tiistai 30. kesäkuuta 2020

KIERROS KEITTIÖPUUTARHASSA



Onnea, nyt sataa! Aaamuyöllä alkoi ropista ja nyt on sääaseman tietojen mukaan tullut vettä yhteensä 46 mm ja yhä sataa. Vesi on varmasti tarpeen, sillä kyllähän tämä kuivuus kesti kauan.

Ajattelin esitellä eilisen ja parin edeltävän päivän kuvia keittiöpuutarhasta. Blogiani seuranneet ehkä muistavat, että tämän keittiöpuutarhan rakentaminen aloitettiin kesällä 2018. Lavakaulukset ja itsetehdyt istutuslaatikot rakennettiin 2019. Ensimmäisenä alueelle tehtiin kuvassa näkyvä kivipenkki, sillä tällä vanhalla laidunalueella on paljon kiviä. Tänä kesänä kivipenkissä kasvavat yrtit sekä mieluisia kukkia perhosille ja pörriäisille.




Ruohosipuli kukkii erittäin kauniisti, joten annan sen kukkia. Ruohosipulin vieressä kasvaa tilli, sitruunamelissa ja vinisuolaheinä. Myös tinjami ja sitruunatinjami löytyvät sekä iisoppia on useampikin taimi. Salvia on viihtynyt kivipenkin päädyssä vuodesta 2018 alkaen ja se kukkii käsittämättömän pitkään ja kauniisti ja sointuu itseasiassa hienosti ruohosipulin kanssa.







Esikasvatin mehiläisille ja perhosille mieleisiä yrtti-iison eli anisiison "Astello Indigo" taimia ja ne päätyivät tähän kivipenkkiin ja ovat aloittamassa kukintaa samassa lilansinisessä sävymaailmassa. Yrttiiison tumma lehdistö on ollut myös mieluisa yllätys. Lisäksi esikasvatetut tsinniat kukkivat harvassa, sillä ripottelin taimet tähän penkkiin niittymäisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Esikasvatetut kääpiösamettikukat "Lemon Star" kukkivat jo ja myöhemmin toivottavasti myös koristeporkkana "Darat" täydentävät kukkien valikoimaa samoin kuin siemenestä kylvetyt: matala valkoinen ruiskukka "Tom Puoce", kehäkukka "Snow Princess" vaihtelevan vaaleissa sävyissään ja valkoinen kevyt kesäharso.




Puutarhasta päin katsottuna kivipenkin sivulla ja takana on rivissä eri lajeja pensasmustikoita yhteensä 28 kpl. Pensamustikoiden taakse on istutettu taikinamarja-aita, jota aion leikkaamalla pitää napakassa muodossa ns. tuomassa tiettyä rakennetta keittiöpuutarhaan. Taikinamarja-aidan takana (kuvassa vasemmassa reunassa) kolmen omenapuun väleissä kasvaa viherherukoita, eri lajeja karviaisia sekä  mesimarjan ja jalomaaraimen taimia. Laitoin maanpeitteeksi tässä vaiheessa myös esikasvatetut purppuratulikukan taimet. Päätän näiden lopullisen kasvupaikan myöhemmin.



Toisesta suunnasta katsottuna. Yllä kuvan oikeassa laidassa näkyy pienenä pilvikirsikan taimi takana olevan koivun "edessä". Pilvikirsikoita on yhteensä kuusi ja eilen istutin pilvikirsikoiden lähistölle myös liuskalehtilehmuksen taimen. Laatikon reunassa kukkivat tuoksuherneet.



Tämä kuva on otettu perunamaan kohdalta.

Pensasmustikka




Edessä rinneangervopensaiden kukintoja. Kasvihuoneen vieressä isossa laatikossa kasvaa salaatteja punajuuria, porkkanoita, sipuleja, sokeriherneitä. Vasemmanpuoleisessa laatikossa kasvavat Polka mansikat. Takana poikittain olevassa laatikossa kesäkurpitsa, patiokurkku ja lehtikaalit.

Edessä hernepenkki, herneiden takana keittiöpuutarhaa reunustavat mm. tummakeijuangervot ja koivuangervot

Kierretään vielä kasvihuoneen toiselle puolelle. 




