sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

LISÄÄ KIVIÄ ARBORETUMIIN

 



Isäntä löysi metsän reunasta (omalta maalta) komeat kivet ja kysyi haluaisinko ne puutarhaan. Huomaatteko, että isäntä alkaa oppia! No, ihan varmasti halusin.

Suurin kivi odotti koko talven hiekkakentällä siirtoa omalle paikalleen. Kun arboretumin peltosarka oli kuivunut talven jälkeen riittävästi, kivi voitiin siirtää paikoilleen. Isäntä kuljetti sen traktorin takana kivitalikossa. Ennen kivien siirtoa isäntä ajoi kivien tulevalle paikalle kalliomursketta.



Tämä kuva on otettu toukokuussa ja siellä on kivi paikoillaan. Sain ystävällisesti traktorin kauhassa multaa kohteeseen aika monta kauhallista, sillä täytyyhän kiven saada ympärilleen istutuksia.



Ensin paikoilleen laitettiin kaksi kiveä, etsin vielä sopivia matalia askelmakiviä näiden ympärille. Olemme jo monta kertaa käyneet istuskelemassa tuolla isolla kivellä, kiviryhmä on arvattavasti myös lastenlasten mieleen. Ainakin 3-vuotias tyttären poika kiipesi isolle kivelle ja hyppi sieltä seuraavan kiven päälle monta kertaa peräkkäin. Hypyt olivat todella hallittuja, joten arvattavasti tätä taitoa on harjoiteltu paljon.

Suunnittelin talvella kiviryhmän eteläpuolelle istutuksia. Ensin istutin kaksi rusokirsikkaa ja koristeomenapuu ’Aamuruskon’. Tämän uuden istutusalueen koko on kivien kanssa 7x8 m eli noin 56 m2. Kuvassa mittasuhteet hieman hämäävät.



Seuraavaksi istutin timanttituijan ja kääpiövuorimäntyjä istutusalueen eteläreunaan.



Kaksi kolmen taimen ryhmää koivuangervoja on havujen väleissä. 



Kivien länsi puolelle rusokirsikan taakse istutin 'Nuuk' grönlanninhanhikkia useamman taimen. Toivon niiden viihtyvän ja leviävän kauniisti. Grönlanninhanhikki viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisalla paikalla ja se on osittain ikivihreä. Sen syysväri on kelta-punainen. Pienet valkoiset kukat puhkeavat lehdistön yläpuolelle yleensä kesäkuun puolivälin jälkeen, mutta nämä taimet kukkivat jo nyt.




’Red Baron’ hurmesilkkiheiniä laitoin kolmeen eri ryhmään. Toivon sen olevan talvenkestävää. Olen pitkään ihastellut kuvista hurmesilkkiheinän kauniita sävyjä. 

Lisäksi jouduin siirtämään talon vierestä nosturin pyörän alta turvaan ison pehkon ’Patricia’ jalokurjenpolvia ja jaoin ne tänne, koska tyhjää tilaa riittää. Kuvan vasemmassa kulmassa näkyy heikosti Patrician kukkia. 

Myös esikasvattamiani ’Dara’ koristeporkkanoita laitoin kasvamaan tyhjään mullokseen. Ne toivottavasti ovat ainakin tämän kesän ilona ja saan aikaa miettiä, mitä perennoja tähän voisi istuttaa. 



Lisäksi tänne on istutettu punaisena kukkivaa ’Fuldaglut’ kaukaasianmaksaruhoa. Sen lehdistö on hauskan värinen.



Kuvan etualalla on kyseistä ’Fuldaglut’ kaukaasianmaksaruhomättäitä. 



Myös ’Purple Emperor’ komeamaksaruohoa on muutamassa paikassa. 

Olen jo nyt tyytyväinen tähän kivien ryhmään, vaikka viimeistelyt ovat kesken. Iso tyhjä alue arboretumin peltosaralla sai toivottavasti kiinnostavaa katsottavaa. 



