Pakkanen on jäädyttänyt järven pinnan ja lumi kuorruttaa jälleen puiden ja pensaiden oksat. Maisema näyttää jälleen oikein kauniilta.
Rilla kävi varovasti kokeilemassa järven jäätä ihan rannassa, mutta kutsuin koiran heti takaisin, koska jää tuskin vielä kantaa.
Tervaleppien norkot ovat koristeellisia talvisessa maisemassa.
Viime viikolla satoi vettä kaatamalla ja kaikki edelliset lumet sulivat pois. Olen iloinen tästä eilen tiistaina sataneesta lumesta. Lumi tuo valoa.
Pakkasta oli aamulla -7 astetta ja nyt alkuillasta mittari näyttää -10,1 astetta. Olen leiponut joulua ajatellen pikkuleipiä ja kakkuja, mutta on toki vielä monenlaista tehtävää. Leipominen on oikein mukavaa, kun sen voi tehdä kaikessa rauhassa.
Voi, miten kaunista! Kuin postikortista. Täälläkin oli tänään upea sää, ei yhtään tehnyt mieli olla sisällä, vaikka töitä olisi ollut. Mutta sainpa paljon ulkotöitä tehtyä, kuten talvenarkojen suojaamista ja vielä sai aidantolppiakin iskettyä hyvin sulaan maahan.
VastaaPoistaOnpa teillä kirpeää pakkasta. Täällä mittari näyttää –4.
Tällaiset näkymät saavat mielen niin iloiseksi, kävelylenkeillä tulee usein huokaistua haltioituneena kaikesta kauniista. Meillä taitaa pakkanen olla aina ennemmän kuin siellä? Nyt klo 20.00 jälkeen mittari näyttää -12,4 astetta.
PoistaIhania kuvia! Itsekin kävin tänään illalla kuvaamassa pihaa, kun oli niin kaunista. Lumi tuo kyllä kivasti valoisuutta.
VastaaPoistaNyt lunta on vain pieni kerros, mutta se tuo niin paljon valoisuutta. Kuvia on kiva ottaa tälläisella säällä.
PoistaTodella kauniita kuvia.
VastaaPoistaMukavaa joulukuuta ja joulun odotusta sinulle. 🌲🌲
Kiitos ja samoin sinulle hyvää adventtiaikaa!
PoistaOnpa upeita kuvia kauniista luonnosta!
VastaaPoistaLuonto tarjoilee paljon kaunista ja kiinnostavaa, kuten sinunkin ottamasi kuvat kertovat :).
PoistaUpeita kuvia kauniista maisemista. Meillä myös ensimmäiset lumet sulivat, mutta nyt on tullut uutta ja luonto on tosi kaunis.
VastaaPoistaKiva, että teillekin satoi uutta lunta :).
Poista