Vuoden sisällä on tapahtunut aika paljon ja olen iloinen sekä sadosta että keittiöpuutarhan "asettumisesta" alueelle. Keittiöpuutarhaa reunustavat kirsikkapuut ja omenapuut ovat kasvaneet viime vuodesta, mutta odotan niiden vielä muuttuvan vuosien kuluessa. 



Myös perennat keittiöpuutarhan kulmassa mongolianvaahteran alla ovat säilyneet hengissä, vaikka viime talvi hieman koetteli haltiankukkia. 

Toivottavasti jaksatte vielä kurkistaa kasvihuoneeseen. 



Ensimmäiset tomaatit maistelimme 21.6. amppeli- ja ruukkutomaateista. 




Paprikan taimet ovat kasvaneet tuuheiksi ja metrin korkuisiksi, raakileita kehittyy hyvää tahtia.



Suippopaprika on vähän perässä.



Kukkivat basilikat tuovat silmäniloa, toki niitä myös syödään. 





Viinirypäleterttuja on tullut näkyviin useita. Nyt ne huomaa paremmin, sillä pikkuruiset rypäleet kasvavat.

Kaiken aikaa vettä sataa lisää ja tahti tuntuu kiihtyvän. Toivottavasti kohta ei tarvitse tuskailla sateen aiheuttamia tuhoja.
Näin kesäkuun viimeisenä päivänä saadaan siis koko pitkän kuivuuden sademäärä yhdellä kerralla. Onneksi viime viikonloppuna oli hieno sää, kun vietimme myös poikamme häitä heidän kotonaan ulkona puutarhassa. Ajatella kahdet häät puutarhajuhlina viikon välein! Toivon valtavasti onnea näille molemmille avioliitoille!

Tein tämän postauksen muuten uudella bloggerilla, koska en saanut vanhaa toimimaan. Nyt kuvat latautuivat nopeasti. Pieniä ongelmia vielä oli mm. teksti jäi lopussa kuvatekstin kokoon.



















keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

JUHANNUS JUHLITTU

24.6.2020 Pionit aloittavat, kurjenpolvet ovat kukkineet jo jonkun aikaa


Takana on ikimuistoinen juhannus, sillä vanhin lapsistamme vietti juhannusaattona häitään. Juhlat olivat oikein onnistuneet ja juhlapaikkana oli pariskunnan koti ja puutarha, jota olen blogissani estellyt aikaisemmin. Kaikki oli niin kaunista, että mieli ihan herkistyi. Varmaan voin jotain kuvia jakaa kanssanne myöhemmin, kun esittelen tätä tyttären uuden pihan kasvua puutarhaksi.

"Varjolehdon" uudella alueella on paljon uusia kasveja. Kuvan keskellä tuoksumatara on levinnyt mukavasti ja näkyy niin kauniisti pitkälle.





Tällä hetkellä puutarhatöissä on avainsanana kastelu. Pakkohan uusia istutuksia on kastella. Meillä satoi pitkään jatkuneen kuivuuden jälkeen ennen juhannusta vain vaivaiset 0,9 mm, vaikka jossain saatiin vettä reippaasti. 



Haluan esitellä teille yhden ilonaiheen kasviyhdistelmissä, en olisi etukäteen arvannut, että nämä näyttävät niin kivoilta yhdessä. Huvimajan viereen viime kesänä istutettu "Palibin" pikkusyreeni, lehtoakileijat "Nora Barlow", isotähtiputki purppuranpunaisena ja mirrinmintut muodostavat suorastaan hempeän näkymän. Lisäksi ilahduttaa, että nämä itse siemenestä kasvattamani Nora Barlowit ovat näin upeita. Tämän alueen pionit ovat vasta pieniä ja kukkia tuskin tulee kuin muutama.

Huvimajasta katsottuna
Kohta kukkivat "Ritausma" ruusut, takana mirrinmintut huvimajan vieressä
Tässä lähempää "Nora Barlow" lehtoakileijat, oikealla mirrinminttu, takana Palibin pikkusyreeni



Toinen suuri ilo on kärhöistä. Olin lähes varma, että menetin talven aikana syksyllä istuttamani loistokärhöt "Rouge Cardinal" kärhökaaren molemmilta puolilta. Mutta pari päivää sitten huomasin, että molemmilta puolilta on nousemassa pikkuruinen verso. Alku on vielä heiveröinen, mutta seurataan tilannetta. Kelloköynnökset ovat kohta kaaren puolessa välissä kasvamassa ja pienet kärhöt saavat vahvistua rauhassa ensi vuoteen.

