Oma listani on jatkuvasti 9.9. -tilanteessa. Tännekin tulin muita reittejä kurkkaamaan, onko uutta ja olihan täällä.
Mukavaa viikkoa sinulle!
Minustakin tuntuu, että en oikein pysy ajankulussa mukana. Onneksi aurinkoinen sää houkuttaa aina ulos puuhaamaan jotakin. Pikkuhiljaa siis edistymistä tapahtuu. Joo, karviainen vaikutti olevan henkitoreissaan, toukat söivät säännöllisesti sen lehdet, eikä satoakaan tullut. Piikkisten oksien juurella kitkeminen ei ole mukavaa. Valitsin siis kauneuden.
PoistaBloggerilla taitaa olla aika paljon ongelmia, ehkä ne asia kerrallaan hoituvat kuntoon. Minä en ollutkaan huomannut, että lukulistat eivät päivity.
Toivotaan, ettei pakkanen tule vielä. Meilläkin toissa-aamuna kylmää, mittarissa +3. Ja nythän on aika pilvistä luvassa, ei siis suurta pakkasvaaraa.
VastaaPoistaKannatti kyllä vaihtaa huonosti voiva karviainen hortensioihin!
Aivan, nyt sai taas huokaista vähäksi aikaa pakkasten suhteen, sillä epävakainen jakso on tulossa. Uskon ja toivon hortensioiden viihtyvän tuolla paikalla, joten niistä on tulevaisuudessa iloa.
PoistaKylmää oli meilläkin muutamana yönä mutta ei ihan mennyt pakkaselle. Nyt on onneksi ollut vähän lämpimämpiä öitä, tosin on sitten ollut sateistakin.
VastaaPoistaKituliaan karviaisen vaihto hortensioihin oli varmasti kelpo vaihtokauppa. Niistä tulee sopiva pari nurmialueen toisella puolella kukkiville hortensioille.
Mukavaa viikonloppua! Toivottavasti aurinkokin suvaitsisi näyttäytyä.
Nyt niiden muutaman kylmän yön jälkeen on täälläkin ollut hieman sateista ja näin ollen lämpimämpää. Kiva, että kaikki hortensiat ja daaliat kukkivat täyttä päätä ja niistä saa paljon iloa.
PoistaKumma, että en keksinyt jo aikaisemmin istuttaa muuta sen kivuliaan karviaisen tilalle. Onneksi asia on nyt korjattu ja hortensiat tuovat tulevina vuosina kauniisti toistoa näkymään.
Vielä olisi paljon hommia odottamassa. Ensi viikolle on luvattu myös poutaa, joten toivotaan, että saan jotain aikaiseksi. Aurinkoinen sää lisää kummasti energiaa moottoriin.
Thank you!
VastaaPoista