Joulun aika oli pienten tonttujalkojen vilinää, kun kaikki lapsemme perheineen olivat täällä viettämässä joulua. Pojan perhe yöpyi tiistaista perjantaihin ja tyttären perhe oli sekä aaton että tapaninpäivän. Serkuilla alkavat sujua yhteiset leikit jo oikein mukavasti. Iältään neljä pikkuista ovat kahden ja viiden vuoden välillä.
Joulupukkia odotettiin ja saimme taas tutun mukavasti jutustelevan joulupukin, jolle 5-vuotiaan johdolla esitettiin laulu ja hauskoja kysymyksiä sateli varsinkin kohta kolme vuotiaan taholta.
Joulua edeltävinä viikkona siivosin taloa kaikessa rauhassa ja valmistin tarjottavaa joulupöytään. Koska väkeä oli paljon, kului myös ruokaa aika tavalla.
Oli kiva laittaa pikkuisia varten koristeeksi vähän tonttuja ja 5-vuotias totesi, että täällä on iiiso joulukuusi. Kuusi haettiin taas omasta metsästä, kiitos siitä isännälle. Itselle laitoin kukkia.
Kuusen ympärillä ei päässyt pyörimään, mutta lapset ottivat kyllä ilon irti juostessaan rinkiä huoneesta toiseen.
Joulun pyhien jälkeen viikonloppuna oli hyvin rauhallista ja hyvä niin, sillä sain jostain aikamoisen rajun flunssan, joka iski täydellä teholla lauantaina. Edellisestä sairastamisesta onkin kulunut kaksi vuotta. Vieläkin on veto poissa, mutta ehkä tästä toivutaan.
Onneksi pian olemme taas uuden vuoden kynnyksellä ja ehkä minäkin taas käännän katseen puutarhan asioihin ja blogikin alkaa elää tauon jälkeen.




Kauniit kuvat, teillä on niin viihtyisää! Voi kun ikävä kuulla flunssasta, pikaista paranemista.
VastaaPoistaKiitos Saila ystävällisyydestäsi. Inhottava tauti, öisin ei saa juuri lainkaan nukuttua, mutta luulisi, että pian jo helpottaisi.
PoistaSinulla on upeita kukka-asetelmia ja seesteisen kaunis koti. Kuulostaa tutulta tuo lasten ympäri juokseminen. Samaa tapahtui aikanaan meilläkin. Niin omien kuin vieraidenkin lasten toimesta.
VastaaPoistaFlunssa ei koskaan ole mukavaa, vielä vähemmän jouluna. Median mukaan sitä on nyt paljon liikkeellä. Ehdit onneksi toipua ennen puutarhakauden alkamista.
Toivotan sinulle oikein Hyvää Uutta Vuotta!
Päädyin tänä vuonna leikkoamarylliksiin, nekin ovat kukkineet pitkään. Taitaa tuo ympärijuokseminen olla kaikille lapsille tyypillistä.
PoistaOnneksi flunssa iski vasta pyhien jälkeen, vuodenvaihteeseen meillä ei ollut mitään suunnitelmia, joten tämän viikon voi rauhassa käyttää sairastamiseen ja toipumiseen.
Lämmin kiitos sinulle ja oikein hyvää uutta puutarhavuotta myös sinulle.
Teillä on ollut vilkas joulu. Paranemisia sinulle taudista.
VastaaPoistaMeillä lapset juuri muisteli, miten käteviä olivat jarrusukat pienenä, kun pääsi juoksemaan sitten sisällä täysiä, varsinkin mummolassa huoneiden läpi ympyrää.
Kieltämättä oli melkoisen paljon ohjelmaa, siitä pikkuväki pitää huolen :). Jarrusukat ovat hyvä apu ja meilläkin pääsee juoksemaan ympyrää huoneesta toiseen.
PoistaKiitos, ehkä tämä lähipäivinä helpottaa. Nyt joutuu vielä yskimään ja niistämään tiiviiseen tahtiin.
Kaunis joulukimppu kauniissa kodissa. Ihanalta näyttää tuo auringonpaiste! Teillä onkin ollut sitten pikkujalkojen töminää. Onneksi et ollut juuri jouluna kipeänä, että sait nauttia lasten ja lastenlasten seurasta. Pikaista paranemista!
VastaaPoistaHieno tuo villi palmuvehkasi tuolla huoneen nurkassa☺️
Auringonpaiste oli kiva piristys, nyt sataa lisää lunta eilisen lumikerroksen päälle.
PoistaLastenlasten kanssa on aina paljon puuhaa (leikkiä ja sen sellaista) ja onneksi tosiaan olin silloin vielä terveenä. Palmuvehka on minunkin mielestäni kaunis. Tuosta kuvakulmasta eivät näy muut viherkasvit, joita siirsin joulukuusen tieltä huoneen toiselle puolelle.
Kiitos Liisa!
Teiltä ei sitten ääntä ja vilskettä puuttunut joulunvietosta. Lapsilla oli varmasti hauskaa. Tuo sisällä juokseminen oli meistäkin lapsena mukavaa, kun joskus pääsimme kylään sellaiseen kotiin, jossa pääsi kiertämään lenkkiä huoneiden läpi. Omassa kodissamme ei sellaista pystynyt tekemään. Meillä pääsisi juoksemaan peräti kahdeksikkoa mutta onneksi väliovilla saa vähän rajoitettua liiallista riehumista. Lasten synttäreillä on kyllä juossut useampikin lapsi rinkiä niin, että on saanut ihan pelätä kohta sattuvan haavereita :D
VastaaPoistaPikaista paranemista flunssasta! Tällä seudulla on ollut paljon a-influenssaa liikkeellä jo marraskuusta lähtien ja senhän mekin nappasimme ennen joulua. Onneksi sentään paranimme jouluksi.
Mukavia tämän vuoden viimeisiä hetkiä!
Ääntä ja vilskettä ei tosiaan puuttunut :). Lapset ovat sen verran kasvaneet, että osaavat selvästi iloita toistensa seurasta. Sitä oli ilo seurata. Muistan hyvin omien lastemme synttäreiltä tmv. että aina jossain vaiheessa juostiin ympyrää eri huoneiden välillä.
PoistaSen verran rajut oireet ovat tässä flunssassa, että en ihmettelisi, vaikka kyseessä olisi influenssa. Toivottavasti alkaisi jo helpottaa, yöt ovat olleet niin huonoja, että ei enää jaksaisi. Tänään kiersin hyvin hitaasti Rillan kanssa lenkin ja sykkeet olivat jopa 151, vaikka kävelin melkein laahustaen.
Voi miten kaunista teillä on ja upea kuusi ja kukat! Tuo ympärijuoksu on niin tuttua - meilläkin oli melkoinen ralli joulun aikaan (kuusesta yksi oksa sai kosketusta oli oli lähes neulaton, mutta se ei haitannut tahtia!). Teillä oli varmasti ihana Joulu! Meillä oli samoin jouluvieraita ja hyvä valmistautuminen etukäteen kannatti. Onpa todella harmillista, että sait flunssan - olen aika monelta kuullut vastaavaa, toivottavasti pian vointisi paranee!
VastaaPoistaKaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja oikein ihanaa alkavaa uutta vuotta!
Lämmin kiitos Saila! Nauratti tuo ”rallista neulasensa menettänyt kuusenoksa”. Oli kyllä kiva saada kaikki jälkeläiset saman pöydän ääreen joulua viettämään, meitä oli yhteensä 12. Lapsenlapsilla oli niin somat tonttumekot (tytöillä) ja 5 v. herrasmiehellä oli kiva neule. Tytöt kulkivat käsi kädessä ja halailivat toisiaan - silloin kun eivät juosseet :D.
PoistaTämä flunssa saattaa olla myös influenssa, sillä oireet ovat sen verran rajut edelleen. Katsotaan josko kohta alkaisi helpottaa. Peiliin katsoesa näkyy melkoisen räätynyt olento.
Kiitos Saila toivotuksista ja minäkin toivon samaa teidän perhekunnalle!
Kaunista ja tunnelmallista. Ihanaa uutta vuotta sinulle
VastaaPoistaLämmin kiitos ja oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!
Poista