Keskellä pikkuruinen verso loistokärhö "Rouge Cardinal"





Ihastuksen vinkaisuja on aiheuttanut tämän kevään uusi loistokärhö "Omoshiro", jonka istutin toisen köynnöskaaren viereen. Alkuun napsin kaikki nuput pois, mutta myöhemmin en enää raaskinut, ja mikä ihana kukka!

Loistokärhö "Omoshiro"




Hauska on myös nähdä viime vuonna istutettu kellokuusama "Kellokas" kukkivana. Tämä "Kellokas" kasvaa arboretumin kallion edessä.

Kellokuusama "Kellokas"


Pioneja poksahtelee auki kiihtyvällä tahdilla ja samoin on pensasruusujen laita. On ollut innostavaa odottaa, miltä näyttävät ensimmäiset kukat uusissa ruusuissani. Nyt ruusualue on vielä harva, sillä onhan taimille jätettävä kasvutilaa.



Tässä penkissä kasvaa pensasruusujen lisäksi myös muita pensaita ja vähän perennoja. Esittelen alueen tarkemmin vielä myöhemmin.



Idänunikot ovat leiskuneet jo aika pitkään, kohta voi sanoa näille hyvästit. Minulla ei ole muuta oranssia puutarhassani, mutta nämä saavat säilyttää paikkansa luumupenkissä. Valkoinen taimi on hengissä, mutta muita värejä ei ole tullut taimireissuillani vastaan.

Vanhat hansaruusut aloittavat kukinnan, takana rinteessä ketoneilikkaa samassa sävyssä




Kastelua on vielä jatkettava alue kerrallaan, saa täällä hehtaarin puutarha-alueella taivaltaa sekä kastelukannujen että letkujen kanssa, lämpötila on nyt varjossa + 28,2.

Nautitaan kesästä, koittakaa selvitä helteestä!

perjantai 19. kesäkuuta 2020

KASVIHUONEESEEN JA KEITTIÖPUUTARHAAN KUULUMISET




Kurkut kiipeävät kasvihuoneen katossa ja tekevät satoa. Täytyy tehdä kasvukauden lopussa vielä arviointi kokonaisuudessaan, mutta tässä vaiheessa olen erittäin tyytyväinen. Olemme olleet omavaraisia kurkun suhteen toukokuun loppupuolelta alkaen, ensimmäinen oma kurkku syötiin 17.5.






Olen käyttänyt kasvihuoneen kattopalkkeja hyödyksi, jotta kurkku pääsee jatkamaan kasvua vielä seinäkorkeuden jälkeen. Odotan jo, että kurkkuja pääsee poimimaan pään yläpuolelta kasvihuoneessa kävellessään.

Kasvihuonekurkku "Louisa" on kylvetty 30.4.




Viimeisin ns. oikeaan aikaan kylvetty kasvihuonekurkku ”Louisa” on hyvää vauhtia rönsyämässä ylös ja sivuille. Kukkia on mukavasti ja ensimmäiset kurkun alut ovat kehittymässä.




Tomaatit tekevät raakileita ja ensimmäinen tomaatti on kypsymässä, tomaattien maistelua saa kuitenkin vielä hetken odottaa.

Paprika 13.6.2020


Paprikat ovat kasvaneet hyvin, raakileita on kehittymässä. Ostin itsekasvattamieni paprikoiden lisäksi suippopaprikan taimen, se on vielä pieni, mutta kukkii kohta.


Viiniköynnökset ovat tehneet jopa kukkaryppäitä, olisiko mahdollisuus saada maistiainen viime vuonna istutetusta ”Supagasta”?

Keittöpuutarhassa kasvu on aika hyvässä vauhdissa, ehkä jotain uusintakylvöjä on vielä tehtävä.





Perinteinen perunamaakin löytyy


Hyvää juhannusta teille!