perjantai 2. tammikuuta 2026

PUUTARHAVUOSI 2025

 




Lahjaksi saatuja sinivuokkoja kukki keväällä monin paikoin. Haaveena on saada niitä levitettyä aikanaan myös arboretumin puiden juurille.

Puutarhavuoden 2025 arviointi

Vastaan tänäkin vuonna Minnan, Hiidenkiven buutarhassa -blogi , hyvään haasteeseen hieman mukaillen vastauspohjaa omiin tarpeisiini. On hyvä arvioida kasvukauden aikana saatuja kokemuksia ja tapahtuneita asioita, sillä näistä koosteista on itselle hyötyä tulevina vuosina. 



Mainittakoon aluksi, että kesän 2025 sää oli vaihteleva. Meidän tontilla kevät oli kylmä ja pakkasöitä riitti toukokuun 13. päivään asti. Senkin jälkeen mittarin lukema painui monena yönä nollaan. Hallaharsoja sai siis viritellä ja kylmyys vaikutti monien kesäkukkien kasvuun mm. tsinnioille se koitui kohtaloksi.

Kylmä ja kuiva kevät vaihtui viileäksi ja kuivaksi kesäkuuksi, kunnes juhannuksen tietämillä alkoi sataa reippaasti. Kesäkuussa satoi lopulta 120 mm. Heinäkuun alussa oli myrskytuulia sateen kanssa ja oja tulvi jopa joeksi arboretumin länsirajalla.

Heinäkuun ensimmäinen hellepäivä oli muistiinpanojeni mukaan 12.7. ja sen jälkeen riitti lämmintä pitkäksi aikaa. Harvinaisia 30 asteen helteitä oli todella monta kertaa ja pitkä helteinen jakso päättyi vasta elokuun puolella.

Uusia toimintatapoja



Vuonna 2024 valmistunut lasiveranta oli hyvä ja tarpeellinen paikka kesäkukkien taimikasvatuksessa. Sisällä itäneet ja alkuvaiheen esikasvatuksesta hyötyneet taimet oli kiva saada verannalle. Öisin levitin taimien päälle 1-3 hallaharsokerrosta tilanteen mukaan. Taimet pääsivät kuitenkin tottumaan ulkolämpötiloihin ja valoon paremmin kuin sisällä ikkunoilla kasvaessaan. Eikä Rilla päässyt leikkimään taimipurkeilla.

Haketimme paljon oksia lehtineen. Varsinkin koivunoksista tuli mukavasti vihermassaa hakkeeseen. Olen kokeillut käyttää syntynyttä oksalehtisilppua biokompostereiden kuivikkeena hyvällä menestyksellä. Biojätettä lisätessä laitan em. kuivikkeen kanssa reilulla kauhalla myös biohiiltä ja kompostit näyttävät toimivan hyvin. Seuraan tätä kokeilua ja kerään itselleni tietoa.

Isäntä värkkäsi syksyllä hevostalliin stryoksilla vuoratun noin kuution ”mökin” ja siellä yritän ensimmäistä kertaa talvettaa verijapaninvaahteran, terassihortensioita ja daalianjuurakot. Styroksialueen keskellä on pikkuinen patteri, joka käynnistyy, jos lämpö laskee alle +3 asteeseen.

Uusia rakenteita puutarhaan kaudella 2025



Huvimajan alueelle valmistui uusi terassilaudoitus huhtikuussa, aikaisempi oli tullut tiensä päähän. Nyt ei enää mene jalka laudasta läpi. 



Uusi portti arboretumin länsirajalle tuli valmiiksi toukokuussa. Samalla sain tehtyä portin molemmin puolin istutusalueet.

Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Jossain määrin. Oma tapani on säätää ja viimeistellä suunnitelmat vasta istutusvaiheessa. Talven aikana tehty raakile muuttuu ja muotoutuu tehdessä. 

Ihan kaikkia suunnitelmia en saanut toteutettua ja toisaalta tein istutuksia, jotka keksin vasta kevään ja kesän aikana.

