Maanantaina oli sadepäivä ja mittariin kertyi 12 mm. Pitkästä aikaa siis saimme enemmän kuin parin millin sateen. Sen jälkeen on ollut taas ihanan aurinkoisia päiviä.
Punahatut jaksavat ihastuttaa minua ihan päivittäin. ”Magnus” kaunopunahatut Echinacea purpurea ovat selvästi kotiutuneet ja voivat hyvin. Toivottavasti asiantilaan ei tule ikäviä muutoksia tulevien talvien aikana.
Aikoinaan kokeilin niiden istutusta huonolla menestyksellä eli istutetut taimet kukkivat istutusvuoden kesän, mutta talvi vei ne mennessään. Mikä on nyt muuttunut?
Monessa lähteessä neuvottiin varomaan talvimärkyyttä, joka koituu helposti punahattujen kohtaloksi. Niinpä kunnostin ”Sydänpenkkiä” lisäämällä multaa reilusti kohopenkiksi, sillä meillä puutarhan useimpia alueita vaivaa talvimärkyys. Toimenpide ehkä auttoi, sillä sen jälkeen sain sekä ’White Swan’ että ’Magnus’ kaunopunahatut selviämään talvesta. Ensin ne mietiskelivät muutaman vuoden, mutta sitten perennat alkoivat itse siementää ympärilleen pieniä siementaimia.
Kasvupaikan tulee siis olla vettä läpäisevä ja ravinteikas, tämä ohje mainitaan usein. Itse en ole lannoittanut punahattuja juuri lainkaan. Itse asiassa penkkiin lisäämäni multa on ollut hyvin hiekkapitoista omalla kompostilla täydennettynä. Toisaalta puutarhan pohjamaa on multavaa ja ravinteikasta eli lopputulema on ollut perennoille mieleinen.
Punahattujen toiveena on myös kasvupaikan aurinkoisuus ja tämä seikka toteutuu minun kaikissa perennapenkeissä, joissa punahatut ovat viihtyneet. "Sydänpenkissä" punahattujen vieressä kasvaa sirotuomipihlaja, mutta tämä puu ei ole niitä haitannut, koska alueelle paistaa aurinko koko päivän. Itse asiassa uusimmat punahattujen siementaimet ovat itsenäisesti asettuneet juuri sirotuomipihlajan juurelle. Kaikki kuvassa näkyvät 'Magnukset' ovat vuosia sitten istutetun 'Magnuksen' jälkeläisiä. Valkoinen 'White Swan' kuvan vasemmassa reunassa on muistaakseni sillä paikalla, mihin aikoinaan sitä istutin.
Elokuussa siirsin punahattujen siementaimia tuonne terijoensalavan tilalle tulleen istutusalueen aurinkoisimpiin kohtiin. Ensi kesä näyttää, viihtyvätkö ne siellä.
Olen usein kertonut, että ”Helmikaaren” alueelle kasvatin ’Magnus’ kaunopunahattujen ensimmäiset taimet siemenestä. En tiedä onko sattumaa vai ei, mutta nämä siemenestä kasvatetut taimet kotiutuivat heti ja kukinta runsastuu vuosi vuodelta. Nyt pikkuisia siementaimia täytyy jo siirtää parempiin paikkoihin liiallisesta ahtaudesta. Punahattujen kohdalla tämä on mieluinen tilanne.
Kasvatin muistaakseni vuonna 2021 tai 2022 ’Green Twister’ kaunopunahattuja siemenestä, mutta en saanut niistä kuin kahden kesän ilon Graniittipenkissä. En tiedä, oliko kyse lajikkeesta vai jostain muusta, mutta kasvualusta oli ainakin punahattujen kasvatukseen sopiva. Ehkä viereiset perennat olivat liian innokkaita jyräämään punahatut?
Kesällä 2025 istutin arboretumin perennakolmioon itselleni uusia 'Happy Star' punahattuja. Ainakin ne selvisivät ensimmäisestä talvestaan ja ovat kukkineet runsaasti. Tiedätte jo, että arboretumin perusmaa on raskasta ja savipitoista, tämä olisi täysin poissuljettu punahattujen toivelistalta.
Perennakolmion alueen valmistelin syksyllä 2024 kasaamalla suoraan nurmen pinnalle lehtioksasilppua, syksyn lehtiä, silputut tomaattien varret, kasvihuoneen kasvualustat ja kuorrutin koko komeuden biohiilellä. Pintamaaksi tuli hiekkapitoinen istutusmulta. Jätin kasvualustan tekeytymään talven ajaksi ja istutin perennat seuraavana keväänä.
Punahattujen kukinta-aika ajoittuu loppukesään ja on mukavan pitkä. Kuva on otettu 24.7.2026. Tämän kesän kukinta alkoi osapuilleen tuolloin ja jatkuu edelleen kuten jutun ensimmäisten kuvien tilanne osoittaa. Punahattujen takana oleva vaaleanpunainen ruusu on 'Sweet Haze', tätä moni kesän puutarhavierailija kysyi, joten kirjattakoon se tähän.
Taustalla huvimajan alueella kukkivat iloisesti daaliat ja syysleimut.
Selasin kesän kuvia, kun yritin selvittää, milloin punahatut aloittivat kukinnan. Pienenetyssä kuvassa näkyy heikosti, että Sydänpenkin 'Magnus' kaunopunahatut kukkivat täyttä päätä sirotuomipihlajan vieressä 3.8 otetussa kuvassa. Nämäkin aloittivat kukinnan heinäkuussa, vaikka kuvia en ollut huomannut ottaa.
Punahatut houkuttelevat perhosia ja kaikkia muitakin hyödyllisiä pölyttäjiä, joten ne ovat todella suositeltavia perennoja puutarhaan. Lisäksi korkealle, noin 60-90 cm, kohoavat kukat pysyvät hyvin pystyssä ja keinahtelevat viehkeästi tuulessa. Mielestäni näitä on helppo yhdistää hyvin monien perennojen kumppaneiksi.
Niin kauniita, oletko samaa mieltä punahatuista?











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti