'Vilma' pensastomaatit ovat hyvässä kasvuvauhdissa.
Ehkä ensi viikolla tai seuraavalla on jo aika vaihtaa Vilmat perennaruukuista suurempiin ruukkuihin. Nyt nimittäin reipastuneen kasvun muutoksia näkee melkein päivittäin.
Otin taas neljä taimea viereiseen huoneeseen kuvattavaksi, sillä taimilamppujen alla kasvit näyttävät hieman oudon värisiltä valokuvissa :).
Nuput näkyvät jo ihan helposti, sekin on yksi syy etsiä lähiaikoina suuremmat ruukut 'Vilmoille' ja lisätä ensimmäinen pieni annos kanankakkaa varastolannoitukseksi. Nyt olen antanut pienille taimille tarkoitettua veteen sekoitettavaa mineraalilannoitetta pakkauksen ohjeen mukaan.
Maaliskuu on vihdoin alkanut, mutta meillä ei vielä ulkoa löydy uutta kasvua, sillä edelleen pieni lumikerros peittää maan joka puolella. Onneksi on siis edes tomaatteja kuvattavaksi, koska ulkona ei vihreää vielä löydy.
Hyvää maaliskuun ensimmäistä viikkoa teille kaikille!