Arboretumiin tuli huomattavasti lisää perennoja. Siirsin puutarhan puolelta paljon omia perennoja ja ostin myös itselle uusia perennan taimia. Yhä edelleen on maan peittäminen kesken, mutta on jännittävää nähdä kevään tilanne, toivottavasti kaikki istutetut kasvit lähtevät kasvuun elinvoimaisina.

Uudet kasvit





Istutin uusia puita 10, matalia havuja 30, pensaita 61, ostettuja perennoja 155 ja köynnöksiä 5 kpl. Muistin vielä, että ostin myös Korpikankaalta 100 perennan pikkutaimea, jotka lähtivät hyvin kasvamaan.

Uusia ostettuja taimia asettui edellisen mukaan puutarhaan 361 taimea, löysin vielä kolme kuittia, joten päivitin kasvitietoja jutun julkaisun jälkeen. Onneksi sain ostotaimien lisäksi jaettua itseltä paljon vanhojen perennojen alkuja arboretumiin. Lisäksi kasvatin muutamia perennoja siemenestä.

Tallennan nämä tiedot blogiini, jotta voin tulevaisuudessa tarkastella, missä vaiheessa tämä taimien ostaminen vähenee. Luullakseni se vähenee, kun arboretum alkaa olla sen suuntainen, kun visioissani näen. Laajan alueen kasvittaminen ei ole ihan nopeaa.

Menetitkö kasveja?

Toinen tuohituomi kuolla kupsahti arboretumissa, syy tähän menetykseen on tuntematon. Ehkä jotain selviää, kun keväällä kaivan sen juuripaakun irti tutkittavaksi.



Terijoensalavan halkeama laajeni viime talven aikana huomattavasti. Kuvakulma on huono, mutta halkeama ulottui lähes maahan asti. Todennäköisesti tämä talvi kiilaa halkeamaa vielä suuremmaksi. On suuri vaara, että myrskytuulien aikana puu halkeaa lopullisesti ja painavat rungot tekevät tuhoa kaatuessaan. Tämän vuoksi olisi varmasti järkevää toimia hallitusti ennakkoon. 



Terijoensalava on kuulunut puutarhan maisemaan jo kauan ja on haikeaa ajatella sen hävittämistä. Toisaalta salava on hyvin roskaava puu ja olen jo alkanut miettiä mahdollisuuksia sen tilalle. Onko teillä kenelläkään kokemuksia terijoensalavan kannon ja paksujen juurien jyrsimisetä eli voisiko sillä menettelyllä saada eliminoitua uudet maasta puskevat salavanversot? Haaveilen uudesta istutusalueesta tuolle paikalle, mikäli joudun luopumaan terijoensalavasta.

Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?



Haaveilen edelleen patsaista tai suurista kauniista ruukuista, joita näkee vanhoissa englantilaisissa elokuvien puutarhoissa. Jos isken silmäni johonkin, niin into vaimenee hintalapun nähtyäni. Olisi kiva saada vanhan pylvään päälle tuollainen ruukku. Olen aika valikoiva materiaalien suhteen.

Onhan minulla paljon muitakin puutarhahaaveita, mutta kaikkien toteutuminen ei ole mitenkään mahdollista. 

Mikä asia kuluneelta puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan kesästä 2025?



Puutarhavierailuihin ilmoitettu viimeinen sunnuntai 17.8.2025 oli häkellyttävä, sillä vieraita tuli niin paljon kahden tunnin aikana. Olin siitä tietysti hyvin kiitollinen, mutta tuollaisen vierailijamäärän kanssa yksilöiden kohtaamiseen ei jää juurikaan aikaa. 

Tämä tilanne vahvisti ennakkoon sovittujen ryhmien tarpeellisuuden, sillä silloin voi opastetun kierroksen aikana paremmin vastata kysymyksiin ja vuorovaikutus on antoisampaa.

Syksyn aikana olin mukana VisitMäntyharjun järjestämissä kokoontumisissa kunnan matkailutarjontaan liittyen. Keskustelu ja ideointi oli mielenkiintoista.

Suurimmat saavutukseni puutarhassa kuluneena vuonna?



Keittiöpuutarhaan kärrättiin uutta kivituhkamursketta todella monta kottikärryllistä. Sitä ennen oli tietysti kitkettävä kaikki kasvavat heinät ja rikkaruohot.



