sunnuntai 21. tammikuuta 2024

KASVATETTAVAT TOMAATIT 2024



Tallennan jälleen itselleni vuoden 2024 kasvatettavat tomaattilajikkeet. Yhtään tomaattia ei ole vielä kylvetty, joten jää nähtäväksi, miten siemenet kasvavat taimiksi. Suurin osa näistä siemenistä on hankittu ennen tätä vuotta, mutta kokemuksen mukaan tomaatit itävät hyvin, vaikka parasta ennen päiväys on mennyt umpeen.

Olen saanut 'Vilmat' antamaan satoa jo toukokuussa



RUUKKUTOMAATTI tai PENSASTOMAATTI

'Vilma' F1

En tiedä kumpaa termiä Vilmasta pitäisi käyttää. 'Vilmaa' voi hyvin kasvattaa ruukussa, sen kasvutapa on tiivis, aika pysty ja kompakti. Toki kannattaa huomioida ennakkoon, että satoa tulee runsaasti ja raskaat hedelmäryppäät painavat sen verran paljon, että olen itse tukenut pensaan oksia tukikepeillä, ettei hedelmien paino katkaise koko oksaa. Vilma tekee siis punaisia makeita kirsikkatomaatteja. Kuvauksessa sanotaan, että Vilman korkeus on noin 30 cm, minulla ovat kyllä kasvaneet noin 50 cm korkeiksi.



Suosittelen oman kokemukseni mukaan, että lopullinen kasvatusruukku on riittävän suuri, se takaa muhkean sadon. 'Vilma' pärjää hyvin sekä parvekkeella että ulkona lämpimässä ja suojaisessa paikassa. Omat Vilmani kasvatan kasvihuoneessa, mutta olen joka vuosi kasvattanut taimia lapsilleni ja he ovat kasvattaneet niitä hyvällä menestyksellä lämpimällä terassilla tai talon seinustalla.



Tässä kesäkuun alun kuvassa näkyvät edellisen kuvan ruukut kauempaa katsottuna aivan keskellä kasvihuoneen takaseinällä. Valkoisessa ruukussa oleva 'Vilma' odottaa siirtymistä anopin terassille.




KIRSIKKATOMAATIT

Kirsikkatomaatti F1 'Sungold' 

Olen joka vuosi kasvattanut näitä erittäin makeita oransseja kirsikkatomatteja. Sungoldin etuihin kuuluu, että se tekee varhain satoa ja tomaatti on ihana makupala kasvihuoneessa suoraan syötäväksi. Haasteena on, että tomaatti halkeaa herkästi, jos sitä ei poimi oikea-aikaisesti ja mielellään suoraan suuhun.

Kirsikkatomaatti F1 'Goldwin'

Kasvatin tätä viime vuonna ensimmäistä kertaa ja pussissa on vielä siemeniä tälle vuodelle. Satoisa lajike, joka tekee paljon auringonkeltaisia, pyöreitä, pieniä tomaatteja suurissa tertuissa. Mehukas, vaaleankeltainen hedelmäliha, joka maistuu makealta ja hunajaiselta. En muista, että hunajaista vivahdetta olisin löytänyt, mutta hyviähän nämä olivat. Hyvä tautien vastustuskyky. Voidaan kasvattaa kasvihuoneessa tai lämpimässä paikassa ulkona. Korkeus 200 cm, tuettava.

Kirsikkatomaatti F1 'Goldkrone'

Viime vuonna kasvatin ensimmäistä kertaa. Keltainen tomaatti on maukas, makea ja mehukas ja siinä on kevyt hunajainen sävy ja hyvä rakenne. Erittäin satoisa. Hieno salaattitomaatti. Voi kasvattaa kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla ulkona. Korkeus 200 cm, tuettava.





Kirsikkatomaatti 'Gardener's Delight'

Kasvatan tätä kirsikkatomaattia joka vuosi. Tuttu ja luotettava vanha lajike ehtii hyvin kypsyä, vaikka hedelmät ovat suurempia (halkaisija 3-4 cm) kuin muilla kasvattamillani kirsikkatomaateilla. Tätä tomaattia on pitkään mainostettu "maailman parhaaksi tomaatiksi". Vaatii tuen.

