sunnuntai 28. toukokuuta 2023

KOSKA KUKKII -HAASTEEN LOPPURAPORTTI


Kellukka 'Pink Fluffy' 23.5.



Nyt on aika julkaista tulokseni Hiidenkiven puutarhassa -blogin haasteeseen. Minnan haasteessa piti arvata milloin valitut kasvit alkavat tänä keväänä kukkia. Kasvit piti päättää etukäteen niin ajoissa, ettei ennakoivia merkkejä kasvien maasta ponkaisussa näy.

Valitsin tänä vuonna eri kasvit kuin vuosi sitten. 

Arvaukseni 2023:

  • Pikkukäenrieska arvio 2.5.2023 -> toteutunut 24.4.2023
  • Kirjopikarililja arvio 16.5.2023 -> toteutunut 13.5.2023
  • Valkovarjohiippa arvio 1.5.2023 -> toteutunut vasta 26.5.2023
  • Rotkolemmikki 'Jack Frost' arvio 30.5.2023 -> toteutunut 17.5.2023
  • Kellukka 'Pink Fluffy' arvio 2.6.2023 -> toteutunut 23.5.2023

26.4.2023




Pikkukäenriskan suhteen on vaikea päättää, valitaanko kukinnan aluksi ihan muutama ensimmäinen kukka eli 24.4, vai laajempi kukkiva näkymä eli kuvan 26.4. No, kumpikin on joka tapauksessa selvästi aikaisempi kuin minun arvaukseni.

16.5.2023

Kirjopikarililja aloitti aurinkoisemmassa paikassa jo hieman aikaisemmin, mutta päätin valita arvattavaksi paikaksi ruusujen alustan. Kuva on otettu 16.5, mutta katselimme näiden kukintaa äitienpäivänä eli kukat avautuivat lauantaina 13.5.2023.

26.5.2023



Valkovarjohiippojen talvi oli heikko, sillä versot eivät millään meinanneet nousta maasta. Onneksi kuitenkin heräsivät ja lopulta myös kukkivat. Vajaan kolmen metrin päässä oleva valkovarjohiipan taimi kukki paljon aikaisemmin, mutta otin arvioitavaksi tämän nimenomaisen paikan. En ole ihan varma, milloin kukat avautuivat, mutta merkitään toteutuneeksi kuvan päivä.



Rotkolemmikki aloitti aikaisemmin kuin luulin, tässä ensimmäiset auenneet kukat 17.5.2023. En tosin käynyt katsomassa keskiviikkona, saattoivat kukat olla jo silloin auki. Arvioni oli siis kaksi viikkoa myöhässä.

Kirjopikarililjojen suhteen veikkaus osui lähimmäksi toteutunutta ajankohtaa, mutta heitti sekin 3 vrk. Onneksi tämä oli kiva veikkaus, eikä tullut rahanmenoa kuten uhkapeleissä ;). 

Kiitos Minnalle!



18 kommenttia:

  1. Tämä on kiva haaste ja mukavan kepeä eikä tosiaan aiheuta rahanmenoa tai huolta!
    Lähes kaikki kukkivat sinulla aikaisemmin kuin arvasit, se on mukavaa.

    VastaaPoista
  2. Valkovarjohiippa on kaunis. Hyvin arvattu, keväästä kun ei voi koskaan tietää.

    VastaaPoista
  3. Valkovarjohiippa on kaunis, samoin kyllä muutkin kasvit. Keväällä ei ikinä tiedä, miten kasvit minäkin vuonna kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään seuraaminen on mielenkiintoista, kun saa odottaa eri kasvien ilmestymistä. Hyvää viikkoa sinulle!

      Poista
  4. No, ainakin kirjopikarililja osui lähelle ja muut kukkivat sitten pääsääntöisesti paljon ennustamaasi aiemmin, mikä on aina iloinen asia. Meillä valkovarjohiippa ei ole oikeastaan edes herännyt, mitä ihmettelen suuresti. Yksi viimevuotinen lehti sojottaa pystyssä mutta muuta elonmerkkiä ei näy. Harmillista. Pitää ehkä siirtää se muualle, sillä tuokaan paikka ei näytä olevan sille erityisen mieluisa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, että monet olivat aikaisemmassa, vaikka arvioin ajankohdat selvästi vuotta 2022 aikaisemmaksi. Niin erilaisia vuodet ovat, mutta onneksi iloa on kasveista, kukkivat ne sitten paria viikko aikaisemmin tai myöhemmin. Odottele vielä valkovarjohiippaasi, tuokin kuvan puska oli pitkään aivan sen näköinen, ettei herää lainkaan. Kiitos :).

      Poista
  5. Minulla taitaa jäädä koko arvioinnit tänä vuonna. Emme ole olleet mökillä silloin kuin pitäisi . Minulla tuo rotkolemmikki pitäisi taas vaihtaa parempaan paikkaan kohta taitaa kuolla jollen tee jotain .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea on arvioida, jos ei ole paikkakunnalla ;). Ehkä paikan vaihto auttaa rotkolemmikkiä.

      Poista
  6. Vuodet ovat erilaisia ja kukinta-ajankohdatkin sitten pitkälti sen mukaisia.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoinen haaste! Kevätsäät vaihtelevat vuosittain niin, että minä en kyllä osaa arvailla muuta kuin (ehkä) kuukauden oikein :D Nyt on ollut kovin raikkaat tuulet, vaikka aurinko on (välillä) paistanutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikeastaan aika hupaisaa arvailla, siinä tehtävässä huomaa hyvin, miten paljon vaihtelua aiheutuu säätiloista. Todella railakkaita ovat olleet tuulet, hyvä että pystyssä pysyy :).

      Poista
  8. Tämä on kyllä hauska haaste:)
    Suurin osa sinulla yllätti aikaisuudellaan!

    VastaaPoista