Yksi ilon aihe oli arboretumin saarnipenkin etureunan laajennus, muokkaus ja perennojen istutus.

Mikä kasvi yllätti positiivisesti?




Kokeilin taas useamman vuoden tauon jälkeen kasvattaa daalioita perennojen lomassa ja se osottautui hyväksi ratkaisuksi huvimajan alueella. Daaliat täydensivät perennojen kukintaa mukavasti. Nyt daalianjuurakot ovat tallissa pakkasvahdin kanssa ja toivottavasti ne lähtevät hyvään kasvuun keväällä.

Oliko pettymyksiä?



Ehkä tähän voi mainita, että parin uuden pensastomaattilajikkeen kokeilu ei vastannut odotuksia makunsa puolesta. Ne jäävät jatkossa pois kasvatuslistalta. Palaan näihin myöhemmin.

Hyötytarhassa ja kasvihuoneessa kasvatus on kaiken aikaa yhtä oppimista. Heinäkuussa alkanut pitkä hellejakso toi vihannespunkit kasvihuonekurkkujen harmiksi. Yritin tilata ajoissa biologista torjuntaa, mutta Biotus Oy ilmoitti, ettei petopunkkeja ollut valitettavasti saatavissa, joten lopulta poistin kaikki kurkut kasvihuoneesta. Onneksi varhainen kurkkujen esikasvatus antoi minulle runsaan sadon ennen kun vihannespunkit iskivät.

Pitikö puutarhabudjettisi?




Tänä keväänä selvisin yhdellä tilatulla multakuormalla (vajaa 18 tonnia) lannoitettua istutusmultaa.

Huvimajan terassialueen budjetti oli tiedossa jo ennen päätöstä. Valtaosan uusista kasveista tilasin ennen kevättä tarjouspyynnön kautta, mutta kyllähän minä taas ostin kesän aikana melkoisesti muitakin kasveja.

En tee varsinaista budjettia, mutta tietysti harkitsemme kustannuksia ennen ostopäätöksiä. Toisaalta emme ole useaan vuoteen matkustelleet lainkaan ja monesta muusta asiasta säästän mielummin kuin puutarhasta. Eli valintakysymyksiähän nämä ovat. 

Täytyy myös ajatella, että puutarhani on puutarhamatkailun yritystoimintaa, joten yrittäjällä on aina kulunsa. 

Mitä opit / vinkit ensi kasvukaudelle?



Tuoksuherneiden tukikehikot on laitettava paremmin, jos sattuisi taas rankkasade kovalla tuulella kuten tänä kesänä. Muina vuosina samat tuet ovat pärjänneet aivan hyvin, mutta alkukesä 2025 kasvatti tuoksuherneet korkeiksi ja tuuheiksi kasvustoiksi, joten kova vaakatuuli sateen kanssa osui niihin tuet kallistaen. Onneksi pysyvää haittaa ei tullut.

Tuijien leikkaaminen on parempi tehdä loppusyksystä kuin keväällä.

Miten odotat tulevaa kasvukautta?



Olen tainnut aina vastata tähän Minnan kysymykseen monivalinnan kohdalla "into pinkeänä".

Nyt juuri pää on flunssan vuoksi sumea ja olo ryytynyt, joten suurta intoilua ei juuri nyt ole ilmassa. Päivä alkaa onneksi pikkuhiljaa pidentyä ja kevään lähestyessä uskon, että innostus nousee tuttuun tapaan. Odotan kiinnostuneena, lähtevätkö viime kesän perennasiirrot arboretumissa kasvamaan ja toivottavasti muutkin istutukset ovat hengissä. 



Haasteen säännöt:

  1. Kerro, keneltä sait haasteen.
  2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista)
  3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.
Minnan blogista löytyvät tarkemmat kysymykset ja vastausvaihtoehdot. Itse sovelsin tätä kivaa haastetta omiin tarpeisiini ja siihen Minnakin antoi luvan haasteen avaussanoissa.