Kirsikkatomaatti F1 'Supersweet 100'

Usean vuoden kokemuksella myös tämä kirsikkatomaatti on suositeltava kasvatettava. Yhteen taimeen saattaa kasvaa jopa 100 hedelmää tuotekuvauksen mukaan - en ole tullut laskeneeksi, mutta sato on kyllä runsas. Hedelmät ovat kirkkaanpunaisia ja makeita. Vaatii tuen.

Kirsikkatomaatti F1 'Cherrola'

Pussissa on vielä pari siementä, jota aion laittaa multaan. Cherrola tekee tummanpunaisia hedelmiä, joiden luvataan olevan täydellisiä makean ja happamuuden tasapainossa. Aikainen ja satoisa lajike. Voidaan kasvattaa kasvihuoneessa ja ulkona lämpimällä paikalla. Vaatii tuen.

Kirsikkatomaatti 'Blac Cherry'

Kulttuuriperintölajike, joka tekee tumman mustanpunaisia tomaatteja. Mehukas, hyvänmakuinen malto. Tuottoisa. Sopii kasvihuoneeseen tai ulos lämpimälle kasvupaikalle. Korkeus n 200 cm, tuettava.

Myös tämän siemeniä on jäljellä edellisiltä vuosilta. Olisin hankkinut mielelläni pussillisen Rosellan siemeniä, mutta niitä en löytänyt tällä kertaa. 

Sekalainen lajitelma viime vuoden kirsikkatomaatteja ja yksi tomaatteja rakastava koira.




LUUMUTOMAATIT



Tälle vuodelle ostin kokeiltavaksi vain kaksi uutta lajiketta. Molemmat ovat luumutomaatteja. 

Luumutomaatti F1 'Supermarzano'

Harvinainen ja jännittävä lajike. Lieriön muotoiset 10-12 cm pitkät punaiset hedelmät. Erityisen ohutkuorinen, hiukan kermainen, erittäin mehukas hedelmäliha ja mieto miellyttävä maku. Kasvatetaan kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla ulkona. Vaatii tuen. (Lainaus Mustilanpuutarhat.fi)

Kuten tiedämme, monet asiat kasvukaudessa vaikuttavat tomaatin makuun, joten katsotaan, mitä näistä syntyy.

Luumutomaatti F1 'Pollicino' 

Vastustuskykyinen, keskivarhainen lajike. Tummanpunaiset, luumunmuotoiset tomaatit painavat noin 25g. Erittäin maukkaita. Hedelmäliha pysyy kiinteänä pitkään. Sivuversot poistetaan. Vaatii tuen. Istutetaan aurinkoiseen ja suojaiseen paikkaan. (Lainaus Mustilanpuutarhat.fi)



Luumutommaatti F1 'Modus' 

Modusta kasvatin jo viime vuonna ja siemeniä jäi jäljelle, joten laitan ne kasvamaan. Kuvauksessa luvattiin punaisia luumutomaatteja, joissa on hieman kiinteämpi hedelmäliha, maku erittäin maukas, makea ja hapokas. Herkullinen salaateissa ja grillissä. Varhainen ja erittäin tuottoisa. Voi kasvattaa kasvihuoneessa tai lämpimässä paikassa ulkona. 

Oman kokemuksen mukaan kuvauksen lupaukset täyttyivät kelvollisesti. Satoa tuli kasvihuoneen yhdestä taimesta ihan hurjasti ja tämä tomaatti toimi rakenteensa puolesta hyvin salaateissa ja paistettuna. Maku oli hyvä kasvihuoneessa suoraan suuhun laitettuna ja tuntui, että loppukesää kohden hedelmiin tuli makeutta lisää kaiken aikaa. Tyttärelle annoin taimen, joka kasvoi ulkona lämpimällä terassilla. 



Mitä olen oppinut kasvattaessani tomaatteja?

1. Oma kokemukseni on, että ei kannata varmuuden vuoksi kylvää koko tomaattipussin sisältöä. Itse otan vain sen verran siemeniä pussista, kun arvelen kyseistä lajia tarvitsevani. Ehkä korkeintaan yksi varasiemen tai sitten teen uusintakylvön, jos jostain syystä joku jäisi itämättä. Loput siemenet voi käyttää seuraavina vuosina.

2. Tomaatit kannattaa kylvää omien mahdollisuuksien / kasvatustilojen mukaan. Itse esikasvatan ’Vilmat’ ajoissa, jotta saan niistä varhain satoa, mutta aikainen esikasvatus vaatii runsaasti valoisaa tilaa, jotta myös suuret taimiruukut mahtuvat ikkunoille valohoitoon. Tähän liittyy myös huomio, että ruukun koko on oltava oikeassa suhteessa kasvavan taimen kokoon, jotta taimi kasvaa hyvin.

Yleisohje on, että tomaatin siemen laitetaan multaan n. 8 vk ennen, kun taimen saa istutettua lopulliseen kasvupaikkaansa. Sen vuoksi runkotomaattien siemenet kannattaa jättää odottamaan maaliskuuhun. 

3. Kun pystyn kasvattamaan huolella omat tomaatintaimeni, saan myös runkotomaateista niin hyvin ja ajoissa satoa, että taimien määrän ei tarvitse olla yliampuva. Parina vuonna laitoin tomaatin taimet kasvihuoneessa liian tiheään ja heinä- elokuussa hoitotoimet vaikeutuivat viidakon vuoksi. Tämä aiheutti myös vaikeutta löytää piileskelevät kypsät tomaatit kerättäväksi. Otan tästä opikseni. 

Nyt on hyvä aika etsiä itselle mieleiset tomaattilajikkeet, jos niitä aikoo kasvattaa. Jotkut lajikkeet saattavat olla jo toimittajilta loppu, toisaalta ihan varmasti myytäviä vaihtoehtoja löytyy paljon. 

Toivotaan onnea sekä omiin että teidän jokaisen tomaattien kasvatukseen. Tulkoon vuodesta satoisa ja maukas!



16 kommenttia:

  1. Ai että, melkein maistan vastakypsyneen lämpimän tomaatin maun suussani. Kirsikkatomaatit on kyllä parhaita, ehtivät takuuvarmasti kypsyä ja ovat ihanan makeita, melkein kuin karkkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, niin hyviä ne ovat! Minustakin on kiva, että kirsikkatomaatit kypsyvät sujuvasti ja nopeammin kuin ns. tavalliset tomaatit.

      Poista
  2. Täysin sama kokemus Vilma-lajikkeesta. On suosikkini ja itse kutsun sitä pensastomaatiksi.

    Minulla oli viime kesänä S.Marzano 2 lajiketta joka on samannäköinen kuin sinun Supermarzano. itse yllätyin hedelmien koosta. Oli täydellinen soseisiin, myöhäinen joten läheskään kaikki eivät ehtineet kypsyä. Erittäin satoisa oli silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma on hyvä ja varma valinta pensastomaatiksi. Supermarzanon hedelmät ovat tosiaan suuria verrattuna miniluumutomaatteihin tai kirsikkatomaatteihin. Löysin mainintoja sen erinomaisesta sopivuudesta erilaisten ruokien ja kastikkeiden valmistukseen, kuulemma klassinen italialainen tomaatti. Varmaan tuo sinun kasvattamasi S.Marzano on hyvin lähellä tuota supermarzanoa (jollei sama).

      Poista
  3. Herkullisen kesäinen postaus!

    VastaaPoista
  4. Vallan mainiosti voisin olla Rillan kanssa tomaatteja haistelemassa ja maistelemassa. Koirasi tietää, mikä on herkkua.
    Pienessä kennokasvarissani kirsikkatomaatit ovat osoittautuneet tuottoisiksi ja makoisimmiksi. Monen, myös sinun vinkistäsi aion kokeilla Vilmaa. Sain ilmeisesti verkkokaupan viimeisen pussin.
    Tomaattien siemenet itävät minusta aika hyvin, eikä niinollen varalta montaa siementä tarvita. Ylimääräisiä taimia voi toki jakaa ystäville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rilla on oikea kasvissyöjä, sille kelpaavat mitä erikoisemmat kasvikset suurena herkkuna.
      Kiva, että sait vielä Vilman siemeniä. Totta on, että ylimääräiset tomaatin taimet saa helposti uusiin koteihin 🙂. Olen huomannut, että moni tuskailee tilan puutetta, joten sitä taustaa vasten ei kannata kasvattaa yli oman tarpeen, varsinkin, kun ostetut siemenet eivät ole ihan ilmaisia.
      On kyllä kiva odottaa kevään edistymistä, jotta pääsee taas seuraamaan kylvettyjen siementä kasvua taimiksi.

