perjantai 29. tammikuuta 2021

VIERAILU TYTTÄREN PIHALLA


 
Olen jo aikaisemminkin kertonut teille tyttäremme perheen omakotitalopihan rakentamisesta ja nyt pääsette käymään kierroksella kolmen vuoden ikäisessä pihapiirissä. Tontin koko on noin hehtaari, josta hoidettua pihapiiriä on noin 5000 m2. Kannustalon 'Harmaja' valmistui keväällä 2017 ja samana keväänä aloitimme pihanrakennustyöt. Vuonna 2018 jatkoimme istutustöitä talon molemmilla sivuilla olevilla alueilla.



Yllä olevassa kuvassa tulija on siirtymässä kylätieltä taloon johtavalle tielle ja pihaan. Vasemmalla näkyvät suuret kivet pengertävät kauniisti korkeuseroa tien ja nurmikon välillä. Kivien asettelu oli 'Vihersuunnittelu Piha':n puistopuutarhuri ja suunnitteluhortonomi Tuula Hyvärisen ideoimaa. Hän teki pihasuunnitelman, jota noudatimme 2017 pihaa rakennettaessa. Olimme mieheni kanssa mukana ahertamassa, joten pihasuunnitelma saatiin toteuteutettua kesällä 2017.

On erittäin hyvä saada ammattilaisen apua tilanteessa, missä koko rakenteilla olevan talon ympäristö on yhtä hiekkaista myllerrystä ja valtavia kivikasoja, eikä oikein tiedä, mistä pitäisi lähteä liikkeelle. Lisäksi kannatti hyödyntää kaivinkonetta mahdollisimman paljon suurien kivien siirtelyssä, reilunkokoisten istutuskuoppien kaivamisessa kiviseen maahan ja maamassojen siirtelyssä. Paikalle tuotiin monen monta kuorma-autollista multaa, sillä pohja oli hiekkaista metsän pohjamaata.

Pihatien vieressä on norjanangervoaidanne, joka kukkii valkoisenaan toukokuussa. Nurmialueella on kaaressa neljä tarhaomenapuuta. Pihasuunnitelman mukaisesti omenapuita istutettiin kolme, mutta häälahjaksi saatu neljäs puu päätyi kuvassa näkyvän autokatoksen viereen kaaren neljänneksi puuksi. Aivan kuvan oikeassa reunassa näkyy osittain metsävaahtera, joka on kasvanut hyvin nurmialueen kulmassa.




Vuonna 2018 minun oli helpompi jatkaa ideointia ja istutuksia toteutetun pihasuunnittelman ulkopuolisille alueille, sillä hankala alku oli jo tehty.  Etualalla on kukkiva marjatuomipihlaja. Nurmikolla kasvavat viinimarjapensaat ja karviaispensaat. Nämä olivat tyttäremme toiveena ja varsinkin herukoita on riittänyt jo säilöntään asti.



Ylätasanteella näkyy kaksi kukkivaa kirsikkapuuta, ensimmäinen näistä on kasvanut paremmin. Etelänpuolen terassilta johtaa portaat alas nurmikolle, portaiden molemmin puolin on rinteeseen istutettuna kääpiövuorimäntyjä ja tummakeijuangervoja, lähinnä portaita kasvaa molemmin puolin tuivioita. Talon pääty on pengerretty suurilla kivillä (niitä täällä tontilla todellakin riittää). Istutukset kivien alapuolella ovat vuodelta 2018, siis kahden vuoden ikäisiä. 

Talo on maalattu hengittävällä ja kestävällä Virtasen 4 öljyn maalilla, rakentamisessa on muutenkin käytetty hengittäviä ratkaisuja kuten Ekovillaa, eikä seinissä ole muoveja. Tumma sävy on hyvä tausta kasveille ja sopii mielestäni tähän 'Harmajaan' erittäin hyvin.