Kukka & Kaali -blogin Pauliina haastoi kaikki lemmikin omistajat, joten kuulun siihen sarjaan Rillan omistajana. Pauliina mainitsi hauskasti, että myös kastemadot sopivat lemmikeiksi, joten tämän vuoksi rohkaisen teitä kaikkia tarttumaan tähän mukavaan haasteesen. 



Toivon teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2026! 

Olen kiitollinen blogiystävilleni kaikesta antoisasta vuorovaikutuksesta ja kiitos kaikille teille, jotka vierailitte puutarhassa kesän 2025 aikana!

Mikäli ikäviä yllätyksiä ei satu, puutarhassa pääsee sovittuina aikoina vierailemaan myös tämän 2026 kesän aikana. Katso tarkemmat tiedot: Ryönänhovin puutarha

26 kommenttia:

  1. Teillä on taas todella paljon tapahtunut, eikä vähäisempänä se, että arvoretum ei enää näytä laajalta kentältä, vaan kasvillisuus tekee siitä jo sokkeloisen! Mahtava saavutus, joka näkyy jo tuossa satojen taimien hankinnassa – ja kaikki siihen liittyvä istutus ja kastelu. Muistan, kun hellejaksolla kuvailit, miten kannat ojasta kastelukannulla vettä uusille taimille. Ja uusia taimiahan siellä riittää!
    Hyvää ja kukoistavaa uutta puutarhavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arboretum tosiaan muuttuu pikku hiljaa puiden ja pensaiden kasvaessa, mutta onhan siinä vielä työtä jäljellä. Ihan kentältä tai pellolta se ei kuitenkaan onneksi enää näytä. Peltoja on kyllä vieressä vielä ihailtavaksi. Uusia taimia on joka vuosi pakko kastella, joten sitä tein myös tänä kesänä, varsinkin kuivan kevään ja alkukesän ja toisaalta helteiden aikaan.
      Kiitos Saila ja toivottavasti saamme kukoistavan puutarhakauden tänä vuonna.

      Poista
  2. Voi että miten ihania kesäkuvia! Kyllä se innostus alkaa nostamaan päätään, siemenkaupoille nettiin on vissiin ihan kohta mentävä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuvien selaaminen oli kyllä mukavaa. Minä olen muuten ehtinyt jo muutamia siemeniä hankkimaan, sen verran puutarhajutut ovat aina mielessä. Eiköhän innostus ala nousta, kunhan tästä taudista pääsee eroon.

      Poista
  3. Tätä puutarhamatkaa on ollut mukavaa ja mielenkiintoista seurata näin ruudun takaa. Puiden kasvu vie tietysti oman aikansa, mutta mielestäni jo nyt näyttää todella hienolta. Olet luonut kauniita istutusalueita ja harmonisia väriyhdistelmiä. Sinulla on todellakin silmää tällaiseen puutarhasuunnitteluun! Nämä vuosikatsaukset ovat kivoja, kun muistaa näitä juttujasi viime vuodelta. Paljon on ollut tapahtumaa ja tekemistä!
    Tuosta lasikuistista olen sinulle tosi kateellinen. Mitä mainioin esikasvatuspaikka😊Ja onhan se muutenkin aivan ihastuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kannustuksesta ja ystävällisistä sanoista :). Onneksi arboretumin alue muuttuu hiljalleen vuosi vuodelta, vaikka tiedän hyvin, että vielä ei ole ”valmista”.
      Minä haaveilin todella pitkään lasikuistista ja nyt tämä haave on totta. On niin mukava, että lumituiskut ja vesisateet eivät enää sada kuistille. Keväällä hyödynsin pitkän pöydän, puusohvan ja penkit taimikasvatukseen, näille mahtui todella paljon taimia. Kesällä kuistilla oli kiva kahvittaa puutarhavierailun varanneita ryhmiä, vaikka olisi ollut tuulinen sää tai sateen uhka tai liian kuuma (pohjoispuolella ei lämpö nouse niin herkästi ja tuuletus onnistuu).
      Sinulla on kyllä kasvihuone hyvässä käytössä taimikasvatusten suhteen. Iloista kevään odotusta!

      Poista
  4. Kuten Pionikin tuolla edellä totesi, kyllä se puutarhainnostus nostaa varmasti jossain vaiheessa kevättä taas päätään. Pikaista paranemista ja mukavaa alkanutta uutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  5. Puutarhasi on muuttunut yhä kukkaisammaksi ja laajemmaksi sinä aikana, mitä olen blogiasi seurannut. Olet tehnyt valtavasti töitä kasvien istuttamisessa ja hoitamisessa. Jännää, miten kaikki on koko ajan näyttänyt valmiilta ja suunnitellulta. Suunnittelua olet toki tehnytkin, mutta rakentamisen ohessa olet onnistunut välttämään keskeneräisyyttä. Aivan varmasti itse olet keskeneräisyyden huomannut, mutta katsojalle se ei ole välittynyt.
    Puutarhasi on aivan ihana ja aina vain paranee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin huomaan paljon muuttuneen, kun katson kuvia muutamien vuosien takaa, onneksi näin.
      Keskeneräisyys näkyy varsinkin vielä uusilla alueilla, sillä tarvitaan aikaa, että kasvit ottavat alueen haltuunsa. Olen kuitenkin luottavainen, että tähän suuntaan ollaan menossa.
      Sinä olet aina niin rohkaiseva, että puutarhainnostukseni pysyy hyvässä vireessä ❤️. Kiitos!

      Poista
  6. Olipa tosi kiva yhteenveto viime kesästä ja mielenkiintoinen! Jaksan aina ihmetellä voimavarojasi, noin iso puutarha vaatii voimia paljon. Meillä tosiaan on useita yhteneviä ajatuksia, kuten blogiini kirjoitit! Upea määrä uusia ihania taimia, niin perennoja, puita ja pensaita istutit ja toivon niille lempeää talvea, jotta keväällä taas nostavat päätään ja kasvavat. Salavan kanssa on todella hankalaa, se tosiaan versoo niin helpolla. Ihania uusia haaveita jo talvella tehtyjen suunnitelmien lisäksi, sekin kuulostaa niin tutulta, puutarha elää ihan koko ajan! Ihana tuo lasikuistisi myös. Toivottavasti vointisi paranisi mahdollisimman pian, kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva tietää, lähteekö salavan alkuja jyrsimällä poistetuista kannoista maan alta. Ihan varmaa on kuitenkin, että kanto ja paksut juuret alkavat puskea vesaa. En haluaisi jättää tuota kohtaa nurmikolle, jos puu on pakko hävittää, mutta ei ole kiva ajatus, että perennojen seasta puskee kaiken aikaa uutta salavanalkua. Täytyy yrittää selvittää asiaa.
      Kiitos sinulle mieltä piristävästä kommentistasi! Täytyyhän meidän suunnitella ja haaveilla, se pitää mielen virkeänä ja välillä haaveet myös toteutuvat, kun niiden suuntaan alkaa tehdä töitä.
      Minäkin pidän peukkuja kaikille sinun istuttamille uusille kasveille, että ne lähtisivät reippaina liikkeelle keväällä. Syksy oli aika märkä ja se voi tehdä joillekin kasveille haittaa.
      Kiitos jälleen sinulle!

      Poista
  7. Puutarhasi on todella ihana.
    Kohti uutta puutarhakautta. Kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2026.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, nyt katse kääntyy jo uuteen kauteen :). Samoin sinulle, kiitos!

      Poista
  8. Ihanaa on ollut puutarhassasi piipahtaa pitkin vuotta. Mukavaa on ollut kulkea mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut iloinen sinun vierailuista ja kivoista kommenteistasi.

      Poista
  9. Kyllä olet ostanut ja ahkeroinut koko vuoden. Toivottavasti kaikki on selvinyt talvesta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin puutarhassa on tapahtunut valtavan paljon viime kasvukauden aikana ja on todella kiva nähdä kuvia, kunhan kevät taas koittaa. Toivotaan, ettei talvi tee kasvituhoja.

      Poista
  10. Olipa mukava lukea koosteesi viime vuodesta. Niin paljon on taas edistynyt vihreän vehreä puutarha. Oikein hyvää uutta puutarhakesää ja muutenkin antoisaa vuotta teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta Riitta. Uskon, että teidän käynnin jälkeen on tapahtunut aika paljon kasvua :). Nautitaan molemmat puutarhakesästä tänäkin vuonna!