      Poista
  5. I like your site and content. thanks for sharing the information keep updating, looking forward for more posts. Thanks
    History of Football

    VastaaPoista
  6. Ollapa niin iso kasvihuone, että voisi kasvattaa monia eri lajikkeita. Mutta koska ei ole.... tänä vuonna päätimme panostaa kirsikkatomaatteihin. Ostin Sonja Lumpeen tomaattikirjan ja ajattelin kokeilla lopussa olevia kastikereseptejä ensi syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kasvatin ensimmäisenä vuonna talon eteläseinustalla kolmea lajia tomaattia, mutta se sai innostuksen syttymään ja tuli pakottava tarve hankkia kasvihuone ;). Eri lajien kokeiluun hieman koukuttui, mutta hyvä, että pystyt kuitenkin kasvattamaan omassa kasvihuoneessa edes muutamaa lajia. Pitääkin kurkata noita reseptejä Sonja Lumpeen kirjasta. Teen joka vuosi tomaateista, bassilikasta ja sipulista ”kastiketta”, sopii käytettäväksi moneen juttuun, mutta aina on kiva löytää uusia reseptejä.

      Poista
  7. Eikö pensastomateista tarvitse poistaa varkaita ? Otatko omista siemeniä talteen vai ostatko aina uudet ?
    Minulla olisi vaikka mitä kysymyksiä...toivottavasti minun kasvihuone nytkähtää vihdoin alulle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensastomaateista ei periaatteessa poisteta varkaita, mutta olen minä Vilmoja siistinyt loppukesällä jonkun verran, eli jos ne ovat oikein tuuheista, otan vähän lehtiä pois sieltä täältä, jotta raakiletertut pääsevät paremmin valohoitoon.
      Olen jostain syystä ostanut aika paljon F1 lajikkeita, ilmeisesti niissä on ollut houkuttelevat kuvaukset ;). Jos lajikenimessä on maininta F1, niistä ei kannata ottaa siemeniä, sillä tomaateista ei tule emokasvin kaltaisia. Mutta kuten kerroin, olen säästäväinen siementen kanssa, joten yhdestä ostetusta pussista on riittänyt siemeniä usealle vuodelle.
      Olisi hienoa, jos sinun kasvihuone projekti pääsee alkuun. Kysy vain mitä haluat, vastaan oman kokemuksen mukaan - totta kai näissä asioissa on monia mielipiteitä eli ei yhtä ainoaa oikeaa vastausta :).

      Poista
  8. Nämä lajikekatsaukset ovat aina oikeita herkkupostauksia. Melkein jo tekee mieli suunnata siemenhyllyille etsimään uusia kokeiltavia lajikkeita, vaikka omat lajikkeet onkin jo päätetty. Suosin itse sellaisia lajikkeita, mistä voi kerätä siemeniä talteen seuraavaa vuotta ajatellen. Ja tietysti niiden pitää oikeasti pärjätä avomaalla. Se taas selviää vain testaamalla, sillä vaikka siemenpussissa lukisi lajikkeen pärjäävän ulkonakin, se ei silti välttämättä pärjää meillä. Pitäisi varmaan kokeilla enemmän avomaantomaattilajikkeita mutta niitä tulee harvemmin siemenhyllyillä vastaan. Onneksi on löytynyt jo muutama hyvä lajike, niin voi siinä rinnalla aina testata jotain uusia. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki on viisautta kasvattaa lajeja, joista voi kerätä siemenet (ei siis F1), mutta huomaan olevani altis houkuttelevilta kuulostaville esittelyille. Ja jos joku tomaatti on ollut kaikin puolin hyvä, niin sitä huomaa ostavansa uudelleen. Mutta kuten sanottu, saatan ottaa pussista vain 2 siementä /vuosi, joten kustannukset jakautuvat useille vuosille. Tällekin vuodelle ostin vain kaksi pussia, vaikka kasvatan 11 eri lajia tomaattia.
      Avomaalla täytyy olla valinnoissa tarkka, jotta saisi tomaatit pärjäämään ilman kasvihuoneen suojaa. Kuten sanoit, kokeilemalla varmaan löytyy tarkoitukseen sopivat lajit.
      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista