sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

TERVEISIÄ KASVIHUONEESTA

 




Yksi homma, joka ei oikein nappaa, on kasvihuoneen perusteellinen pesu. Asia täytyy kuitenkin hoitaa, jos haluaa kasvihuoneesta nauttia. Niinpä keskiviikkona komensin itseäni ankarasti ja pääsin työn alkuun. Totta on, että kunhan työn aloittaa, se kyllä etenee ja valmistuukin aika hyvää tahtia. Alkuun pääseminen on se ongelma.



Palkinnoksi saa kasvihuoneeseen astuessaan puhtaan tuoksun ja kirkkaat lasit. 

Tarkastelin sääennusteita hieman huolissani, sillä viikon päähän ennustetaan takatalvea ja lumisadetta. Olen usean vuoden ajan saanut huhtikuussa kasvihuoneeseen siirretyt taimet selviämään satunnaisista kovista pakkasöistä, yöllinen lumisadekin on koettu muutaman kerran, samoin viileät viikot.



Niinpä istutin aurinkoisena lauantaina lopulliseen kasvualustaan paprikat, runkotomaatteja ja kääpiöpensastomaatteja. Sisälle jäi vielä kasveja, mutta oli helpotus saada ikkunoiden edessä oleville kasveille paremmin valoa ja kasvutilaa. 

Kasvihuoneessa on nyt myös esikasvatettuja Annabelle perunoita (takana), nyt ne näyttävät vähän ruipeloilta hongankolistajilta, mutta vihreät osat tuuheutuvat pian, tästä on usean vuoden kokemus. 



Kasvihuoneeseen istutetut vihannekset saavat nyt juurtua rauhassa. Varauduin ennusteisiin ja laitoin kolminkertaisen hallaharson seinille ja tuttuun tapaan kasvit ovat alkuun pienemmässä ”teltassa” lämmittimen kanssa, koko kasvihuonetta ei kannata lämmittää. 



Tässä esittäytyy Karma Purple Multiflora tomaatti. Tämän hedelmiä odotan suurella innolla.

Lämpöpuhaltimen laitoin nyt alkuvaiheessa käynnistymään, jos lämpötila laskee alle +13 asteen, eipähän tule vihanneksille liian suurta järkytystä olosuhteiden muuttuessa. Puhallin sammuu aina itsestään, kun termostaatti rekisteröi, että haluttu lämpötila on saavutettu. Pidän lämpöä mittaavaa anturia sopivassa paikassa kasvien alaosassa.



Kaksi 'Estilo' suippopaprikaa ja tomaatin siemenpussista löytynyt mysteeripaprika asettuivat taloksi. Kasvualustaksi laitoin kaikille kasvihuoneen asukkaille Biolanin Mustaa multaa, vähän biohiilikompostia ja lisäksi kanankakkaa yhteen alareunaan varastolannoitteeksi. 

Ensimmäinen pakkasyö on takana. Kasvihuoneen ulkopuolella oleva mittari näytti alimmillaan -5,5 astetta, mutta sisällä kasvihuoneen teltassa lämpötila oli näille lämpöä kaipaaville vihanneksille miellyttävä.



Hyvää sunnuntaita teille kera näiden kukkivien sinivuokkojen! 


18 kommenttia:

  1. Monessa tehtävässä aloittaminen on se vaikein paikka. Kummallista siinä mielessä, että yleensä itse tehtävä sujuu huomattavasti mielessä ennakoitua nopeammin ja helpommin. Kasvihuoneesi on nyt valmiina kasvukauteen.
    Katselin itsekin sääennusteita, joissa näkyy takatalven merkit. Se mahdollisuus on ollut kaiken aikaa mielessä, vaikka tottakai toivomme olevamme väärässä. Toivokaamme, että ennusteet toteutuvat maltillisemmin.
    Suunnittelin siirtäväni tomaatit ja paprikat alkavan viikon päätteeksi isompiin astioihin. En kuitenkaan vie niitä vielä kasvihuoneeseen, kun hataran kennokasvarin lämmittäminen on lämmön hukkaamista harakoille. Minulla on kellarissa hyvin tilaa, joten siirrän tomaatit toisen kasvivalaisimen alle isompaan tilaan. Siellä on sen verran viileämpää, että tomaatit saavat rauhassa tottua myöhemmin tapahtuvaan kasvihuoneeseen siirtoon.
    Kiitos kauniista sinivuokkokuvista. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiteytit hyvin minunkin ajatukseni monien töiden aloittamisesta. Luultavasti etelässä ei toteudu niin ikävä takatalvi kuin lööpeissä on huudeltu, toivon mukaan myös Etelä-Savon kohdalla on näin. Toisaalta meidän tontti on aina ”alavan maan hallan/ pakkasen armoilla”. Mutta kuten tiedät, minä voin lämpöpuhaltimen lisäksi tuoda kasvihuoneen sisätelttaan myös pikkupatterin, jos joku yö tuntuisi kääntyvän erityisen kylmäksi. Tänään on paistanut aurinko koko päivän, mutta sen verran kylmältä tuntuu, että ensi yönä on varmasti taas pakkasta. Onneksi tomaatit ja paprikat näyttävät erittäin reippailta alkuillan tunteina eli viime yö ei ainakaan niitä haitannut. Käärin taas illalla teltan huolellisesti kasaan ja pystymme sisältäkin seuraamaan kasvihuoneen lämpöä tarvitsematta käydä harsokerrosten sisäpuolella. Tämä ei taida olla ihan järkevää, mutta kiinnostavaa ja hauskaa kuitenkin, joten saahan ihmisellä olla harrastuksia :D.
      Sinulla on myös omat hyviksi havaitut konstit ja vihanneksille on iso etu, että saat ne istutettua suurempiin kasvuastioihin jo tilavassa kellarissa kasvilamppujen valossa, vaikka joutuisit vielä odottamaan taimien siirtoa kasvihuoneeseen.
      Kiitos Between, nautitaan alkavasta viikosta!

      Poista
  2. Oi miten ihana kasvihuone. Ikuinen haaveeni. Hyvin on kasvu lähtenyt käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut tyytyväinen meidän kasvihuoneeseen, vaikka tietysti romanttiset kauniista ikkunalaseista ja tiilisokkeleista rakennetut kasvihuoneet ovat niin tavattoman kauniita. Arvostan kuitenkin kovasti tuplaovia, joista voi avata 1-2 yläluukkua tai 1-2 ovea kokonaan auki. Lisäksi neljä automaatilla avautuvaa kattoluukkua ovat ehdottoman tarpeelliset, myös kasvihuoneen korkeus ja koko ovat tärkeitä asioita silloin, kun kesän lämpö on tosiasia.
      Kasvihuoneessa kasvit tanakoituvat nopeasti hyvässä kasvualustassa ja sopivassa valossa, nyt alkuun on kyllä enemmän varottava liian suoraa auringon porotusta, hallaharsot auttavat myös siihen. Mukavaa alkavaa keväistä viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Ohhoh, olipa rapsakat pakkaslukemat yöllä. Hyvä, että oli toimivat systeemit!
    Ensi viikolle on tosiaan aika viileää luvassa, meille sentään plussaa mutta vain muutama aste.
    Hienoa, että sait kasvihuoneen pestyä, se on aivan ihana nyt kaikkine vihreine taimineen.
    Ja entä nuo sinivuokot sitten! Ihanaa silmäniloa. Kiitos, mukavaa sunnuntaita sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä oli vielä himpun verran enemmän pakkasta eli - 5,9 astetta kasvihuoneen ulkopuolella. Minusta näytti, että forega hieman kevensi meille ennustettua loppuviikon tilannetta, vaikka kylmiä päiviä onkin luvassa. Saattaa olla, että pidän silloin teltan kasassa myös päiväaikaan.
      Sinivuokot ovat niin ihania!

      Poista
  4. Kasvihuoneen pesu ei minustakaan ole niitä kaikkein mieluisimpia töitä.
    Nyt hieman huolettaa takatalven mahdollisuus, mutta toivotaan, että ennusteet eivät tällä kertaa toteutuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kasvihuoneen pesun jälkeen saa palkinnoksi todella hyvän mielen. Minäkin toivon, ettei takatalvea tulisi.

