torstai 1. kesäkuuta 2023

KASVIHUONEESSA JA KEITTIÖPUUTARHASSA KAIKKI HYVIN



Nyt on ollut pitkä kylmä jakso, mutta onneksi kasvihuoneen asukkaat ovat hyvävoimaisia. Olen ollut varmuuden vuoksi huolellinen iltaisin ja teen hallaharoista teltan kasvien suojaksi.



Kurkkuja saan poimia muutaman joka päivä ja syömme niitä leivän päällä, salaateissa ja ihan muuten vaan - ovat tosi rapsakoita ja herkullisia. Kurkut kasvavat kasvihuoneen pohjoisseinällä.



Tänäänkin on tosi kylmä pohjoistuuli. Sääasema näyttää 7 m/s tuulenpuuskia, jotka menevät vaatteista läpi, jos ei ole kunnolla pukeutunut. Ulkolämpötila on 9,3 astetta, mutta tuntuu tuulen vuoksi viileämmältä. Itse asiassa alkoi juuri sataa rakeita.

Minulla on vieläkin tuplana hallaharso molemmillä pitkillä sivuilla kasvihuoneessa yötäpäivää. Yllä kuvassa näkyy hieman katossa olevaa hallaharsoa, jonka kiinnitän yöksi suojaamaan kasvihuoneen asukkaita. Yösuojaukseen kuuluu myös harsojen kiinnittäminen molempiin päätyihin. Näin kasvihuoneessa on joka puolella kaksinkertainen hallaharso ja kasvit ovat teltassa hyvässä turvassa. Hallaharsot roikkuvat pyykkipojilla kiinni kasvihuoneen yläreunoissa kulkevissa vaijereissa. Kasvihuoneen lasin ja harson väliin jää noin 25-30 cm ilmarako.




Paprika 'Olly' on kasvattanut monta kookasta paprikan raakiletta ja uusia pieniä alkuja on koko joukko tulossa. Laskin 15 raakiletta ilman lehtien siirtelyä. Kuten huomaatte kuvan alareunassa näkyvät raakileet ovat jo ihan kaupan paprikoiden kokoisia. 



Pensastomaatti 'Vilma' on niin reipas.



Tässä Vilmoja kahdessa tasossa. Alempi on menossa tyttären terassille, kunhan sää lämpenee. 



Lisää Vilmoja. Pitäisi istuttaa anopille, toiselle tyttärelle ja pojalle menevät taimet vielä isompiin ruukkuihin. Puuha pitää tehdä varoen, ettei vahingoita joka puolella pensasta olevia pulleita raakileterttuja.



Runkotomaatit tehtailevat myös raakileita. Kuvassa kirsikkatomaatti 'Cherrola'.




Hieman hämärä kuva 'Goldkronen' raakileista ... 



--- toinen yhtä hämärä 'Goldwin' kirsikkatomaatin raakileista.



Kukkia riittää ja naputtelen tomaatin varsia varovasti joka päivä, vaikka kyllä kasvihuoneessa lentelee myös pölyttäjiä, jos ei ole ihan näin tuulista.



Vielä ainakin tuleva viikonvaihde on ennusteen mukaan hyvin kylmä. Olisi kiva päästä jo suojaustoimista eroon, ehkä sekin aika pian koittaa. 

Blumat kastelujärjestelmän viritän, kunhan kylmien öiden suojaustoimista voi luopua ja saan taimilaatikot oikeille paikoilleen.



Tässä on muuten 'Pepino' päärynämeloni. Kylvin sen siemenen 4.2. Odotan mielenkiinnolla saanko tästä satoa ja miltä hedelmät mahtavat maistua. Istutin sen menehtyneen viiniköynnöksen tilalle.Toinen viiniköynnös kasvaa hyvin.



Ulkona kasvilavoissa ovat hyötykasvit harson alla, tässä herneitä. Toivottavasti ensi viikko on lämpimämpi ja voin laittaa herneille tuet.

Muita ulkona kasvavia hyötykasveja en voinut kuvata, ettei tuuli vienyt harsoja mennessään. Katsellaan niitä myöhemmin.


