tiistai 20. elokuuta 2024

ILTAKIERROS JA MUUTAMIA MIETTEITÄ

 



Aloitetaan tästä laajemmasta kuvakulmasta. Ehkä muistatte, että istutin talon pohjoispuolelle marjakuusen taimia sillä ajatuksella, että leikkaan niistä matalan muotoonleikatun aidan rauhalliseksi taustaksi piharingin istutusalueen kukille. Taloremontin johdosta suuri osa taimista oli pakko kaivaa muovisäkkeihin odottamaan kuistin rakennustyön valmistumista.

Taimet viettivät multapaakuissaan evakossa yli kuukauden varjoisassa paikassa - toki niitä kastelin, koska ajanjakso oli helteinen. Kaikki taimet selvisivät tästä koettelemuksesta. Tietysti tämän kesän kasvu menetettiin, mutta tärkeintä on, että marjakuuset juurtuvat nyt uudelleen. Tämän länsikulman kunnostin kokonaan uusiksi, eli tästä lähti pois valtavaksi kasvanut töyhtöangervo ja vuorenkilvet. Töyhtöangervoa en kaipaa lainkaan ja vuorenkilvet saivat arboretumista hyvän uuden kodin. 

Täytyy vielä todeta, että töyhtöangervo osui kiinni talon seinään, mikä ei ole lainkaan hyvä juttu. Kuvasta ei näy, että marjakuusien ja talon väliin jää  tälläkin kohdalla yli metrin väli ja matala aita sallii ilman kiertävän talon seinustalla. Putsasin 38 vuotta sitten laittamani maakivet esiin, sillä humusta oli kertynyt kivien päälle ja ne olivat nurmen valtaamat. Tein myös kuvassa näkyvän matalan kivimuurin reunustamaan marjakuusia, jotta maaston korkeuseron sai paremmin asettumaan. Ensimmäisestä kuvasta ehkä näette, että nyt havuaita jatkuu molemmin puolin keittiön porrasta samalla korolla, koska kivillä saa kohotettua maanpintaa ennen länsikulmalta alkavaa alamäkeä.



Länsipäädyn kiviportaat illan hämyssä. Totesin, että minun pitää istuttaa jotain uusia loppukesän perennoja kallion alapuolelle. Sammalleimu on levittäytynyt niin voimakkaasti koko alueelle, että muut hennot perennat ovat hävinneet. Toin tähän jo komeamaksaruohoa muutaman alun ja ehkä kokeilen viihtyisivätkö punahatut kallion edustalla. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy 'Magnus' kaunopunahattujen kukkia, siinä on niille erittäin mieleinen kasvupaikka.



Tässä alue hieman eri kulmasta nähtynä. Punahatut näkyvät nyt paremmin "Helmikaaren" alueella.



Keittiöpuutarhan kulmassa suuren mongolianvaahteran alla ovat kuunliljat kasvaneet kookkaiksi kasvustoiksi. Tykkään näistä kovasti. Pitää muistaa vielä elokuussa ottaa jakopaloja kulmassa kasvavista haltiankukista, ne kukkivat joka vuosi kauniisti. 



Laitan teille vielä nähtäväksi isännän tekemän rakenteen pensasmustikoiden suojaksi. Nyt räkätit eivät pääse syömään runsasta satoa ja sama rakenne toimii talvella jäniksiä vastaan. Käytimme jyrsijäverkkoa, jotta linnut eivät jää kiinni verkkoon. Minusta on tosi ikävä nähdä lintuja räpiköimässä pehmeässä rastasverkossa, en halua sen vuoksi käyttää niitä. Kansi on jaettu kolmeen osaan ja lohkon voi kääntää naapuriosan päälle, kun kerää marjoja.



Vielä jaksaa tarhakurtturuusu 'Sävel' kukkia. 



Elokuun illat ovat tosiasia. Onneksi vielä löytyy monia loppukesän kukkia. 



Eilen istutin arboretumin pohjoimpaan osaan yhden mustilanhortensian ja 'Amber Jubilee' heisiangervon (se ei näy tästä kuvakulmasta). Vasemmassa reunassa näkyy tänä keväänä istutettu rungollinen riippajapaninlehtikuusi 'Stiff Weeper'. Toivon sen tuovan tähän erilaisten havujen alueelle oman hauskan lisänsä. Erilaisten havujen lisäksi tällä istutusalueella kasvaa lehtipensaina nyt parilla kukinnolla kukkiva Pinkachu syyshortensia, kaksi höyhenpensasta ja kolme matalakasvusta  purppurahappomarjapensasta.



Nostimme jo perunan, koska Rilla alkoi kaivaa perunoita itselleen syötäväksi. Aika outo koira, koska se syödä rouskuttaa kaivamansa multaiset raa'at perunat hyvällä halulla. Oikeassa reunassa näkyy perunoiden "laatikko". Kuvakulma hämää, sillä laatikon pitkä sivu on 3 metriä. Saimme mahtavan perunasadon tuolta lautojen rajaamalta perunamaalta. Jos ihmettelette lautoja, niin kerrottakoon, että ne helpottivat keväällä hallaharsojen laittoa ja olivat siinä vaiheessa myös koiraesteenä. Tosin Rilla tarvitsee vielä muutaman neuvottelun siitä, mitä koiraeste tarkoittaa.



Kunhan isäntä joutaa avuksi, niin ensi viikolla pitäisi aloittaa suurempi mylläys huvimajan viereisellä istutusalueella. Siitä lisää myöhemmin.


12 kommenttia:

  1. Kivipellon Saila8/20/2024

    Sinulla on kyllä upea piha kertakaikkiaan! Jäin vain tuijottamaan kuvia. Töyhtöangervo on kyllä sellainen vanhan ajan täytekasvi, ehkä se jonnekin sopii mutta kasvaa niin isoksi ja leviää kovin! Ihailen niin noita kiviä ja korkeuseroja ja tapaa jolla olet käyttänyt ne hyödyksi kasveja istuttaessasi. Hieno marjakuusiaidanne! Kuunliljoilla saa niin ihanasti rehevyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saila, sinulla on niin hieno pihapiiri maalaismaisemassa, että otan kommenttisi kiitollisena vastaan. Töyhtöangervolla on varmasti jossain paikkansa, mutta suureksi kasvaessaan se on aikamoinen jättiläinen. Uskon, että marjakuusista saa jatkossa kauniin ja miljööseen sopivan matalan muotoonleikatun aidan. Sellaisia on ollut monissa vanhoissa kartanoissa. Kuunliljat ovat minustakin ihanan reheviä sopivissa paikoissa.

      Poista
  2. Kiva iltakierros mietteineen. Pensasmustikkasuoja on kerrassaan loistava ja linnutkaan eivät takerru verkkoihin.
    Kaunis tuo viimeinen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Olen ollut oikein tyytyväinen pensasmustikoiden suojaan, se on myös kiinnostanut monia puutarhavieraita.

      Poista
  3. Hyvälle näyttää! Ihana kun sinulla on tuota lääniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. Tänään taas konttasin kitkemässä ja totesin, että lääniä on todellakin aika paljon :D.

      Poista
  4. Teillä on kaunista. Minä en osaisi edes ajatella, että teidän tontiltanne puuttuisi jostain esim loppukesän kukkijoita. Vieraisilla aina ilahtuu kaikesta. Oma silmä toki kaipaa omilla nurkilla helposti jotain muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä itsekin tyytyväinen siihen, että loppukesän kukkijoita löytyy vielä yllättävän paljon. Joitain kunnostuksia on tehtävä, että saa vaiheittain jaettua perennoja ja toisaalta vähän karsittua liikaa leviäviä. Samalla saa lisättyä kasvualustaan kompostia.
      Moni elokuun vieras on ihmetellyt kukinnan runsautta ja kertonut saaneensa itselle vinkkejä omaan pihaan. Se tuntuu oikein mukavalta.

      Poista
  5. Kiva oli osallistua iltakierrokselle:)

    VastaaPoista
  6. Mukava iltakierros. Hyvä, että marjakuuset selvisivät evakostaan ja pääsivät nyt takaisin uudistettuun penkkiin asustelemaan. Niistä tuleekin hyvä tausta piharingille.
    Mustikat saivat kätevän näköisen ja linnuille turvallisen suojan. Ne löysällä roikkuvat rastasverkot ovat vihoviimeisiä ja niistä on todella vaikea saada lintuja irroteltua. Meillä oli viime kesänä mansikkahäkin kattona tiukkaan viritetty rastasverkko ja siihen ei onneksi tarttunut lintuja. Varmuuden vuoksi kuitenkin tänä vuonna vedin jänisverkot myös häkin kattoon. Eipähän tarvinnut niitäkään palasia rullata varastoon kesäksi.
    Luulin kirjoittaneeni kärhöpostaukseesi kommentin mutta siellähän ei näkynyt mitään. Kärhösi kukkivat todella kauniisti ja runsaasti. Hentoinen 'Kermesina' sopii hienosti heinäseiväsaitaan.
    Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjakuuset ovat sen verran hintavia, että olisi ollut kurja menettää niitä evakkoreissulla, onneksi kävi hyvin. Tuo pensasmustikoiden suoja on ollut hyvä ja mustikoiden kerääminen onnistuu näppärästi kannen lohkoja sivuun kääntämällä. Minäkin kammoan räpiköivien lintujen irrottamista rastasverkosta, lintu vahingoittuu siinä rimpuillessaan helposti. Kertakokeilu riitti sitä lajia.
      Tarkistin vielä, mutta kirjoitustasi ei löytynyt roskapostista - ehkä joku keskeytti kirjaamisen - niin minulle käy usein. Kiitos Minna!

      Poista