Näkymä kirsikkapuun takaa terassille. Terassin edustalla on kaksi suurta istututusallasta.



Näissä molemmissa istutusaltaissa kasvaa kolme 'Danica' pallotuijaa. Tulppaanit nousevat antamaan väriä keväällä ja joka kesä altaissa on ollut daaliota tuomassa kukintaa koko kesäkauden ajaksi. Monivuotiset valkoiset lehtosalviat ovat täydentäneet kukintaa. Istutusaltaiden kukkia voi ihailla olohuoneesta ja ruokapöydässä istuessaan.



Talon kulmalle 2017 istutetut pihasyreenit keskittyivät ilmeisesti juurtumiseen pari vuotta, mutta viime kesänä niiden kasvu ja kukinta ilahdutti kovasti. Tämän kuvan kohdasta noin 4-5 metrin päässä kasvaa 2018 istutettu violetti isabellansyreeni, se täydentää tulevina vuosina toivoakseni syreenien kukkaloistoa.



Tämä kuvassa näkyvä alue talon päädyn suurien kivien alapuolella on kokonaisuudessaan rakennettu 2018 ja osa istutuksista on vuodelta 2019. Kauempana näkyvä rakennus on rantasauna.

Kuvan oikeassa alakulmassa olevat kivet reunustavat autokatoksen päätyyn tehtyä istutusaluetta, kulmassa kasvava puu on purppuraomenapuu 'Aamurusko'.



Tässä sama autokatoksen päädyn istutusalue, missä koristeomenapuun lisäksi kasvaa myös kaksi rungollista 'Palibin' pikkusyreeniä. Touko- kesäkuussa tulppaanit ja ukkolaukat kukkivat, sen jälkeen perennat valtaavat kasvutilan. Tässä  pionit ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa.



Tässä kuvassa katsotaan vastapäisestä suunnasta autokatoksen päätyyn päin. Kesäkuun alussa kukkivat 'Hopa' purppuraomenapuut. Kivien vieressä olevat pensaat ovat koivuangervoja, ne olivat hyvässä tarjouksessa hankkijalla keväällä 2018. Koristeomenapuiden jälkeen näkyvä kolmas puu on luumu. Puiden alla ja väleissä on perennoja, ne tuuheutuvat ja lisääntyvät vielä jatkossa.



Autokatoksen päädyssä purppuraomenapuu 'Aamuruskon' juurella viihtyvät hyvin pitkään kukkivat 'Ballerina' harmaakurjenpolvet ...


... ja tarhakurjenpolvet. Tästä kuvasta näkyy myös 2018 istutettuja kääpiövuorimäntyjä, laakakatajia ja tummakeijuangervoja, joita istutettiin maisemoimaan tarkistuskaivon ja mustan jäteveden umpisäiliön muovisia 'hattuja'. 




Tässä etualalla on 2018 rakennettu kohopenkki kivireunuksella. Tämä alue oli hyvin kivistä, joten kohopenkki toi lisää multatilaa ylöspäin. Lisäksi saimme tähän hyödynnettyä yhtä kivikasaa. Kuvassa näkyvä puun runko kuuluu sirotuomipihlajalle, lisäksi penkin keskellä kasvaa luumupuu ja aivan penkin toisessa päädyssä rautatieomenapuu. Kuten huomaatte, kasvaa sirotuomipihlajan juurella nyppykurjenpolvi ja hopeahärkki. 

Tämä kohopenkki on toimittanut kasvimaan virkaa ja perunasatoakin on tullut sopivasti. Hyötykasveja täydentää kivien päällä rönsyillen rentoakankaali (mitä minulla riittää hyvin jaettavaksi). Muutama keveä kesäkukkakin on ollut väriä tuomassa.