Takana kaarevana näkyvä istutusalue on myös tehty tänä keväänä, tosin jonkun verran multaa isäntä ajoi sinne jo syksyllä. Eilen lauantaina isäntä ajoi yhdeltä peltojen keskellä olevalta kiviriutalta sinne reunakiviä. Näitä ei käsin pyöritellä, mutta puutavarakuormain oli jälleen hyvänä apuna. Kivet pitävät kohopenkin mullan takanaan, savinen nurmi on yleensä keväällä hyvin märkää - melkein uima-allas - siksi on tehtävä kohopenkit.



Siellä kasvaa nyt eri päädyissä kynäjalava ja punatammi. Pienempiä puita ovat riipparaita, timanttituija, pilaripihlaja, ’Royalty’ koristeomenapuu ja  tuohituomi. Ne on istutettu lomittain toisiinsa nähden etäisyydet huomioiden. Kuvassa alue näyttää todellisuutta pienemmältä. Pensaita ovat ’Miracle’ kanukka (uusi kiinnostava tuttavuus), lumipalloheisi, marjaomenapensas ja koivuangervoja. 



Ettei tilanne näyttäisi liian helpolta, on tuossa vielä työmaata ja viimeisteltävää kesken. Ison kiven edessä on erilaisia kiviä vaihtoehtoina soraan hierrettäväksi. Katsotaan, saanko niistä mieleiset vaihtoehdot, vai onko vielä metsästettävä lisää kiviä. Voin kertoa, ettei täältä työt lopu. Nämä suuret projektit siirtävät aina kitkemiskierrosta eteenpäin. Toisaalta nyt pelto on hyvin kuiva isoilla koneilla ajettavaksi, joten on fiksua toteuttaa nämä työt tässä vaiheessa. 


22 kommenttia:

  1. Jee! Eipä ole mukavampaa kuin uusien alueiden valloittaminen. Etenkin, kun löytyy noin upeita kiviä! Ihana, aivan tasainen tuo jättikivi.
    Melkoinen alue, asunnon kokoinen :-D Taloni on suunnilleen samaa kokoluokkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jättikivi on minustakin oikea aarre. Se on pinnaltaan niin tasainen ja jykevyyttä riittää. Siinä mahtuu istumaan useampi henkilö samaan aikaan. Minäkin hämmästelin alueen pinta-alaa, kun metrimääriä harpoin. Kun ympärillä on paljon tilaa, ei aina ole helppo havaita istutusalueiden kokoa.

      Poista
  2. Ei todellakaan sinulta työt lopu, mutta hyvältä näyttää jo nyt. Voin kuvitella, miten upeita noista alueista tulee, kunhan kasvit kotiutuvat ja levittäytyvät. Olet valinnut kivasti eri lehtivärejä istuttamiisi puihin ja pensaisiin - myös perennoihin. Ne luovat hienosti syvyyttä ja elävyyttä.
    Miten mahtavia kiviä! Tuo iso tasapintainen on kuin kahvipöytä arboretumissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että näin alussa näkymät eivät ole vielä ihan halutun näköiset. Kasvit ovat pieniä tupsuja ja puut vastaistutettuja. Myös kivet istutusalueiden reunoilla näyttävät paremmilta, kun ne asettuvat kasvien kanssa olemaan luontevammin. Toivon kuitenkin lähivuosina jo muutosta parempaan. Lisää ideoita on jo mielessä, toteutuessaan haave sitoisi tämän jutun kiviteemat vielä paremmin yhteen. Kiva, että huomasit lehtivärit puissa ja pensaissa, mietin niitä aika paljon :). Kutsuimme talvella tuota jättikiveä pöytäkiveksi, se tuo maisemassa sellaisen vaikutuksen.

      Poista
  3. Kivet, siis kaikenkokoiset kivet ovat niin upeita. Tuo jättikivi on kyllä aikamoinen aarre! Itse jaksan aina ihastella meidän rinnepihalla entisten omistajien tekemiä lukuisia kivimuureja ja -pengerryksiä. Sinulla on silmää valita hienoja kasveja hienoihin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kivistä. Nämä löytyivät ihan ilmaiseksi pellon laidalta, joten ei ollut kuin tekemisen vaiva.
      Hienoa, että olet saanut kivimuurin ja pengerrykset talon mukana, se on oikeasti merkittävä asia, sillä niiden tekeminen ei ole ihan yksinkertaista.

