tiistai 9. huhtikuuta 2024

ENSIMMÄISET KUKAT JA NUPUT TAIMIPÖYDÄLLÄ

 


Ensimmäinen pensastomaatti ’Vilma’ avasi nuppuja jo reilu viikko sitten ja kukkien määrä lisääntyy. Nämä piristävät kovasti. Olen hoitotoimien yhteydessä naputellut kukkavarsia ja leikkinyt muutenkin mehiläistä kukkia sivelemällä.



Myös ’Olly’ paprika on muodostanut ryppään nuppuja ja odotan jännittyneenä, milloin kukkia alkaa avautua. Tämä tapahtuu todennäköisesti ihan pian.  Pitääkin muistaa käydä penkomassa varastoa, jotta saan tällekin laitettua tukikepin. Ruukku näyttää pieneltä, vaikka vaihdoin taimen neljä viikkoa sitten pienten havujen mukana tulleeseen taimiruukkuun. 



Viikko sitten kolme ensimmäisen erän kasvihuonekurkkua pääsi suurempiin ruukkuihin. Kurkku kasvaa niin nopeasti, että näillekin täytyy hakea pidemmät tukikepit, etteivät varret katkea.



Runkotomaatteja on kahta eri kylvöerää. Tässä näkyvät 3.3. kylvettyjen siementen taimet.




9.3. kylvetyistä tomaateissa löytyy eri taimikokoja, ensimmäisenä mullan pintaan nousseet taimet ovat tietysti kookkaampia kuin muutaman päivän pidempään mietiskelleet. Kuvan taimet kasvavat vielä yläkerran taimihuoneessa ja niitäkin joutuu jo jonkin verran tukemaan. Tukikeppi tuo turvaa, sillä käännän taimitarjottimet joka päivä, jotta taimien kasvu olisi mahdollisimman tasaista. 



Kuten kuvasta näkee, ovat keijunmekot kasvaneet sen verran hyvin pituutta, että myös niitä täytyy pyöritellä varoen. 


Keijunmekoissa näkyy nuppuja.




Tsinnioita kasvaa yläkerran toisessa huoneessa. 



Samoin kosmoskukkien taimia.




Tuoksuherneet itivät hyvin ja siirsin taimipurkit kasvihuoneeseeen maanantaina. Minulla on kasvamassa kolmea lajia tuoksuherneitä ja yhteensä ruukkuja on 19 kpl. Jokaisessa perennaruukussa on noin 4 taimea. 

Tämä viikko alkoi aurinkoisena ja pääsiäisen jälkeen satanut lumi on sulanut pois vauhdilla. Tänään pitäisi aloittaa kasvihuoneen peseminen. Pesu-urakan aloittaminen ei oikein innosta, vaikka yleensä se siitä sujuu, kun pyöräyttää työn alkuun.


18 kommenttia:

  1. Hienosti siellä kaikki kasvaa! Hyvä kun on isoja ikkunoita joiden eteen voi noita taimia laittaa.
    Mulla olisi kanssa kohta kasvihuoneen pesu edessä. Ensin on aika urakka sen tyhjentämisessä, mutta itse pesu käykin sitten kivasti painepesurilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painepesuri onkin varmasti hyvä apu, minä teen ihan perinteisesti rätillä, joten saa työ on hitaampaa. Iloa sinulle kevään puuhiin!

      Poista
  2. Todella hyvässä kasvussa ovat kaikki taimesi.
    Kasvihuoneen pesu on melko aikaa vievä puuha, mutta lopputulos saa aina tekijänsä tyytyväiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatustyössä on aina omat riskinsä, mutta olen kyllä tyytyväinen tämän vuoden aikaansaannoksiin. Olet oikeassa; lopputulos on palkitseva ja saa mielen hyväksi.

      Poista
  3. Sinulla on taas tuo ihana sisäviidakko.
    Tsemppiä urakan aloittamiseen! Mikä siinä onkin, että juuri se aloittaminen on koko homman työläin osuus :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäviidakko on aika kuvaava termi. Onneksi sain jo tuoksuherneet kasvihuoneeseen, niiden paikalta vapautui tilaa ja sain levitettyä ruukkuja ilmavammin.
      Aloittaminen on iso ja työläs askel ainakin niissä töissä, jotka eivät ole ihan mieleisemmästä päästä. Onneksi työn tulos palkitsee.

      Poista
  4. Isoja taimia jo saat satoa nopeasti ja kukkia iloksesi .
    Yleensä se on niin että lenkin vaikein osuus on pukea lenkkivaatteet päälle sitten se on jo helppoa 😃 .
    Minulle kun tulee kasvihuone vanhoista ikkunoista niin painepesurin saan minäkin unohtaa . Rätit on kaivettava esiin tai höyry pesuri . Tseppiä sinne . Täälläkin on aloitettu ikkunoiden pesu urakka .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikainen sato on haaveena :). Joo, aloittaminen tökkii, mutta kyllä se siitä iloksi muuttuu työn edistyessä. Tsemppiä sinullekin ikkunoiden pesuun :).

      Poista
  5. Kivipellon Saila4/10/2024

    Sinulla on kohta kauniit vihreät taimiverhot, taimesi ovat niin komeita jo! Pesen kasvihuoneet aina syksyllä, pääsin siten jo puuhaamaan ja hieman siirsin sinne taimiakin, kun sää jo salli. Ihanaa tämä kevätaika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Olen itse syksyllä siivonnut vähän ronskimmin eli kaikki sotkut pois, mutta lasien pesun jätän keväälle. Tuntuu, ettei syksyllä enää jaksa. No, nyt oli pakko ryhtyä puuhaan, että kasvari on valmiina kasveille. Onneksi homma on tehty ja pääsee mukavampiin kevätpuuhiin. Kevät on ihana!

      Poista
  6. Sain pestyä kasvihuoneen sisältä, ulkoa pitäisi pestä mutta sillä ei ole kiire. Vanhan kasvarin pesen vapun tienoilla, sinne ei voi viedä mitään ennen kuin yöpakkaset loppuvat. Komeat tomaatit ja muutkin kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kasvihuone on nyt puhdas ja sen työn kohdalle voi laittaa ruksin. Kiitos :).

      Poista
  7. Valtava määrä taimia ja niin hyvässä hapessa. Olet kyllä taitava taimikasvattaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hyvät olosuhteet ja tilaa taimikasvatukselle, se helpottaa kovasti.

      Poista
  8. Vau minkä kokoisia taimia täältä jo löytyy! Omani tulevat kaukana perässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan näistä iloa, mutta nämä on myös päästävä istuttamaan kasvihuoneen sisätelttaan huhtikuussa :).

      Poista
  9. Komean kokoisia taimia! Pian pääset ihastelemaan ensimmäisiä tomaatin raakileita. Toivottavasti tulisi pian sopivan lämpöistä säätä, jotta saisit vietyä taimia kasvariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiasssa tomaatin raakileita on jo näkyvissä :). Vien kyllä muutamat taimet kasvariin jo huhti-toukokuun taitteessa. Sääennustukset on vielä katsottava, ettei ihan pakkasjaksoon ajoita siirtoa. Pieni teltta on helppo pitää lämpimänä.

      Poista