      Poista
  11. Ihana kooste. Olen nyt kahtena vuonna peräkkäin vieraillut teillä. Se on aika suuri määrä muutoksia, mitä ehditte aina vuodessa tehdä. Ja toki kasvit tekevät oman osuutensa. Ihailin sinun daalioitasi viime kesän vierailulla. Kun omien esikasvatus taisi mennä hieman surkeasti. Onneksi aina seuraavana vuonna voi tehdä toisin.
    Harmillista on menettää jokin maisemaan kovasti liittynyt puu. Oman kokemuksen mukaan terijoen salavat eivät ole kovin pitkäikäisiä ja lahoviat alkavat vaivata helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että sinulle jäi kokemus, että muutosta oli tapahtunut vuodessa. Itse muutoksen havaitsee oikeastaan lähinnä valokuvista, koska täällä touhuaa kaiken aikaa. Daaliat olivat sen verran ilahduttavia, että tilasin vielä muutaman uuden juurakon edellisten lisäksi. Toivottavasti saan viimevuotiset kasvamaan.
      Olet oikeassa terijoensalavien lyhytikäisyydestä, siinä mielessä tuo 39 vuotta vanha salava on jo täyttänyt tehtävänsä. Olen aika varma, että se täytyy kaataa jo tämän talven aikana. En todellakaan halua, että painava oksa toipuu kenenkään päähän tai aiheuttaa muuta tuhoa.

      Poista
  12. Kiitos haasteeseen osallistumisesta! Oli kiva lukea koostetta puutarhasi vuodesta. Paljon ehdit taas vuoden aikana istuttaa uusia kasveja ja tietenkin niiden talvehtimismenestystä jännittää ihan toisella lailla kuin vanhempien kasvien.
    Onpa erikoista, että tuohituomia on kuukahtanut jo kaksi. Luulisi sen pärjäävän erinomaisesti arboretumissasi. Olisiko sitten sattunut vain huono tuuri taimien suhteen, jotain vikaa kummankin juuristossa tai muu ongelma?
    Pidetään peukkuja, että talliin rakennettu kasvien talvetuspaikka osoittautuu toimivaksi. Kiinnostava kokeilu, joka onnistuessaan avaa sinulle aivan uusia mahdollisuuksia vaikka minkä kasvien kasvattamiseen. Jokos sinulla oli syyssyriköitä? ;)
    Mukavaa viikkoa! Toivottavasit flunssasi alkaa pian helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihmettelen aivan samaa tuohituomen osalta ja itseasiassa molemmat taimet kuolivat tuolta lähes samalta paikalta. Täytyy nyt keväällä kaivaa puu ylös ja tutkia sekä kasvupaikka että puu juuristo. Arboretumin eteläpäässä kasvava tuohituomi on voinut hyvin ainakin tähän asti.
      Ainakin tähän asti tallin talvetuspaikassa on pysynyt lämpötila sopivana. Nyt 20 asteen pakkasilla komerossa oli lämpötilana -8 astetta ja styroksilla vuoratussa mökeissä oli +4. Riskejä saattaa tulla muissa olosuhteissa, mutta kokeiluhan tämä on. Patteri on päällä aika ajoin, mikäli lämpö siis laskee alle +3 asteen. Talliin on kuitenkin helppo viedä kasveja painavassakin ruukussa nokkakärryjen avulla, joten se olisi loistava paikka tulevaisuudessakin, mikäli muut olosuhteet toimivat kasvien parhaaksi. Syyssyriköitä ei ole vielä ollut, mutta, jos tämä talvetuskokeilu onnistuu, niin kiinnostus niihin nousee heti - ovathan ne sekä kauniita että loistavia pörriäiskasveja.
      Flunssa on ehkä jo helpottumassa eilisen kokemuksen mukaan, mutta vielä jälkimainingit (yskä ja nuha) haittaavat. Kiitos Minna tästä hyvästä haasteesta ja oikein hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  13. Kerrassaan upea puutarhvuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, minustakin tuntui, että kausi oli intensiivinen ja täynnä toimintaa ja iloa puutarhasta.

      Poista