      Poista
  4. Oi, miten upea ja tasainen kivi. Minuun pääsi kyllä nyt suoranainen kivikateus iskemään.

    VastaaPoista
  5. Oi, mitä kivenjärkäleitä! Tuon isoimman päälle mahtuisi varmaan useampi ihminen piknikille. Tai ainakin sinä ja lapsenlapset :D Hienosti olet taas valinnut sekaan lehtiväreiltään erilaisia kasveja. Niistä tulee väriä ja kontrastia myös silloin kun mikään ei ole kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin joskus testata kiveä kaikkien lastenlasten kanssa - varmasti mahduimme kivelle koko porukka :). On hauskaa etsiä erilaisia sointuvia sävyjä kasveilla maalailuun. Toisaalta esim. koivuangervot olivat tänä vuonna Hankkijalla erittäin hyvässä tarjouksessa, siksi hyödynsin niitä. Aion leikata koivuangervoja, jotta ne pysyvät tuuheina ja niiden vihreä väri keväällä on tosi kaunis.

      Poista
  6. Vau mitä kiviä! Ja olette kyllä aloittaneet kesän kunnon puutarhatöillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projekteja täällä riittää niin, ettei tahdo perässä pysyä :D.

      Poista
  7. Ihana kivipenkki ja ihana mies sinulla!

    VastaaPoista
  8. Ihanat miehet, kyllä ne ajan kanssa oppivat mitä vaimot tahtovat <3
    Upea uusi alue tulossa. Tykkään koivuangervosta todella paljon, mikään ei ole helpompi pensas ja on aina kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppivat ainakin sellaisia asioita, mitä haluavat :). Tuollaiset kivien siirrot ja asettelut jäisivät minulta tekemättä, joten olen hyvin kiitollinen ja iloinen kaikesta osallistumisesta.
      Koivuangervossa on paljon hyviä puolia - ja kuten totesin Minnalle, tänä vuonna ne olivat hyvässä tarjouksessa Hankkijalla.

      Poista
  9. Kivet ovat ihania. Moni ei tule ajatelleeksi, että kivet ja kivikasat lisäävät valtavasti puutarhan monimuotoisuutta. Jotkin hyönteiset ja eläimet tarvitsevat kivien varaamaa lämpöä keväällä ja niiden kokoja pesimiseen tai suojapaikoiksi. Kivillä saa ihanaa ilmettä ja siinä sinä olet kyllä todellinen mestari. Poikani eli apupuutarhuri tekee mökillämme uutta puutarhaan ja juuri sunnuntaina laitoimme siihen kiviä. Paljon pienempiä kuin sinulla, koska ne pitää olla sellaisia, että siirto onnistuu ilman moottorityövoimaa. Onneksi kesällä voi vetää lumikolalla nurmikolla isoja taakkoja, ihan helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että otit vielä esille tämän tärkeän näkökohdan monimuotoisuuden lisääntymisestä kivien myötä. On hyvä nähdä myös tämä seikka, sen lisäksi, että kivet korostavat mukavasti kasveja ja niillä istuskelee mielellään.
      Lumikola on näppärä apulainen kivien siirrossa, minä olen käyttänyt myös nokkakärryjä, silloin kun toimin omin päin ilman konevoimaa. Maata pitkin tulee myös kieritellen siirrettyä sellaisia kiviä, joita ei jaksa nostaa.
      Tsemppiä teidän mökkipuutarhanne tekemiseen.

      Poista
  10. Lisää upeutta puutarhaanne, näyttää hyvälle. Hienot kivet kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  11. Upeita kokonaisuuksia . Pienet alueet eivät tänne sopisikaan . Komea on kivi pöydäksi ihan mahtava. Toivottavasti ei jää kovasti piiloon aikanaan että näkyisi kauempaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään tosi paljon tuosta isosta kivestä tasaisella pinnalla. Olen yrittänyt suunnitella niin, ettei kivi jäisi piiloon. Aika näyttää.

      Poista