10 kommenttia:

  1. Taidan muuttaa sinun kasvihuoneeseesi. Siellä riittää vatsantäytettä ja lämpöä yhdelle ylimääräiselle "hyötykasville". Eilen oli hyytävän kylmä päivä. Mittari kipusi nippanappa +10 asteeseen, josta navakka tuuli tiputti taatusti useamman asteen pois. Tomaattini asuvat kasvihuoneessa tuplaharsojen sisällä. Eilen en ottanut harsoja pois päivälläkään. Tänään en ole vielä uskaltanut käydä katsomassa, miten alas mittari on yöllä painunut. Yläpihalla oli aamukolmelta +3. Sydäntä painaa hirveä huoli tomaateista. Ehkä menen sittenkin omaan kasvariin asumaan ja lämmittämään kehollani tomaatteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ;D. Meilläkin taisi eilen lämpötila olla ylimmillään 10 astetta, mutta koko päivän puhkuva hyinen pohjoistuuli sai sään tuntumaan paljon tuota kylmemmältä. Viime yönä pilvisyyden ja lumisateen (!) vuoksi alin ulkolämpö oli +0,7 astetta, mutta ensi yönä mennään varmasti pakkasen puolelle, mikäli yö on kirkas. Illalla meni aika tovi, kun kiersin laittamassa tuplaharsoja ulkona olevien kesäkukkien ja hyötymaan suojaksi. Työ oli vaikeaa tuulen vuoksi. Aikamoinen valkoisten harsojen viritelmä!
      On totta, että tomaatit ja kasvihuonekurkut ovat vaarassa, jos on pakkasöitä, eikä ole lämmitintä. Ilman kaksinkertaista harsotelttaa ei lämmittimestäkään olisi hyötyä.
      Nyt paistaa aurinko ja kasvihuoneessa lämpö on ihan miellyttävä, mutta itse olen aivan jäässä, sillä vaatekerrokset eivät riittäneet kun tein ulkotöitä aamupäivän (vaikka oli piposta lähtien paljon päällä). Tsemppiä sinulle ja kasvihuoneesi kaikille kasveille! Olet tehnyt niiden eteen paljon työtä, joten saisivat säilyä hyvässä voinnissa!

      Poista
  2. Nyt on kyllä turhan kylmää ja se teettää sinullekin paljon ylimääräistä työtä .
    Minunkin laatikko kylvökset on harsojen alla ja en ole niitä poistanut istutuksien jälkeen . Istutukset sain tehtyä aika myöhään . Satoa olen saanut lipstikkasta pari kertaa pakkaseen ja ruohosipulia ja jotain varsisipulia myös .
    Komeat kasvustot sinulla ja satoa alkaa tulemaan varmasti runsaasti lämmön myötä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sää lämpenee pian ja hallan vaara poistuu. Pidän itsekin harsoja kylvösten päällä, sillä on pienillä taimilla siellä harson alla lämpöisempi olla.
      Kiva, että olet saanut satoa. Ruohosipuli on niin kiva kasvi sekä sadon että kauneuden vuoksi. Lipstikkaa minulla ei olekaan. Sipulit ovat hyvässä kasvussa täälläkin.

      Poista
  3. Vähän on turhan kylmää, ensi yöksi luvattiin tänne +1! Muutoin alhaisimmat lukemat ovat olleet +4.
    Kesäkukille kävin heittämässä hallaharson, mutta kasvarin asukkaat ovat pärjänneet omillaan, vaikka siellä ei lämmitintä olekaan käytetty. Ehkä ensi yöksi pitää laittaa se päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhahanskoista huolimatta sormet ovat ihan kohmeessa, kun kitkee pidemmän session. Minulla oli sentään vuorelliset ulkohousut, kerrospukeutuminen kohdillaan ja pipo päässä. Lämpötila ei oikein tunnu kesäkuulta. Meillä on ihan varmasti hallayö edessä, hurr.
      Vaikka asut pohjoisemmassa, on teillä ilmeisen suojaisa pihapiiri, hyvä niin.

      Poista
  4. On kyllä turhan kalseaa ja kylmää. Onneksi olet saanut suojattua kasvihuoneen kasvit kylmältä, sillä olet tehnyt niiden eteen paljon työtä.
    Lämpöisempiä ilmoja odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan haluaisi menettää / antaa kasvien vahingoittua, jos kasvihuoneen lämpö laskisi liian alhaiseksi, joten paras on huolehtia tunnollisesti suojauksesta.
      Lämpöä odotan hartaasti, tämä hyinen kylmyys joutaa päättyä.

      Poista