Edellisen hyötypenkin takana (talon terassilta katsottuna) on vuonna 2019 kunnostettu alue, siellä kasvaa lomittain aidanteeksi istutettuna pikkujasmike, isabellansyreenejä, mongolianvaahteroita, 'Veera' kaarisyreenejä ja jalosyreeni ' A. Ludvig Späth. Alunperin paikalla kasvaneet luonnonkatajat täydentävät aidannetta.




Kesällä 2020 meillä oli ilo saada viettää juhannushäitä nuorenparin omassa puutarhassa. Pandemia aiheutti omat vaikutuksensa, joten hääjuhlasta tuli porrastaen sopivan pienimuotoinen myös lähisuvun riskiryhmiin kuuluville. Upea sää mahdollisti ulkona vietetyn juhlan.




Tässä kuvassa näkyy aika hyvin, miten vasemmalla puolella olevan nurmikkoalueen reunassa on ensin kivien lomassa pensasmustikoita, sen jälkeen oikealla puolella on kaartuva koivuangervoaidanne (vuonna 2018 istutettu).  Edessä oikealla on rungollinen mongolianvaahtera. Mongolianvaahterapensaita on lisäksi kolme koivuangervojen takana oikealla puolella. Ne näkyvät selvemmin postauksen ensimmäisessä kuvassa. Täällä piha-alueen ulkokehällä kasvaa lisäksi kolme marjatuomipihlajapensasta. Ajattelin, että erikorkuiset pensaat rajaavat mukavasti pihapiiriä kylätiestä. Hiekkatien pöly pysyy paremmin poissa ja piha saa suojaa.





Tässä valotolpan oikealla puolella on ensin syyshortensia pensas ja sen oikealla puolella pihasyreeni, tulevaisuudessa ne saavat kasvaa toistensa lomaan. Tästä kuvakulmasta metsävaahtera näkyy pihatien toisella puolella.



Talon pohjoispuolella on myös istutusallas keskellä talon pitkää sivua. Tässä istutusaltaassa kasvaa timanttituijan molemmin puolin 'Palibin' pikkusyreenit. Talviaikaan tuija on ollut hauskannäköinen valosarjassaan. Aluskasveina altaassa on rönsytiarellaa ja muutama kuunlilja.


Talon isäntä teki melkoisen työn 2017 asentaessaan graniittiset noppakivet sisäänkäynnin edustalle. Kiveys on oikein kaunis ja se on vähentänyt sisään kulkeutuvaa pölyä.




Puutarhablogissa voi varmaankin olla kuva morsiammen hiuksissa olevista harsokukista. Kuten kuva osoittaa, taloon saapujaa odottaa jo heti eteisessä huikean kaunis järvinköala.




Paikallinen kukkakauppa 'Neiti Neilikka' toteutti tämän kukkaisan vanteen, tässä se on nostettu eteisen naulakon varaan. Päivän aikana saatiin sekä hääparista että vieraista hauskoja kuvia ulkona kukkakehän ympäröimänä. Koivunoksat tuovat juhannuksen tuoksua juhlaan.




Myös tämä kukkalaite on Neiti Neilikan käsialaa.



Terassin pöydillä oli pieniä neilikkaruukkuja.




'Palibin' pikkusyreenit olivat sopivasti kukassa autokatoksen päädyssä näissä juhannushäissä. Kukintaa aloittavat loistosalviat näkyvät hennosti. Häiden jälkeen laajensimme tätä penkkiä vielä metrin verran vasemman alakulman suuntaan. Kivimuuri rakentui vähän lisää ja sitä varmaankin parannellaan vielä tulevana kesänä.











Kunhan tasanteella olevat kirsikkapuut ja alempana olevat koristeomenapuut, pensaat ja perennat kasvavat, muuttuu näkymä pehmeämmäksi ja rehevämmäksi.




Tässä kuvassa etualalla isabellansyreenit osana vuoden vanhaa aidannetta tuovat muutaman vuoden päästä sekä kerroksellisuutta että kukkaisaa kauneutta. Nämä kaikki aidanteen pensaat näkyvät hyvin sekä pihaan tultaessa että terassilla oleskellessa. 




Tämä nuori piha on saanut pinnoitteet ja rakenteet kohdilleen, myös puiden ja pensaiden istutukset ovat nyt hyvässä vaiheessa, ehkä jotain suunnitelmia meillä on vielä ensi kesälle... 
Tulevina vuosina on mahdollisuus edetä sen mukaan, mikä on talon asukkaille mielekästä. Pieni juniori eli ensimmäinen lapsenlapsemme saa ensi kesänä kontata nurmikolla kahden suojelevan koiran kanssa. 




Häälahjaksi saatu köynnösruusu 'Above and Beyond' istutettiin autokatoksen päädyn istutusalueen laajennusosaan häiden jälkeen. Kasvakoon kauniina ja kukoistavana!


Jos haluat katsoa vanhat kirjaukset tämän tyttären pihan rakentamisesta niin löydät ne alta:

lauantai 23. tammikuuta 2021

GRANIITTIPENKIN PERENNAT


 

Tänä talven harmaana päivänä palaan vielä viime kesään ja kirjaan muistiin syksyllä 2019 rakennetun graniittipenkin perennat sikäli kun ne vielä muistan.  Tässä kohopenkissä kasvaa myös kolme kirsikkaluumua ja rusotuomipihlaja, alue on kooltaan noin 25 m2.




Järven puoleisessa eteläpäässä kasvaa rusotuomipihlaja, sen istutin syksyllä 2019. En voinut vastustaa kookasta ja kauniinmuotoista puun taimea, joka selvästi halusi muuttaa meille. 31.5.2020 rusotuomipihlaja kukkii yllä olevassa kuvassa. Rusotuomipihlaja on sirokasvuinen pienehkö puu, sen lehdet ovat puhjetessaan kauniin tummanpunaruskeat ja vihertyvät kasvukauden edetessä. Syysväri on myös kaunis. Puun sirot valkoiset kukat puhkeavat toukokuun loppupuolella ja loppukesällä kypsyvät marjat ovat syötäviä.




Syksyllä 2019 hain Hirvensalmen taimistolta siellä kasvatetut pikkuiset kirsikkaluumupuun taimet. Minun oli alunperin tarkoitus ostaa vain kaksi kirsikkaluumua, mutta en malttanut olla ostamatta näitä kolmea, sillä ne ovat erinomaiset pölyttäjät toisilleen, eikä voi koskaan tietää, lähtevätkö kaikki suotuisasti kasvamaan. Kuvassa kaksi puuta havaittavissa lähinnä tukikeppiensä ansiosta.

Lähinnä porttia kasvaa Vetraz venäläinen kirsikkaluumu, joka tekee makeita kullankeltaisia luumuja. Seuraavana Podarok st.Petersburg tämäkin on venäläinen kirsikkaluumu, joka tekee pieniä keltaisia luumuja. Kolmas luumupuu ei näy kuvassa, se on Kubanskaja kometa eli kiinanluumun ja kirsikkaluumun risteytys ja se tekee suuria aikaisin kypsyviä maukkaita luumuja. Sadon lisäksi odotan innokkaasti näkeväni näiden kaikkien valkoisen kukkapilven keväisin.



Mainittujen puiden lisäksi istutin syksyllä 2019 muutamia perennoja ja sipulikukkia. Suurin osa perennosta lähti keväällä 2020 hyvin kasvuun, mutta muutaman menetin lähes lumettoman talven aikana. Harmittavia menetyksiä olivat Kyproksen meirami 'Herrenhausen' ja valkoinen tarhapäivänlilja 'Joan Senior'. 



Mieltäni ilahdutti, että heleän vihreässä keväisessä lookissaan rönsytiarellat nousivat reippaasti talven jälkeen, samoin oli laita maksaruoho 'Firecracerin' kanssa, se erottuu hyvin tumman purppuraisine lehtineen. Varmoja tapauksia olivat omista kasvustoista siirretyt rentoakankaalit, ne pulskistuivat hyvin viime kesän aikana ja hoitavat tehtäväänsä tässä vaiheessa.



Pienet alut 'Mai' sammalleimusta ja ehkä jostakin muustakin sammalleimusta, jonka nimeä en syysalennusmyynneistä muistanut kirjoittaa muistiin, ilahduttivat kukkimalla rusotuomipihlajan juurella. 




Ukkolaukat ja tulppaanit kukkivat todella pitkään ja toivat penkkiin kaivattua väriä, perennojen kasvaessa vielä harvassa.




Graniittipenkin päässä kasvaa loistokärhö 'Omoshiro', joka avasi ensimmäisen kukkansa 18.6.2020. Jännä nähdä, mikä on tämän kärhön tyypillinen kukkimisen ajankohta jatkossa, toivottavasti se selviää ensimmäisestä talvestaan. Kivien reunaan penkin takaosaan siirsin isorikkoa omista kasvustoista, tässä kuvassa näkyy pari kukkavanaa valkoisena.




'Omoshiro' 23.6.2020. Nuppujen auettua kukat ovat tämän värisiä ja vaalenevat kukinnan jatkuessa. Alhaalla kiven päällä näkyy ensimmäinen kukka vaalentuneena.



25.6.2020 kukki varjorikko. Tämä on minusta ihastuttava. Otin näistä taimista uusia alkuja ja levitin varjorikon aluetta suuremmaksi, toivottavasti ne lähtevät tänä keväänä kasvuun.




Pieniä alkuja on kasvamassa neidonkurjenpolvesta.



Ostin kaksi punakärsämön taimea Mustilan taimipäivien yhdeltä myyjältä, tarkempaa lajinimeä ei ole tiedossa. Yllä kuvassa kukinta alkamassa 3.8.2020. 



Punakärsämöt kukkivat todella pitkään, saa nähdä nousevatko tänä keväänä uudelleen.




Rönsytiarellan vieressä kasvaa peittokurjenpolvi 'Biokovoa', lisäsin sen alkuja vielä keskemmälle penkkiä viime kesänä. Taaempana kukintaa suunnittelemassa punainen maksaruoho 'Firecracer' ja valkoisena kukkiva valkoalpi. Luulin ensin talven tuhonneen valkoalpin taimet, mutta onneksi ne kuitenkin nousivat pitkään mietittyään. Aivan kuvan oikeassa reunassa näkyy hieman valkoista loistosalviaa, jota tässä penkissä myös kasvaa.



Etualalla näkyvä tarhapäivänlilja 'Little Gipsy Ruby' selvisi ensimmäisestä talvesta, sen syvä väri sopii hyvin muihin lähellä kasvaviin perennoihin kuten punalehtiseen haltiankukkaan 'Twilight'.




Olisiko jo ensi kesänä enemmän kasveja kuin multaa? 




Tavoitteena on saada maanpeiteperennat osin pehmeästi rönsyämään kivien päälle. Toivon että tällä alueella olevat valkoisen, vaaleanpunaisen, hopean ja purppuran sävyt sointuvat toisiinsa. Tarkastelen kokonaisuutta ja muokkaan kasvivalintoja tarpeen mukaan.




Tästä yhdistelmästä pidin kovasti. Pehmeän pörreä ohotanmaruna, komeamaksaruoho 'Herbstfreude', maksaruoho 'Lime Zinger' ja takana korkeampana maruna, joka on ehkä aaprottimaruna? Katsotaan, leviääkö maruna liikaa.








Pari viikkoa myöhemmin maksaruohot ovat aloittamassa kukintaa.













Katsotaan, pystynkö esittelemään tulevana kesänä tämän graniittipenkin näyttävämmässä asussaan?