      Poista
  5. Sinulla on kaikki niin hyvällä mallilla ja kasveille kasvihuoneessa testatut toimivat suysteemit, että voit olla aika huoleti😍Meilläkin kasvit ovat nimittäin pärjänneet lämmittämättömässä kasvihuoneessa. Tosin paprikoita en ole vielä uskaltanut sinne raahata. Mutta muutama tomaatti siellä on jo hetken palellut😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman usean vuoden kokeiluja kylmää vastaan, en olisi uskaltanut viedä näin paljon taimia kasvihuoneeseen. Runkotomaateista vielä valitsin parhaimmat ja kookkaimmat kasvit kasvihuoneeseen, sillä ne kaipasivat jo parempaa kasvualustaa.
      Mietinkin sinua ja kaikkia taimia kasvihuoneessasi ja hyvä kuulla, että siellä voidaan hyvin.

      Poista
  6. Vaikeinta on lenkille lähdössäkin on laittaa lenkkarit jalkaan. Minä en tiedä vielä mitään kasvarin pesusta ja meillä on tomaatit vielä terassilla turvallisesti. Hyvältä näyttää sinun kasvisi ja hyvät viritelmät. Sitä kun on jo vuosia tehnyt niin tietää hyvät menetelmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, se on se aloittamisen vaikeus. Eihän tuossa muuten mitään niin ihmeellistä ole :).
      Sinulla onkin lasitetulla terassilla yksi "kasvihuone" lisää eli hyvät olosuhteet pitää kasveja.
      Toivottavasti saat paljon iloa itsekasvatetuista tomaateista!

      Poista
  7. Sinulla on hyvät systeemit kehitetty, vaikka aika kylmät yöt ovatkin vielä. Toivotaan, että kaikki kasvarin kasvit selviävät taas upeasti tästäkin viileästä vaiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olen täyttänyt kasvihuonetta vielä lisää, joten alkaa pienennetty teltta olla aika täynnä kasveja. Toisaalta multaa täynnä olevat (päivällä lämmenneet) ruukut auttavat kasvihuonetta yön viileinä tunteina.

      Poista
  8. Ahkerana olet ollut! Valtavan isot tomaatinraakileet, ei mene kauan kun pääsette syömään niitä :) On kyllä ollut ihanat ilmat, ensi viikolle luvattu hieman viileämpää. Pihan siivous vielä kesken täällä.. Pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina iso helpotus saada taimia istutettua kasvihuoneeseen lopulliseen kasvualustaan. Noita tomaatinraakileita on kiva katsoa ja ensimmäiset raakileet ovat alkaneet värjäytyä keltaisiksi.
      Sää taitaa pian muuttua, mutta nautitaan aurinkoisista päivistä niin kauan kuin niitä riittää.
      Minullakin on pihatöissä monta projektia kesken. Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  9. Kasvihuoneen pesu on aina sellainen työmaa. Omani pesen aina syksyllä painepesurilla, kasvihuonetyyppimme on erilaiset ja vaatii erilaista huoltoa. Komeat taimet sinulla on kasvihuoneessa ja erinomainen systeemi lämmittämisessä. Mielenkiinnolla seuraan tietenkin tomaattejasi ja odottelen myös niiden kypsymistä. Tämä kommentointi tulee vähän jälkijunassa, on vaan niin paljon kaikenlaista puuhaa, että koneelle ei tahdo ehtiä. Luen kyllä postauksia puhelimesta, mutta sen kautta on niin hankala vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On fiksua pestä kasvihuone jo syksyllä, mutta olen yleensä syksyllä jo sen verran väsynyt, että perusteellinen pesu on jäänyt odottamaan kevättä.
      Kaikki kasvit ovat kasvihuoneessa virkistyneet huomattavasti, koska pääsivät kunnolliseen kasvualustaan ja varmasti valoa tulee myös miellyttävästi, vaikka näin alkuun säännöstelyn suoraa auringonpaistetta.
      Monessa microdwarfissa on jo värittyneitä tomaatteja, tosi hauskaa. Nyt jännitän pääsenkö syömään ensimmäisen itsekasvatetun tomaatin jo huhtikuun puolella.
      Tähän aikaan tekemistä on eripuolilla, joten tietokoneella ei malta viipyä. Kiitos kommentistasi!

      Poista